Pilvilinna – Suomen värikkäin talo löytyy Uudestakaupungista

Voiko tämä olla totta? käy mielessä Pilvilinnaan astuessa. On se.

Ennen länsirannikon reissuamme kysyin Facebookissa vinkkejä nähtävyyksistä. Kävi ilmi, että Uudessakaupungissa on Pilvilinna-niminen taidetalo.

"Älä missään nimessä mene Pilvilinnaan", varoitteli yksi.
"Mene ehdottomasti Pilvilinnaan!", ylisti toinen.

Kaltaiselleni uteliaalle kurkkijalle ristiriitainen informaatio on aina kuin käsky. Eihän tällaista mielipiteitä jakavaa kohdetta kerta kaikkiaan voi jättää väliin. Jos yksi inhoaa ja toinen rakastaa, voi olla varma, ettei paikka ainakaan jätä kylmäksi.

Vierailu uhkasi tosin jäädä haaveeksi, sillä vielä kesäkuun alkupuolella Pilvilinna oli avoinna vain tilausryhmille sopimuksen mukaan. Koska en saanut paikkaa mielestäni, metsästin talon emäntää, Raija Nokkalaa kaikin voimin. Monen mutkan kautta vierailu lopulta järjestyi ja seisoimme äidin kanssa Pilvilinnan pihassa.

Talo on jo ulkopuolelta mykistävä näky. Se rikkoo räikeästi pelkistetyn arkkitehtuurin ja skandinaavisen väripaletin rajoja. Kun edessä aukeavat yhtäkkiä kaikki maailman sävyt, muodot ja kuvat, rakennusvalvontakulttuuriin tottunut ihminen ikään kuin häkeltyy. Miten tämä tällainen on edes mahdollista?

Nokkalan Raijalla on vastaus valmiina.
"Ilman Tarja Halosta Pilvilinnaa ei olisi."

Käy ilmi, että Raija oli tavannut presidentin yli kymmenen vuotta sitten Crusell-viikoilla. Raijan naivistisiin teoksiin ihastunut Halonen oli tuolloin ehdottanut, että Uudenkaupungin kannattaisi profiloitua taidekaupunkina.

Raija ja puoliso Pentti Nokkala panivat toimeksi. Kaupunki näki pariskunnan hankkeessa matkailupotentiaalia ja myönsi luvat taidetalolle. Kesämökkitontille nousi ensin aivan tavallinen omakotitalo, jota ryhdyttiin "värittämään" Raijan taiteella. Se ei jäänyt kehyksien sisäpuolelle, vaan laajeni kaikkien rajojen yli: kattoon, seinille, lattioille, puutarhaan. Suomen ensimmäinen naivistinen taidetalo valmistui vuonna 2011.

Hämmästyttävintä on, että paikka tosiaan on myös Raijan ja Pentin koti. Miten ihmeessä joku voi asua tällaisen väripaljouden keskellä? Eikö iske migreeni ja ahdistus?

"Ei ollenkaan. Vaikeampaa olisi asua valkoisten seinien keskellä", Pentti tuumaa.

Isäntä vaikuttaa niin tyytyväiseltä, että uskon, että tässä ei ole tarvinnut kompromisseja tehdä. Sitä paitsi Pentilläkin on sormensa pelissä: hän on luonut Pilvilinnaan upean ruusupuutarhan, jota innokkaat hortonomit tulevat katsomaan kauempaakin.

Toki kävijöiden reaktiot myös vaihtelevat. Raijan mielestä herkullisimpia ovat ihmiset, jotka astuvat Pilvilinnaan selvästi vastentahtoisesti päättäen jo valmiiksi, että hirvittävä paikka on, enkä ollenkaan tykkää.

"Aika usein käy niin, että kierroksen jälkeen juuri he ovat innostuneimpia. On kiva nähdä, kuinka ihmiset lähtevät kotimatkalle hymyillen ja hyväntuulisina. Juuri se on meidän tarkoituksemme: tuottaa iloa ja oivalluksia, ei valmiiksi pureskeltua taidetta."

