Minkälaista on asua Shanghaissa ja Miamissa?

Mari Julku, 31, päätyi Kiinan kautta Amerikkaan. Kumpi maa yllätti?

1. Miten sinulle avautui mahdollisuus ulkomaille muuttoon?
Miehelleni tarjottiin työkomennusta Shanghaista vuonna 2012. Olin aina haaveillut, että näkisin maailmaa mahdollisimman paljon (Phileas Fogg on idolini), joten lähtö tuntui mahdollisuudelta. Olin kuitenkin aloittanut vain vuotta aiemmin työpaikassa, jossa viihdyin erittäin hyvin. Se mietitytti.

2. Kuinka perhe ja kaverit suhtautuivat lähtöönne?
Kaikki olivat erittäin kannustavia: ”Olette niin nuoria, että kannattaa lähteä nyt.”

3. Mitä juttuja ulkomaille muutossa piti ottaa huomioon?
Koska mieheni on ulkomailla expat-sopimuksella, käytännön asiat ovat hoituneet suurelta osin puolisoni firman kautta. Toki esimerkiksi kaikenlaisten asumislupien hankkimisessa on ollut oma hommansa.

4. Kiina poikkeaa kulttuuriltaan monin tavoin Suomesta. Sopeuduitko Shanghaihin helposti?
Shanghai oli ainakin vielä muutama vuosi sitten kaupunki, jossa asui satoja suomalaisia. Muuttopäivänämme suuntasimme suomalaisten baari-iltaan, josta sain heti suomalaisen sydänystävän. Tunsin tästä välillä jopa huonoa omaatuntoa: Suomessa kaikki yrittivät sanoa, että ei ulkomaille mennä hankkimaan suomalaisia kavereita, vaan paikallisia. Jälkikäteen ajateltuna siitä ei olisi pitänyt tuntea minkäänlaista morkkista. Pääasia, ettei ole yksin.

5. Oliko Shanghaissa eläminen kallista?
Ulkona syöminen oli halpaa. Söimme ravintoloissa jatkuvasti, sillä hienotkin illalliset olivat edullisia. Se alkoikin sitten näkyä kropassa... Myös kaikenlaiset ihanat hieronnat ja manikyyrit olivat edullisia. Samoin vaatteiden teettäminen räätälillä.

6. Mikä oli suurin ero arjessa Suomeen verrattuna?
Moni sosiaalisen median kanava (esimerkiksi Facebook, Twitter ja Youtube) on Kiinassa blokattu. VPN-yhteydellä tätä pystyi kiertämään, mutta kiinalaiset blokkaavat myös VPN-yhteyksiä. Oli siis aikoja, jolloin en päässyt esimerkiksi Facebookiin ollenkaan. Se oli todella stressaavaa, sillä sosiaalinen media on elintärkeä, kun asuu kaukana läheisistään. Kaipasin myös PUHDASTA ILMAA. Saasteet olivat välillä niin hirveitä, että päänsärky iski heti, kun ovesta astui ulos. Tökkivän internetin ja saasteiden lisäksi ihmisten etuilu joka paikassa sai välillä raivon partaalle.


Yllä näkymä Marin kodin ikkunasta Shanghaissa "kirkkaalla säällä"... ja alla saastepäivänä.

7. Olisitko etukäteen uskonut, että tulette olemaan näin kauan pois Suomesta?
No en. Tarkoitus oli asua Shanghaissa kaksi vuotta ja palata sitten Suomeen. Kailotin kovaan ääneen kaikille, kuinka kaksi vuotta on ”ehdoton maksimi”.
Muutimme kuitenkin mieltämme, kun mies sai pestin Miamista. Mies lähti sinne jo toukokuussa 2015. Itse tulin perässä vasta saman vuoden elokuussa, sillä olin kesät 2013–2015 Suomessa töissä.

8. Oliko sinulla ennakkokuvitelmia ulkomailla asumisesta?
Shanghain suhteen ei. Miamista olin todella innoissani ja kehittelin siitä aikamoiset haavekuvat. Ajattelin sen olevan ihana paratiisi. Sellainen kuin se on Will Smithin Miami-musiikkivideossa. Olin käynyt aiemmin pari kertaa USA:n itärannikolla ja viihtynyt todella hyvin. Miami yllätti negatiivisesti – kaupunki on todella tylsä. Toki me asumme Miamin Downtownissa, joka on harmaata toimistoaluetta, mutta monien tutkimustenkin mukaan Miami on Yhdysvaltojen surkein kaupunki.

9. Miten olet saanut ajan kulumaan, kun miehesi on töissä?
Shanghaissa mieheni lähti yleensä seitsemältä töihin ja oli kuudelta kotona. Varsinkin alussa päivät kävivät todella pitkiksi ja parin kuukauden jälkeen päätin, että tällainen peli ei vetele. Halusin kesäksi Suomeen töihin. Sen päätöksen jälkeen ”lorvimiseen” osasi suhtautua ihan eri tavalla. Miamissa mieheni työpäivät ovat olleet vielä pidempiä.

