Dokumenttisarja Pretend It's a City herätti ikävän hulluun New Yorkiin

Kallis, äänekäs ja likainen turistirysä, kuvailee Fran Lebowitz New Yorkia. Tämä sarja hymyilyttää: juuri noin ihana ja hulluhan New York on.

Miten virkistävää on tutustua amerikkalaiseen, jonka sanavarastosta löytyy muitakin ilmaisuja kuin valkaistuilla hampailla kiljahdetut Amazing! Awesome! ja OMG! I love it. Ennen Netflixin Pretend It's a City -dokumenttisarjaa en ollut kuullutkaan kirjailija Fran Lebowitzista. Nyt olen hänen suurin faninsa.

Kuva: Christopher Macsurak: Wikimedia Commons.

Oikeastaan koko dokkarin idea on pähkähullu. Martin Scorsesen ohjaamassa sarjassa suunvuoron saa seitsemänkymppinen Fran Lebowitz, jolla on mielipide joka asiasta. Yleensä se on suora ja kaunistelematon. 1970-luvulta asti New Yorkissa asunut Fran antaa tulla täyslaidallisen haisevista metroista, kännykkää toljottavista ihmisistä, turistihelvetti Time Squaresta, ylihinnoitelluista asunnoista ja taskuvarkaista. Kuvituksena sarjassa väläytetään eri aikakausien New Yorkia, mutta pääasiassa kuunnellaan valittavaa Lebowitzia. Ja miten herkullisen verbaalisesti hän kritiikkiä antaakaan. Franissa yhdistyvät älykkyys, häpeilemätön itseironia ja nauruhermoja kutkuttava huumorintaju. Lebowitz on kuin kulturellimpi versio Tuomas Kyrön luomasta Mielensäpahoittajasta. Ja niin paljon kuin Fran New Yorkia tylyttääkin, hän vannoo, ettei aio ikinä muuttaa pois (The New Yorkerissa oli muuten Franin mainio haastattelu koronavuodesta).

Vaikka sarjaa katsoessa muistin heti, minkä takia en mistään hinnasta haluaisi asua New Yorkin kaltaisessa miljoonakaupungissa, tunnistin rinnassa myös tutun kaipuun. Turistina olen saanut nauttia New Yorkin parhaista paloista ja olla täysin irrallaan hornankattilan todellisuudesta: järkyttävästä vuokratasosta, rikollisuudesta ja metroverkostoissa asuvasta rotta-armeijasta. Ensimmäisen kerran kävin New Yorkissa jo lukioikäisenä ja kuljin pää kenollaan pilvenpiirtäjiä ihmettelemässä. Edellisestä New Yorkin -visiitistä on yli viisi vuotta. Aivan liian pitkä aika.

Ikävässäni kaivelin vanhoja reissukuvia ja palasin hetkessä takaisin. Toivottavasti pian myös livenä.

Ai niin: jututin muutama vuosi sitten blogiin Yhdysvalloissa parikymmentä vuotta asuneen meikkitaiteilija Riku Campon, joka tietää kaiken myös New Yorkin arjesta. Juttuun pääset täältä...

2012 vuokrasimme Timpan kanssa East Villagesta pienen airbnb-asunnon.

Olen syönyt New Yorkissa loistavaa katuruokaa muun muassa Meatpacking Districtillä...

...mutta jonottanut myös päästäkseni suosittuihin aamiaisravintoloihin.

Tästä nakkikioskista kuopus sai vuoden 2015 reissulla ruokamyrkytyksen. Onneksi selvittiin vuorokauden kuumeella ja vatsaoireilla.

Edellisellä roadtripillä yövyimme Queensbridgen puolella. Näköala Manhattanille oli upea, motellimme ei niinkään.

Turistien tipeillä eläviä atleettisia katutaiteilijoita.

Annin kanssa shoppailemassa. En jaksa nykyään hirveästi kaupoissa pyörimistä, mutta tämä kaupunki on poikkeus.

New Yorkiin voi yrittää tehdä matkabudjetin, mutta aina se ylittyy.

Halvinta ja parasta huvia: katuvilinän seuraaminen.

New Yorkissa voi tapahtua mitä tahansa. Tämä kohtaaminen Grand Central -terminaalissa on jäänyt mieleen.

Ruuhkaa ei pääse pakoon...

...paitsi Central Parkissa. Rakastan kaupunkien puistoja, joissa voi hengittää ja irtaantua hullusta hässäkästä.

Veneretki New Yorkissa on must, oli se sitten kuinka turistihommaa tahansa.

Tämän lähemmäksi en ole ikinä päässyt Vapaudenpatsasta.

Isompia ovat kuin meidän kylällä (New York 2012).

Tunnin metromatkan päässä Manhattanilta sijaitseva Coney Island on yksi lempparikohteitani.

Coney Islandilla kiire katoaa.

Lebowitz vihaa Times Squarea, mutta on tämä härdelli jokaisen kerran nähtävä.

Stand up -klubit, musikaalit, hämyiset jazz-baarit. New York elää yöllä.

Me näemme vielä!

P.S. Loppukevennykseksi Lebowitzin lausahdus, joka aiheutti vahvan samaistumisen ja nauratti:

"Lapsena rakastin kirjoittamista, mutta kun minulle alettiin maksaa siitä, huomasinkin vihaavani sitä. Olen tavannut eläissäni vain yhden kirjailijan, joka todella pitää kirjoittamisesta. Useimmat, jotka väittävät rakastavansa kirjoittamista, ovat huonoja kirjoittajia."