Rakkain reissukaverini

Kahdenkeskiset irtiotot ovat olleet meille parisuhteen voimavara ja ruuhkavuosien hengähdyspaikka.

Tiedän pariskuntia, joiden lomat kääntyvät riidoiksi. Minulla on käynyt tuuri. Olen reissannut neljätoista vuotta saman kartturin kanssa, jonka kuolemattomat vitsit ovat pelastaneet monelta paskalta päivältä.

Jokaisen tuoreen parin pitäisi muuten ensi töikseen lähteä matkalle. Parinkin päivän karkaus puolueettomalle maaperälle on yllättävän paljastava. En esimerkiksi kestäisi ollenkaan tyyppiä, jolla olisi pakonomainen tarve laatia matkoille minuuttiaikataulu ja lista nähtävyyksiä suoritettavaksi. Saati, että intressit kohteille olisivat aivan erilaiset. Jos matkustaisin miehen kanssa Italiaan ja joutuisin syömään joka päivä McDonaldsissa, tekisin tulevaisuudestamme pari ratkaisevaa johtopäätöstä.

Tämä ei tarkoita, että avioparin pitäisi olla samasta puusta veistetty. Olen vuosien varrella oppinut jo hyväksymään sen, että Timppa sovittaa reittien varrelle pari lentotukikohtaa ja yhden sotamuseon. Kestän sen, koska tiedän, että pääsen panssarivaunujen jälkeen päiväksi johonkin Sveitsin kokoiseen outlet-myymälään.

Kompromisseja. Sitähän se parisuhde arjessakin on. Oleellisinta on, että matkakaverin kanssa voi olla oma itsensä. Siis juuri se herttainen pölvästi, joka näyttää aamuisin Miss Piggylta, ajaa roadtripillä sata kilometriä harhaan, pieraisee hotellissa saman peiton alla, tippuu laskettelukeskuksessa kolme kertaa hissistä ja vetää pyhiinvaelluskohteessa nälkäkiukkuraivarit.

(En väitä, että näin olisi tapahtunut.)

Pyrimme tekemään ainakin yhden parisuhdereissun vuodessa. Tämä ei tarkoita Karibian-risteilyä tai muuta monen tonnin investointia. Yhden yön hotelliloma tai piipahdus Tallinnassa kiskaisee jo kivasti irti perushärdellistä.

Eilen löysin kahdentoista vuoden takaiset häämatkakuvamme Roomasta. Ristus mikä reissu sekin oli! Muistan, kuinka ihmettelin reissupäivän aamulla outoa kuvotusta, joten tein viisi minuuttia ennen lentokentälle lähtöä raskaustestin. Kaksi viivaa tuli. Olimme koko viikon pihalla kuin Berlusconit. Reitit Vatikaaniin ja Colosseumiin piti suunnitella niin, että sain vartin välein jostain purtavaa. Se oli ainoa keino pitää raskauspahoinvointi aisoissa.

Roomaan hullaannuin silti ensi hetkestä, joten buukkasinkin meille pääsiäiseksi matkan rakkauden kaupunkiin. Timo suostuu tulemaan mukaan sillä ehdolla, etten ole raskaana.


Ylläksellä helmikuussa vuonna 2001. Nuori lempi on semmoista, että koko ajan häikäisee.

Eka kesä telttaillen ja mökkeillen kotimaassa. Satoi niin maan perkeleesti.

Kanarian Maspalomas maistui sangrialta. Pariisissa piti kuivatella karttoja (2001).

Pariisi 2001. Tässä tilassa kohde olisi voinut olla vaikka Keravan Prisma.

Pariisi yhä. Jotain komeita pytinkejä siellä oli. Hirveän hataria ovat muistikuvat.

Mitä sitä aikailemaan. Häät vuonna 2002 Helsingissä, Puotilan kappelissa.

Fontana di Trevi, Rooma (2002). Häämatkapäivän aamuna tein raskaustestin.

Muistan Vatikaanista vain kuvotuksen, kun kipusin ylös Pietarinkirkon portaita. Silti hymyilytti: yhtäkkiä meitä oli kolme.

Matkakaveri lempipuuhassaan Lontoossa vuonna 2011. Parisuhteen tärkein oppi: älä raahaa miestä matkoilla väkisin shoppailemaan. Anna hänen mennä pubiin.

10-vuotishääpäivä New Yorkissa pari vuotta sitten. Tässä kerätään voimia Coney Islandin biitsillä.

Huh, että tulikin ikävä New Yorkiin! Täydellinen kohde parisuhdelomailuun.

Ei ikinä enää telttaan, lausui matkakaveri Savonlinnassa vuonna 2001. Niin vain antoi periksi Islannissa viime kesänä.