Hilpeät elämykset jatkuvat Pilvilinnan ulkopuolella. Meren reunustamassa puutarhassa kiertää taidepolku, jossa on yli kaksisataa Raijan tekemää veistosta. Jo niiden nimet kertovat, että täällä ei olla tosikkona liikenteessä. Jutun kuvat on muuten otettu taiteilijan erikoisluvalla: yleensä taidepolulla kuvaaminen on kielletty.

"Haluan, että jotain säilyy yllätyksenäkin", Raija perustelee.

Näkemistä Pilvilinnassa on tosin niin paljon, että kaikkea ei ehdi yhdellä kerralla edes sisäistää. Osittain teokset myös muuttuvat, sillä kaamosaika on Raijalla luomiskautta: silloin Pilvilinnaan syntyy roppakaupalla uusia tauluja ja veistoksia.

Toisinaan Raijalta tilataan myös omakuvia, joiden lopputulos on yllätys taiteilijalle itselleenkin.

"Kerran eräs pariskunta pyysi, että maalaisin heidät. Valmiissa teoksessa oli lopulta kaksi pöllöä. Niin siinä aina käy: yritän tehdä ihmistä, mutta päädyn maalaamaan eläimiä", Raija kertoo nauraen.

Raija Nokkalan naivistisia taidenäyttelyjä on nähty kotimaan lisäksi muuten myös Ranskassa. Suomessa moni tunnistaa Raijan varsinkin postikorteista, joita löytyy useimmista kaupoista. Pilvilinnan ohella Raija ja Pentti pyörittävät Uudenkaupungin keskustassa Lentävä lokki -kesäteatteria, jossa nähdään tänä kesänä Reko Lundanin kirjaan pohjautuva Aina joku eksyy -näytelmä. Lisätietoa näytöksistä ja lippuvaraukset löytyvät täältä.

Juuri tässä syy, jonka vuoksi ihailen Raijan ja Pentin elämäntapaa. Monella on tapana valittaa, että pienet paikkakunnat kuolevat eikä mikään kannata. Tämä aviopari on osoittanut, että tuloksia kyllä syntyy, kun vain keksii jotain omaperäistä ja ryhtyy toimeen. Pilvilinnasta on tullut kahdeksassa vuodessa Uudenkaupungin vetonaula: taidetalossa käy joka kesä 3000–5000 vierasta. Se on melkoisen hyvin kaupungin reunamilla sijaitsevalle kohteelle, jota ei markkinoida juuri mitenkään.

Pilvilinna on muuten avoinna 25.6.–10.8. tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 14-18. Lippujen hinnatkaan eivät päätä huimaa: aikuiset pääsevät tutustumaan taidetaloon 5 eurolla ja lapset (2-10v.) 3 eurolla. Pilvilinnaan voi varata myös opastetun kierroksen. Lisätietoa löydät täältä!

Taidekierroksen jälkeen kannattaa jatkaa värikylpyä Uudenkaupungin keskustassa, jossa ilahduttaa tänä vuonna Ilossi tualei -tempaus. Katujen varsilta voi bongata hauskasti maalattuja tuoleja, jotka ovat Anne Kuusiston, Birgit Ilmasen, Hilkka Knaapisen ja Vuokko Tyvin käsialaa.

Shoppailusta innostuneet voivat suunnata Alinan kenkäkauppaan, sisustus- ja vaateliike Vihreään lampaaseen, sekä käsityökauppa Pikkukylän Putiikkiin. Uudenkaupungin ravintolavalikoimakin yllätti: söin loistavaa jättirapupastaa Captains Makasiinissa, mutta kaverit kehuivat myös Gasthaus Pookia ja Uudenkaupungin Golfravintolaa. Ne pitää katsastaa ensi kerralla.