Patikointia ja pyöräilyä Andalusiassa

Espanjan vuoristokylistä puuttuu rantaelämä, mutta tekemistä piisaa innokkaille pyöräilijöille ja retkeilijöille.

Nuorempana suuntasin lomilla aina automaattisesti rantakohteisiin. Nykyään huomaan skrollailevani Google Mapsilla yhä useammin vuoristojen tuntumaan. Veikkaan, että tämä johtuu luonnon ja rauhallisuuden kaipuusta. Vuoristokylistä puuttuvat isot hotellikeskittymät ja sen myötä turistiryysis.

Mitä tekemistä siellä muka on? kysyy nyt ranta- ja kaupunki-ihminen.

Vaikka mitä! Sedellassa viettämämme viikon aikana ehdimme patikoida ja pyöräillä uskomattoman kauniissa maisemissa. Ja nauttia pikkukylien tunnelmasta toki.

Canillas de Aceituno

Meidän vuokratalolta oli noin kahdenkymmenen minuutin matka Canillas de Aceitunoon, joka on aika perinteinen espanjalaiskylä vuorten kupeessa. Kulkukissat vaelsivat varjoisia kujia pitkin ja mummot ja papat istuskelivat aukioilla. Paikalliset eivät puhu juurikaan englantia, joten Timpan Duolingosta hankkimat taidot joutuivat tositestiin kauppareissulla. No, elekielelläkin onneksi pärjää.

En tiedä, onko Canillas de Aceitunossa missään vaiheessa isompaa ryysistä, mutta kesäkuussa kylä tuntui ainakin olevan puoliunessa. Monet pikkupuodit ja ravintolat olivat kiinni. Se hiukan hämmästytti, että kaduilla oli todella paljon koirankakkaa.

Patikointireitit

Lomailijan kannalta kiinnostavin juttu on, että Canillas de Aceitunosta lähtee useampikin vaellusreitti Sierra de Tejedan vuoristoon. Kylästä on muun muassa mahdollisuus patikoida yli kahden kilometrin korkeudessa olevalle La Maroman huipulle, jonne kertyy matkaa edestakaisin kuljettuna parikymmentä kilometriä. Aikaa reissuun saa varata 8–10 tuntia eli parempi on lähteä liikkeelle jo aikaisin aamulla.

Me emme jaksaneet lähteä haukkaamaan kolmenkymmenen asteen helteessä liian isoa kakkua, vaan päädyimme puolta lyhyempään El Saltilloon. Reilun 10 kilometrin mittainen reitti avattiin vasta pari vuotta sitten, joten se on vielä suhteellisen tuntematon. Canillas de Aceitunosta noustaan vuorenrinteelle merkittyä polkua, joka seuraa pitkään vuoristopuron ja vesiputken vierellä.

Reitin upeimmat maisemat löytyivät mielestäni alkuetapilta, sillä niistä pystyin vielä nauttimaan pelkäämättä. Vaikka polku on paikoin kapea, se on kuitenkin helppokulkuinen ja välillä puiden varjostama. Mitä edemmäksi pääsimme, sitä kapeammaksi muuttui reittikin.

Puolen matkan kohdalla reitti siirtyi kulkemaan vuorenreunaan kiinnitetyn metalliritilän päälle. Hetken ajan suojana oli hetken sentään kaiteet, mutta hurjimmassa paikassa oli uskallettava edetä hädin tuskin puolen metrin levyistä kalliokaistaletta pitkin. En liioittele yhtään, kun sanon, että polvet löivät loukkua. Timppa ja lapset porhalsivat eteenpäin tietenkin mitään pelkäämättä ja naureskelivat "nyt käännytään kyllä takaisin" -huudoilleni.

Kun El Saltillo pari vuotta sitten avattiin, täällä olikin joku tipahtanut rotkoon ja kuollut. Tämän saimme tietää vasta reissumme jälkeen. Ehkä hyvä niin.

El Saltilloon on rakennettu muuten myös 54 metrin mittainen riippusilta, joka ylittää vuorten välissä olevan kanjonin 79 metrin korkeudessa. Täällä ei hirvittänyt sentään niin paljon, vaikka silta hiukan heiluikin askelten tahdissa.

Näkemisen arvoinen El Saltillo on ilman muuta, mutta korkeanpaikankammoisten kannattaa varautuaa kouraiseviin tunteisiin vatsanpohjassa. Hyvät kengät, hattu ja pari vesipulloa ovat tärkeimmät varusteet. Ja maltti.

Pyöräily

Maantiepyöräily tuntuu olevan Andalusiassa valtava hitti. Niin paljon näimme trikooasuisia polkijoita teiden varsilla. Me emme halunneet lähteä mankeloimaan kapeita serpentiiniteitä pitkin, vaan suunnata hiekkateille maastoon. Buukkasimme kaksi sähköavusteista maastopyörää Cyclemalagan kautta pariksi päiväksi. Pyörät kuljetettiin meille Sedellaan eli niitä ei tarvinnut lähteä hakemaan rannikolta. Hintaa koko setille kertyi 250 euroa. Cyclemalagan sivuilta katsoin juuri, että ilmoittavat sähkömaastopyörien hinnaksi 35 euroa fillarilta, mutta ehkä tuossa vaaditaan, että vuokraaja noutaa pyörät itse. Kannattaa siis tsekata vielä tarkemmin hinta, jos innostut.

Huomasimme jo ensimmäisenä päivänä, että sähköavusteet tulevat todella tarpeeseen jyrkillä vuoristoteillä. Samoin hyvät jarrut, sillä välillä laskettelimme pitkän matkan alaspäin. Pyörät olivat kuitenkin laadukkaita ja niihin sai nopeasti tuntumaa. Kävimme ajelemassa eri reittejä vuoronperään, enimmäkseen lomahuvilan lähitienoolla. Mahtava tapa liikkua luonnossa ja tutkia seutua.

Sedella

Vaikka Canillas de Aceituno on isompi kylä, tykkäsin itse enemmän meidän lomahuvilan kupeessa olevasta Sedellasta. Kaduilla oli siistimpää ja ihmiset vaikuttivat ystävällisemmiltä. Jännä, miten pienistä jutuista hyvä fiilis syntyy. Hymyistä ja vastaanottavaisesta tunnelmasta, siisteistä portinpielistä ja kukkaistutuksista. Sedellassakin oli toki kesäkuussa vielä hiljaista, mutta pari ravintolaa ja kauppa oli sentään auki. Ja ilmeisesti täällä on majoitustakin, koska muutamia turisteja näkyi katukuvassa.

P.S. Sedellan vuokratalosta lisää täällä! Nerjasta, Compétasta ja La Herraduran upeasta vuokrakodista tulossa oma postauksensa myös...