Selvisimme hengissä Kuolemanlaaksosta
50-asteisella aavikolla seistessä tulee mieleen kaksi asiaa: helvetti ja avaruus.
Jos helvetti on olemassa, siellä voisi hyvin tuntua näin tuskaisen kuumalta. Death Valleyn karun kaunis maisema toi puolestaan mieleen kuvat vierailta planeetoilta.
Päivä oli kaikin puolin absurdi. Aamuyhdeksältä söimme vielä pahoja croissantteja Las Vegasin välkkyvalojen kupeessa. Parin tunnin ajomatkan jälkeen edessä aukesi Death Valleyn suola-aavikko ja kuuman tien kangastukset. Timo tuijotti auton lämpömittaria ja uhkasi vaatia rahat takaisin (kansallispuiston sisäänpääsymaksu on 20 euroa autolta), jos yli 50 asteen keli ei toteudu. Minä kyttäsin auton moottorin lämpötilaa ja toivoin, että Chevy kestäisi. Ilmastointi puhalsi viileää ilmaa, mutta auton ikkunat olivat tulikuumat. Mukuloilla oli käynnissä takapenkillä oma kuolemanlaakso jonkun perusnahinan merkeissä.
Puolilta päivin laskeuduimme 86 metriä merenpinnan alapuolelle, Yhdysvaltojen kuumimpaan, matalimpaan ja kuivimpaan kohtaan. Lämpötila kohosi 50,5 asteeseen. Kännykästä hävisivät kentät. Timo hurrasi, pysäytti auton tien laitaan, ja kirmasi vitivalkoiselle suola-aavikolle. Lapset eivät halunneet kurkistaa ulos edes ikkunasta. Minä säntäsin isännän perään puolijuoksua kamera kaulassa. Rutikuiva ja vitivalkoinen aavikko narskahteli varvastossujen alla. Ehdin olla ulkona ehkä viisi minuuttia, kun ihoa jo poltti, silmiä kirveli ja kurkku oli kuin Sahara. Ilman vettä, aurinkorasvaa ja hattua täällä kuolisi varmasti hetkessä.
Turisteja Death Valleyssa tuli vastaan harvakseltaan, vaikka lomasesonki on täällä vilkkaimmillaan. En ihmettele. Ehkä moni tulee tänne mieluummin talvella, jolloin lämpötila saattaa pudota jopa pakkasen puolelle.
Chevynkin mittarin lukemat lopulta laskivat, kun pääsimme pois Kuolemanlaaksosta ja kipusimme Sierra Nevadan vuorille. Niiden huipulla oli lunta. Lämpötila oli 27 astetta, ja meitä paleli.
Las Vegasista ajaa Kuolemanlaaksoon kahdessa tunnissa.
Vapaita tontteja olis vielä.
Death Valleyn lähestyessä maisema muuttuu karummaksi...
...ja kuumemmaksi. Lassi pissatauolla.
Death Valley sijaitsee Kalifornian puolella, Mojaven aavikkovuorten saartamana.
20 euron sisäänpääsytaksa maksetaan automaattikioskiin. Kaupan päälle käynti maailman pahanhajuisimmassa vessassa.
Tässä kohtaa alkoi tuntua epätodelliselta. Lämpötila 49 astetta.
Hallusinaatiovaihe: kuumuuden aiheuttamat kangastukset.
Oli se sittenkin auto.
Tällä näköalapaikalla ei viihdytä kauan. Lämpötila 50 astetta.
Vaikea uskoa, että talvella täällä voi olla jopa pakkasta.
En viitsinyt meikata.
Suola-aavikko. Lämpötila 50,5 astetta. Varvastossun pohjat alkoivat sulaa.
Kuvaan tästä vähän jälkipolville muistoksi.
Se oli kovaa ja narskui jalkojen alla kuin lumi.
"Isi, nyt tulet heti pois sieltä!"
Tämä piikikäs pensas on ainoa kasvi, joka pysyy aavikolla hengissä.
Suomenlahden edusta. Tammikuu. Eiku.
Autoa ei voinut sammuttaa hetkeksikään ilmastoinnin takia. Urhoollinen soturimme kesti.
Täällä uskallettiin ajaa ylinopeutta.
Death Valleyn hiekkadyynit. Vain meri puuttuu.
Death Valleyn jälkeen tie alkoi kohota vuorille. Lämpötila laski alle 30 asteeseen.
Olin näkevinäni tuolla John Waynen.
Absurdia. Vajaan viiden sadan kilometrin päässä odottivat jo Sierra Nevadan lumihuiput.
Sierra Nevadan vuoristotiet veivät meidät Yosemiten kansallispuistoon.
Anni löysi Yosemitesta uusia paijattavia (kauriita).
Auringonlasku jumalaisella Tioga roadilla.
