Näin löydän parhaat hotellit

Ota huomioon ainakin nämä seikat, kun etsit majoitusta tulevalle matkallesi.

1. Sijainti

Asia, jota ei voi liiaksi korostaa. Löhölomilla tai roadtripeillä yhdentekevä, suurkaupungeissa yksi tärkeimmistä kriteereistä. Yleensä tutkin aivan ensimmäiseksi hotellin lähellä olevat metroasemat. Jos kulkuyhteydet pelaavat, on lopulta sama, vaikka hotellin varaisi kauempaakin. Kuvassa oleva söpö Pointe Rivoli löytyi Pariisista, Maraisin kaupunginosasta. Hinta 80 euroa per yö (Pariisiksi todella halpa!).

2. Rantakohteet

Ennen suostuin mihin tahansa murjuun, jos reissun vain halvalla sain. Nyt tsekkaan hotellin nettisivuilta ensimmäiseksi uima-altaat, huonekoon (lasten kanssa ehdottomasti kaksio tai edes sermillä jaettava huone), rannan läheisyyden, hotellin iltaohjelman (ei kiitos Bamselle!), hemmotteluhoidot, sekä alueen ravintolatarjonnan. Phuketin Arinara Bang Tao Beach-hotellissa parasta oli uima-allas, johon pystyi pulahtamaan suoraan omalta terassilta.

3. Kaupunkikohteet

Mitä kiinnostavampi kaupunki, sitä vähemmän kiinnitän huomiota hotellin puitteisiin. Lontoon ja New Yorkin kaltaisissa metropoleissa kelpaa pienempikin luukku, koska yleensä käyn siellä vain nukkumassa. Usein buukkaan huoneen jopa ilman aamiaista, koska todennäköisesti hotellin viereisessä kahvilassa on paremmat ja edullisemmat appeet. San Franciscossa teimme poikkeuksen ja vietimme 2 yötä luksustellen neljän tähden Marriott Marquisissa. Huonekerros nro 18. Hinta: 180 euroa yöltä.

4. Roadtrip-motellit

Autolomilla pyrimme minimoimaan perheen asumiskulut. Islannissa vietimme puolet reissusta teltassa, Amerikassa asuimme valtaosin tienvarsimotelleissa. Koska valikoima ja taso on kirjavaa, käyn yleensä lukemassa muiden reissaajien kommentteja Tripadvisorista tai Yelpista (tätä harrastan toki muidenkin hotellien kanssa). Roadtripeillä on plussaa, jos huoneessa on ainakin jääkaappi, mikro ja kahvinkeitin. Haastavinta on yleensä se, että pidemmät reissut tulee toteutettua sesonkiaikaan kesälomilla (= hinnat ovat tapissa). Muistan, että esim. kuvan Mariposa Lodge oli ainoa Yosemiten kansallispuiston kupeessa vapaana oleva yösija.

5. Turistirysät

Matkailijan painajainen: suositun turistikohteen majoitus. Usein tarjonta on surkeaa ja hotellihuoneet huonokuntoisia, mutta silti niistä kiskotaan törkeää hintaa. Viitisen vuotta sitten käväisimme mukuloiden kanssa Tanskan Legolandissa. Tämä Billundin Kro oli ainoa huvipuiston liepeiltä löytynyt hotelli. Ulospäin paikka näytti vielä ihan idylliseltä, mutta huoneissa oli opiskelija-asuntolameininki. En halua edes muistella, mitä tämä maksoi. Todennäköisesti liikaa. Kaveri tosin vinkkasi, että nykyään Legolandin läheltäkin löytyy airbnb-majoitusta. Jos vielä menisin tuonne, buukkaisin kodin suosiolla yksityiseltä.

6. Aamupalat

Jos alkaisin pyörittää omaa hotellia, satsaisin ehdottomasti monipuoliseen aamupalaan. Parhaiten mieleen jäävät yleensä ne hotellit, joissa on älytty panna tarjolle muutakin kuin kurkkua, leikkelettä ja kuivaa leipää. Aina kun näen hotellin aamiaisella kokin paistamassa munakkaita, pekonia ja pannukakkuja, tiedän tehneeni oikean valinnan. Hotellien aamiaisarvosteluja bongaan netistä jo etukäteen. Tämän herkkumunakkaan söin Khao Lakissa, Briza Beach Resortissa, joka oli muutenkin kiva hotelli.

7. Uniikit hotellit

Let´s face the fact: valtaosa Pohjoismaiden hotelleista on sisustettu tylsän hajuttomasti, skandinaavisella muotilla. Luonnonläheisissä sävyissä ei ole sinänsä mitään vikaa: meillä on niitä kotonakin. Ja juuri siksi haluankin hotellilta jotain ihan muuta. Story-konseptin rantautuminen hotellibisnekseen on ehkä parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Scandic Paasi on tästä loistoesimerkki. Huoneet ovat tilavia ja niissä on persoonallinen sisustus.

8. Näköala

Taas “lisävaruste”, josta olen valmis maksamaan ekstraa. Merenrantahotellissa haluan aina buukata näköalan ulapalle päin. Hintaa tulee yleensä 100-200 euroa lisää, mutta merimaisema on oleellinen lomatunnelman kohottaja. Varsinkin lasten kanssa, kun illat tahtovat ravintolakierroksen sijasta kulua parvekkeella. Ei ole mitään rentouttavampaa kuin hörppiä viiniä ja katsella tällaista maisemaa (kuva Espanjan Fuengirolasta, hotellin nimeä en muista). Näköalasta tuli mieleen kotimaan vinkki: jos menette Tampereen kylpylään, pyytäkää ehdottomasti huone järvimaisemilla hotellin tornitalosta.

9. Wifi vai telkkari?

Voisin poistaa televisiot kaikista maailman hotelleista, jos saisin vastineeksi nopean ja toimivan nettiyhteyden. En avaa telkkaria lomalla välttämättä kertaakaan, mutta naputan kännykkään tai läppäriin wifi-yhteyden välittömästi huoneeseen saavuttuani. Netissä on kaikki informaatio ja viihdyke, joita reissussa tarvitsen. Kartat, ravintoloiden osoitteet, teatteriliput, elokuvat, päivän lehdet, some-yhteisöt ja muiden reissaajien blogit. Valitettavan usein käy niin, että hotelli mainostaa sivuillaan ilmaista nettiyhteyttä, mutta paikan päällä linjat paljastuvat etanaakin hitaammaksi. Toivottavasti nettiyhteyden arvo ymmärretään pian. Olen varma, että se on nykyään yksi oleellisimmista valintaperusteista hotellia buukatessa.

10. Kompromissit

No joo, joskus on taivuttava. Kun olin työreissulla Indonesian Borneossa, nukuimme kerran jopa vanhan koulun lattialla torakoiden vieressä. Siihen verrattuna tämä borneolaishotelli oli luksusta. Ilmastointi kähisi vain vaivoin, patja oli kuin betonia ja aamupalaksi oli pelkkää riisiä. Sillä ei ollut lopulta merkitystä. Sademetsäkylissä seikkaileminen on yhä yksi ikimuistoisimmista reissuista.

Halpoja tarjouksia tsekkaan täältä:

Hotwire (testasimme palvelua Las Vegasissa. Kokemus palvelusta täällä).

Trivago

Cheaphotels

Tripadvisor

Hotels.com

Ebookers

P.S. Kannattaa muistaa, että usein kännykällä tai tabletilla buukatessa voi saada hotellin halvemmalla. Kun löydän mieluisan majapaikan, käyn yleensä vielä vertailemassa hintaa eri saittien kautta.