Irti peloista alamäkipyöräilyssä Sappeella – tämähän on lystiä!

Luulin, että alamäkipyöräily on vain hullunrohkeiden teinipoikien laji. Väärin. Hyvin luonnistui mutkamäessä crossailu mutsiltakin.

Kaupallinen yhteistyö: Bikepark Finland / Ski.fi
Kuvat: Jussi Ovaskainen

Tunnustan, että pelkkä ajatus hirvitti. Könytä nyt Sappeen ankkurihissiin PYÖRÄLLÄ, ja syöksyä sitten samalla vehkeellä jyrkkään mäkeen. Olen laskenut rinteitä suksilla koko aikuisikäni, mutten ole koskaan kokeillut alamäkipyöräilyä. Pelkoa ei varsinaisesti helpottanut siskonmies, joka esitteli edellisenä iltana Youtubesta extreme-mestarien taidonnäytteitä (enpä tiennyt, rullaportaitakin voi laskea fillarilla!).

Ja sitten se hissi. Näin jo etukäteen kauhukuvan, jossa tipun pyörineni kesken jyrkän mäen ja aiheutan Sappeella massiivisen dominoefektin vyörymällä kaikkien alempana tulevien päälle.

"Tuo on tyypillisin pelko. Monia jännittää alamäkipyöräilyssä eniten juuri hissi. Siihen tottuu kuitenkin nopeasti", rauhoitteli FMBIA bike park -ohjaaja Nico Näkkilä ja lupasi opettaa hissinousut ja muutkin alamäkipyöräilyn perusteet minulle kahdessa tunnissa.

Pyöräilytaustastani kerrottakoon sen verran, että olen ajanut enimmäkseen tasaisia asvalttiteitä sekä läskipyörällä helppoa metsämaastoa. Vanhemmiten olen tullut varovaisemmaksi monien lajien suhteen, mutta silti jossain sisuskaluissa kytee vielä uteliaisuus ja kokeilun vimma. En haluaisi olla nössö, joka kieltäytyy kaikesta kivasta vain siksi, että jännittää.

Tuntuu jo lähes ammattilaiselta!

Päivä lähti käyntiin Sappeen välinevuokraamosta, josta sain ylävartalosuojan, polvisuojat, ajopaidan, lasit ja kypärän (Sappeella tämä varustus, pyörä ja päivän lippu Bike Parkiin 109,90 e). Omasta takaa toin vain tasapohjaiset lenkkarit, trikoot ja t-paidan. Suojuksissa näytin ensin ihan turtlesilta, mutta ajopaidassa ja kypärässä koin metamorfoosin viileeksi (eli nuorisolaisten mielestä cringeksi) motocrossaajaksi.

Miten alamäkipyöräilijäksi tullaan?

Alkuopastus ja -harjoitukset tehtiin tasaisella kentällä, jossa Nico näytti oikeaoppisen ajoasennon. Alamäkipyöräilyssähän seistään pyörän selässä niin, että jalkojen paino on tasaisesti polkimilla. Oleellista on pitää kroppa rentona, kädet leveässä asennossa ja jalat joustavasti koukussa. Huomasin aika nopeasti, että vartalon painopisteitä muuttamalla saa kurveihin ja nyppylöihin paremmin tuntumaa. Aluksi treenasimme harjoitusramppeja, esteratoja ja laudanpätkiä pitkin ajamalla. Osumatarkkuus parani huomattavasti, kun maltoin lopettaa renkaan tuijottamisen ja siirsin katseen reilusti edemmäksi.

Lastenrinteestä aloitettiin

Bike Parkeissa reitit on värikoodattu aivan samalla tavoin kuin laskettelurinteissäkin (vihreät ja siniset reitit ovat helppoja, punaiset ja mustat haastavampia). Me harjoittelimme Nicon kanssa ajolinjoja ja -asentoa ensin helpossa lastenrinteessä. Lempeä aloitus, jossa sain hyvin tuntumaa pyörään ja rataan. Pyörässäni oli muuten nerokas hissisatula: sen sai laskettua mäkiä varten ala-asentoon napista painamalla, ja tasamaalla nostettua yhtä näppärästi ylös.

Miksi ihmeessä pyöräilijät käyttävät hissiä?

Tätä olen itsekin miettinyt, mutta jo parin tunnin tiiviin ajamisen jälkeen se selvisi. Alamäkiajo on nimittäin yllättävän fyysistä hommaa: mäkien myötäily ja pyörän selässä tasapainottelu tuntuu reisilihaksissa ja käsissä, ja myös keskivartalon pitoa tarvitaan. Syke kohoaa alamäessäkin niin, että rinteen juurella vähän puuskututtaa.

"Ylösnousemukset" pääsin muuten aloittamaan lastenrinteen mattohissistä (kuva yläpuolella), jossa Nico samalla psyykkasi minua ankkurihissiä varten.

No niin. Ankkurissa ollaan!

