Näitä Islannin maisemia et näe ilman nelivetoa

Islannin huikeimmat maisemat odottavat ylänköalueella, mutta reitti perille ei ole helppo. Land Rover joutui tositoimiin kivenmurikoiden ja kraaterien keskellä.

Kartalla sadan kilometrin siivu ei näyttänyt pitkältä. Se onkin tyypillisin Islannin-vitsaus: mittasuhteet vääristyvät, kun joka puolella riittää aavaa maisemaa silmänkantamattomiin. Valitsimme Geysiristä sisämaahan päin lähtevän f35:n eli Kjölur-reitin, joka muuttui jo 30 kilometrin jälkeen tasaisesta hiekkatiestä jättikraaterien silpomaksi soraväyläksi. Vaikka ajoimme valtaosan matkasta kävelyvauhtia, vatsalihakset joutuivat töyssyissä koville. Sisämaan F-tiet ovatkin kiellettyjä henkilöautoilta, joiden alustat ja jousitukset hajoavat helposti kovassa rääkissä. Land Rover ei pienestä hätkähtänyt, mutta silti otimme vuokrapelille soravakuutuksen sinkoilevien irtokivien varalta.

Ai että oliko reitti kaiken ryskimisen väärti? Voi pojat, oli! Islannin sisämaassa koin itseni yhtä pieneksi kuin Grand Canyonin reunalla viime kesänä. Vaikka maisema oli useimmiten todella karu, siihen mahtui uskomaton määrä eri sävyjä. Täällä näimme myös ensimmäistä kertaa jäätikköä, joka reunusti reittiä molemmilta puolilta.

Kun uuvuttavan pitkän pomppimisen jälkeen saavuimme Hveravellirin leirintäalueelle, näkymä oli epätodellinen. Kuumien lähteiden, uskomattoman värikkään maan ja jäätiköiden ympäröimä luonnonsuojelualue on kuin Coenin veljesten leffojen outo lavaste. Aavemaisen rauhan keskellä tönötti camping-alueen pieni kahvilabaari, jossa väsyneet matkalaiset lääkitsivät itseään huurteisilla. Leirintäalueella on myös kuuma lähde, jonne oli ihana pulahtaa pitkän ajopäivän päätteeksi.

Yön nukuimme kotoisasti sateen rummuttaessa teltan kattoa. Aamuksi ei tarvinnut virittää herätyskelloa: leirintäalueen kupeessa määki kolmen lampaan lauma.

Autoista vielä: Land Rover ei ole se ainoa vaihtoehto (vaikka isäntä tätä mieltä onkin). Pienemmän maasturin saa jo 500-600 euron viikkovuokralla.


Koko f35-tielle kertyy mittaa parisataa kilometriä. Vaikein etappi alkaa aika pian Geysirin jälkeen ja jatkuu Hveravelliriin saakka.

Kiveä ja soraa.

Matkalle mahtui kraaterinkokoisia kuoppia ja kuraa. Jokia ei tarvinnut ylittää.

Kjölurin reittiä reunustavat Langjökull- ja Hofsjökull -jäätiköt.

Islannin vihreää on vaikea kuvailla tai edes kameralla taltioida. Se pitää nähdä.

Pilvetöntä taivasta Islannissa ei taida olla koskaan. Sää voi vaihtua yhden päivän aikana poudasta myrskyyn.

Luulin, että Islannissa ei ole itikoita. Olin väärässä. Pirulliset kärpäset tunkeutuivat tätäkin kuvaa otettaessa korviin ja sieraimiin.

Vuoristopurot ovat niin puhtaita, että niissä voi huoletta täyttää vesipullot. Lassi rakentaa patoa.

Mitäs toljotat? Etkö oo ennen lammasta nähny?

Aika arkoja olivat nämä veijarit. Tämän lähemmäksi ei koskaan päästy.

Hveravellirin leirintäalueelta löytyy ihmeen hyvät palvelut ottaen huomioon, että paikka on keskellä aavikkoa ja jäätiköitä.

Uskollinen soturi kuraisen ja kuoppaisen etapin jälkeen.

Nämä kaiffarit toivottivat tervetulleeksi.

Islannissa ei kannata liottaa varpaita missä tahansa lätäkössä. Hveravellirissä vesi oli paikoitellen 80-100-asteista.

Museokäytössä oleva mökki, jossa pääsi näkemään, miten näillä seuduilla on ennen eletty.

Hveravelliristä lähtee useampi patikkapolku puolen tunnin kiepauksesta useamman tunnin vaellukseen.

Asia, joka ei lakkaa hämmästyttämästä. Miten näin karuissa olosuhteissa voi yksikään kasvi menestyä?

Hveravellir on geotermista aluetta. On hullua ajatella, että maan uumenissa koko ajan pulputtaa ja kiehuu.

Jäätiköiden välissä puhalsi kylmä puhuri, mutta…

…kuumassa lähteessä tarkeni.