Tästä alkaa seikkailu
Utelias seikkailija. Unelmakohteiden etsijä. Tarinankertoja, tietokirjailija, kuvaaja ja kouluttaja. Matkustan työkseni ja huvikseni.
Tukholmassa kierrän yleensä Östermalmin hienostoputiikit ja pukumiehet kaukaa, mutta voisin haahuilla päivätolkulla Södermalmin hippiäisten joukossa.
Löysimme Tukholmasta thai-ravintolan, joka iski Aasian-kaipuuseen niin, että itku tuli. Täällä oli jopa ranta ja tropiikin äänet.
Kävimme korkkaamassa Viking Gracen. Maakaasulla kulkeva laiva on hauska sekoitus avaruusalusta ja perinteistä risteilijää. Tässä arvio ja kuvia.
Kiitos runsaasta osanotosta valokuvakilpailuun. Valinta oli vaikea, joten luotin hymyindeksiin. Näistä lomamuistoista tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.
Toteutamme koko perheen pitkäaikaisen unelman ja suuntaamme kesällä Islantiin. En tajua, miksi tämä luonnonihme on jäänyt aina muiden reissujen jalkoihin.
Sain juuri tietää, että olen päässyt Supersaver-kilpailun finaaliin. Äiti on jo äänestänyt, mutta se ei riitä. Käy ehdottamassa Vuoden 2013 parasta matkablogia täältä.
Tunnustan. Olen ollut riidoissa Pariisin kanssa jo kaksitoista vuotta. Viime viikolla ajauduin työkeikalle vanhan diivan luokse ja annoin sille vielä mahdollisuuden.
Piristä minua ja meilaa hauskin lomakuvasi. Palkitsen kolme parasta tärkeällä biitsivarusteella.
Vuosi sitten äitillä todettiin rintasyöpä. Se oli pommi, jota en osannut odottaa. Samalla ymmärsin, että jos haluamme reissata yhdessä, se on tehtävä nyt.
Jos tykkäät blogistani, käy äänestämässä sitä täällä vuoden 2013 parhaimmaksi (älä huoli, en vedä ranteita auki, jos en voita).
Mielikuva messuista on aina sama: ahdistava tungos. Matkamessuiltakin tämä puoli löytyy, mutta pöhinä on niin hyvä, että lieveilmiöitä ei edes huomaa. Vielä päivä jäljellä. Tässä vinkit.
Jos suunnittelet reissua Kaliforniaan, tämä reitti kannattaa ehdottomasti käydä ajamassa. Tässä muutamia vinkkejä ennen matkaan lähtöä.
On sääli, että Helsingin valotapahtuma Lux kestää vain viisi päivää. Voimakkaissa väreissä kylpeviä rakennuksia katselisi vaikka koko kaamosajan. Valaistukseen satsaaminen nostaisi kaupungin imagoa myös turistien silmissä.
Useimmat hotellit unohtuvat heti uloskirjautumisen jälkeen. Helsingin Scandic Paasissa tätä vaaraa ei ole. Suomen ensimmäisen story-hotelli on sisustettu sirkusteemaan.
Terveisiä Keski-Turkin Kappadokiasta. Näissä maisemissa olen lennellyt viime päivinä. Tosin toistaiseksi vain virtuaalisesti. Kyyti surrealistiselta näyttävän vuoriston yli on elämys, joka jokaisen pitäisi kokea ennen kuolemaansa.
Luin jutun, jossa nomadit kertoivat, kuinka he rahoittavat reissuelämänsä. Ensin ajauduin kateuden valtaan. Sitten tajusin, etten edes haluaisi tehdä niin totaalista elämänmuutosta.