Bike Parkeissa on käytössä erilaisia hissejä keskuksesta riippuen. Sappeella isompaa rinnettä noustaan ankkurihissillä eli samalla härvelillä, johon talvella asetutaan sukset jalassa. Tekniikka on varsin simppeli: ankkuriin voi mennä joko oikealta tai vasemmalta puolelta. Itse asetuin mieluummin vasemmalle puolelle, jotta sain napattua hissin oikeaan käteeni. Hissiasemalla on aina myös avustaja, joka asettaa ankkurin kapulan oikeaan kohtaan satulan alle. Satulassa voi istua niin, että jalat ovat polkimilla tai sitten roikottaa jalkoja vaikka suorana (alempi kuva). Itse tykkäsin enemmän tuosta jalat suorana -tekniikasta, koska silloin ankkurin saa tuettua takareisiä vasten. Monissa pyörissä on myös satulan alla kuminen lärpäke, joka pitää hissiä paremmin paikoillaan. Kun satulan vielä pitää alhaalla, niin maasta saa nopeasti tukea, jos hissi sattuu vaikka pysähtymään.

Ensimmäinen nousu jännitti ja puristin hissikeppiä rystyset valkoisina, mutta seuraavalla kerralla osasin ottaa jo rennommin. Ei siis ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin, mutta ei hississä silti tehnyt mieli kännykkää ruveta räpeltämään.

Hissit vaihtelevat tietysti keskuksittain. Tuolihisseissa pyörä kulkee usein telineessä hissin sivussa. Sompahissejäkin on kuulemma mahdollista käyttää.

Hei, tämähän alkaa sujua!

Alkulämpöjen jälkeen oli aika suunnata isompaan mäkeen: tässä tapauksessa vihreään Icebreakeriin, jossa oli jo kivasti kurvia ja nyppylää. Pöytähyppyreistä tuli nopeasti suosikkejani. Ensin mäestä hyvät vauhdit, sitten lisäpotkua jyrkästä noususta ja lopulta "pöytämäisen" tasanteen päältä vauhdilla alamäkeen. Kehon painoa muuntamalla opin nopeasti säätelemään vauhtia.

Luulin aina, että pelkäisin jyrkkiä mäkiä, mutta Sappeella huomasin, että korkeuseroja enemmän jännitti kuramössöinen maa. Viime päivien rankat sadekuurot olivat tehneet maastosta paikoitellen vetistä. Alamäkiajossa on vähän sama homma kuin laskettelussakin: aamulla reitit ovat parhaassa kunnossa, iltapäivällä ne ovat jo ottaneet hiukan osumaa. Maatyökoneilla reitit kuitenkin tampataan tiukaksi aina päivän jälkeen.

En varmasti mene tuosta!

Vannoin, että ajelisin Sappeella vain lastenmäkiä ja helppoja reittejä, mutta niin siinä kävi, että lopulta löysin itseni hyppyreistä. Alamäkiajoa itsekin harrastava Ovaskaisen Jussi houkutteli testaamaan kahta eri korkuista hyppyriä ja kehotti pitämään mielessä yhden neuvon:

"Älä missään nimessä ala ainakaan jarruttaa lopussa. Pehmeimmän laskun saat, kun uskallat ottaa kunnon vauhdit."

Ja hitto soikoon, minähän tein sen! Ensin pelkkä loivan alamäen antama vauhtikin tuntui liian kovalta, mutta lopulta uskalsin polkaista muutaman kerran niin, että sain hiukan reippaamman lennon. Elleivät lihakset olisi olleet päivän ajoista ihan hyytelönä, olisin halunnut jäädä harjoittelemaan näitä vielä lisääkin.

Lähtisinkö uudestaan?

Päivän lopuksi kävimme huuhtelemassa suurimmat savet pyöristä ja fiilistelemässä onnistunutta päivää kahvilassa. Jussia hymyilytti innostunut kohkaamiseni, vaikka hän kuulemma arvasikin, että saattaisin tykätä tästä lajista. Itse yllätyin eniten siitä, että pääsin pelkojeni yli ja olin mäessä lopulta yllättävän zen. Vaikka tiedänkin olevani tässä hommassa ihan raakile, huomasin silti oivaltavani monta juttua jo yhden päivän harjoittelun jälkeen.

Suurimmat kicksit taisin saada siitä, että uskalsin kokeilla rohkeasti jotain uutta. Poiketa tutuilta raiteilta ja tehdä jotain muuta rutiininomaisten juoksulenkkien ja salitreenien sijaan. Positiivista oli sekin, että osoitin ennakkoluuloni vääriksi. Tälle lajille ei ole ikä- tai sukupuolirajoitusta, vaikka se kuva voikin helposti alamäkipyöräilyn mainosklipeistä tulla. Vaikka joku jamppa tekisi Youtube-videolla sata volttia takaperin kerien, minun ei tarvitse. Voin saada kicksit harrastamalla tätä lajia omalla tavallani.

P.S. Suomessa on muuten 23 Bike Parkia. Lähdetäänkö testaamaan yhdessä?

Satasella Sappeelle -tarjous voimassa kesälläkin!

Ai niin, jos olet hyödyntänyt talvisin "Satasella Sappeelle" -majoitustarjousta, muistutettakoon, että se on voimassa myös kesällä. Minulta jäi tämä tällä kertaa testaamatta, mutta pääsin katsastamaan majoitustilat (tosi siistit ja tilavat). Hintaan (per henkilö) kuuluu:

• 2 yön majoitus laadukkaassa saunallisessa mökissä tai Chalets-huoneistossa.
• Liput Sappeen seikkailupuistoon kahdeksi päiväksi (3 h/päivä). Sisältää pääsyn myös Zip Line -vaijeriliukuun.
• Särkänniemi-rannekkeet yhdeksi päiväksi.