Shirley pelastui hurrikaani Katrinasta
Ymmärrän, miksi hän ei halua hylätä tätä kaupunkia. En minäkään.
On hirveän helppo tuomita kuulematta. Niin oli käydä minullekin New Orleansin kanssa. Oikeastaan pelotti koko kaupunki. Muistin vuoden 2005 hirmumyrsky Katrinan ja nämä uutiskuvat (Jocelyn Augustino/Wikimedia Commons).
Paikan päällä mieli muuttui. Vaivuin valokuvausnirvanaan, kun näin Mid-Cityn pastellinväriset pikkutalot. Pysähdyin juttelemaan koiranulkoiluttajien ja kodeistaan ylpeiden isäntäparien kanssa. Kuuntelin Bourbon-kadun laiskaa bluesia ja etelän letkeää murretta. Helle pehmensi pään.
Yhtenä päivänä tapasin kadulla Shirleyn. Hymyilevä nainen lähti meille oppaaksi, kun etsimme Timpan kanssa New Orleansin kuuluisia hautausmaita. Viisikymppinen Shirley kertoi pyörittäneensä ennen leipomoa, jonka kinuskipekaanikekseistä melkein tapeltiin. Hänelläkin oli oma pitsihuvilansa. Vaaleanpunainen pieni puutalo aivan puodin kulmilla. Mies jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle puolustusvoimien palveluksesta.
Elokuun 28. päivä (2005) Shirley ei mennyt töihin. Meksikonlahden puhuri nosti tuulen melkein 80 metriin sekunnissa. Tuuli tempoi puita, hajotti taloja ja paiskoi autoja. 1,4 miljoonaa asukasta määrättiin evakuoitavaksi.
"Meilläkin oli tuttuja, jotka eivät suostuneet lähtemään. He uskoivat, että selviävät Katrinasta, koska ovat selvinneet edellisistäkin myrskyistä."
Tuhon määrä ei sinänsä hämmästytä. Jo New Orleansiin ajaessa tajuaa, että tämä paikka uhmaa kaikkia luonnolakeja. Puolet kaupungin pinta-alasta on vettä tai vaaleanvihreää suorämeikköä, joiden yli pääsee vain korkeita betonisiltoja pitkin. Koska New Orleans sijaitsee pari metriä merenpinnan alapuolella, kaupunkia suojataan padoin.
Patojen murtuminen aiheutti lopulta pahimman tuhon. Melkein koko kaupunki jäi veden alle. Shirley kertoi paenneensa monen muun tavoin betonisilloille, joista bussien oli määrä evakuoida ihmisiä. Mies joutui työnsä vuoksi pelastustoimiin.
"Ihmiset muuttuivat hirviöiksi ja tuuppivat toisiaan päästäkseen ensimmäisenä bussiin. Jouduin odottamaan sillalla kaksi vuorokautta ennen kuin sain kyydin."
Jälkikäteen Shirley sanoo olevansa tyytyväinen, että jäi ekojen autojen kyydistä. Ahneet etuilijat joutuivat Teksasin perukoille saakka. Shirley pääsi majoittumaan läheisen pikkukaupungin hotelliin, jossa ystävällinen henkilökunta antoi hänelle ruokaa ja jopa omat vaatteensa.
Shirleyn ja hänen miehensä talo tuhoutui tulvassa täysin. Kesti neljä vuotta ennen kuin he pystyivät muuttamaan takaisin New Orleansiin ja rakentamaan uuden kodin. Kun kysyimme, pelkääkö hän uusia hurrikaaneja, vastaus tuli heti.
"Ei elämää voi tuhlata pelkäämiseen. Tämä on minun kotini."
En voi kuin ihailla tätä porukkaa. He ovat rakentaneet koko kaupungin sinnikkäästi uudestaan. Entistä värikkäämmäksi ja koristeellisemmaksi. Näin vain muutamia tyhjiä tontteja tai autioksi jääneitä taloja.