10. Oletko kohdannut kateutta tai ihmettelyä ”kotirouvana” olosta?
Olen saanut kuulla muun muassa tuhoavani oman urani ja olevani ääliö, kun suostun menemään miehen työn ehdoilla.

11. Miten olet pärjännyt kielen kanssa Shanghaissa ja Miamissa?
Shanghaissa opiskelimme kiinaa ja opimme sitä sen verran, että pärjäsimme taksissa, baarissa tai kaupassa. Englannin kielen taitoni kuitenkin romahti, kun en käyttänyt sitä vuosiin ollenkaan. Kiinassa vain harva puhuu englantia. Miamissa en siis meinannut saada aluksi sanaa suustani. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä, ja nykyään puhun englantia mielestäni varsin hyvin. Yllätys on tosin ollut, että Miamissa on ihan tavallista törmätä ihmiseen (jopa asiakaspalvelijaan), joka ei osaa sanaakaan englantia. Moni puhuu pelkästään espanjaa.

12. Tunsitko Miamista entuudestaan ketään?
Olin viestitellyt samassa talossa asuvan suomalaisnaisen kanssa. Se helpotti kovasti muuttoa kaupunkiin. Muuten ystävystyminen ihmisten kanssa on ollut vaikeaa. Paikalliset sanovat helposti, että ”nähdään kahvilla” ja suomalaisena sellaisesta on todella innoissaan. Voi kuitenkin olla, että et kuule tästä ihmisestä enää koskaan. Vasta nyt viimeisenä puolena vuotena olen löytänyt useamman tosiystävän. Tapasin esimerkiksi leikkipuistossa sattumalta naisen, jonka lasken nykyään sydänystäväkseni. Uskon, että olemme ystäviä aina. Välillä kaikki on sattumastakin kiinni.

13. Olet tullut Miamissa myös äidiksi. Miten siellä suhtaudutaan vanhemmuuteen?
Todella positiivisesti! Jo synnytysvalmennuksissa korostettiin, kuinka vanhempien pitää NAUTTIA kaikesta ja ottaa myös yhteistä aikaa. Kuvaavaa on, että kun menimme ensimmäisille kahdenkeskisille treffeille pojan ollessa nelikuinen (tätini oli vierailulla ja hoiti lasta), paikalliset olivat kauhuissaan, että miten pystyimme olemaan niin pitkään ilman treffejä. Suomalaiset taas kyselivät, että miten pystyitte jättämään niin pienen hoitoon. Paikallisten rohkaisun ansiosta uskaltauduimme palkkaamaan ulkopuolisen lapsenvahdin, joka on käynyt meillä silloin tällöin, että olemme päässeet kahdestaan ulos.

14. Minkälainen hintataso Miamissa on?
Miami on kallis kaupunki. Ruoka on helposti jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Merkkivaatteet ovat sen sijaan paljon halvempia.

15. Onko teillä käynyt paljon vieraita Suomesta?
Shanghaissa meillä oli vieraita koko ajan. Välillä veimme edelliset vieraat lentokentälle ja otimme samalla seuraavat mukaamme. Asunnossamme oli vierashuone ja vieraille oma kylppäri, mutta silti välillä uuvutti. Miamissa vieraita on käynyt todella vähän. Muuttaessamme sanoimme, että emme aio ottaa vieraita samalla tahdilla vastaan, koska asuimme aluksi yhden makuuhuoneen asunnossa. Nyt olen kuitenkin kaivannutkin ystäviä kylään.

16. Oletko kokenut pelkoa tai vaaratilanteita?
Stressaavinta oli viime elokuussa, kun Miamia lähestyi voimakas hurrikaani. Jouduimme pakenemaan hurrikaania läpi Floridan niemimaan aina Atlantaan asti. Ne olivat todella ahdistavia päiviä. Hurrikaani väisti lopulta Miamin, mutta silti kaupunkiin ja jopa meidän kotitaloomme tuli tuhoja.

17. Mitä olet ikävöinyt eniten Suomesta?
Ihmisiä! Ja hanavettä.

18. Miten ulkomailla vietetyt vuodet ovat muuttaneet sinua?
Olen oppinut tekemään monipuolisesti ruokaa, alkanut harrastaa liikuntaa säännöllisesti, laihtunut Kiinan ajoista 22 kiloa, oppinut näkemään monia hyviä puolia suomalaisissa ja ylipäätään oppinut arvostamaan Suomea ihan eri tavalla. Kuumaa säätä nykyään vihaan.

19. Jos voisit, tekisitkö nyt jotain toisin?
Lensin Suomeen muutamia kuukausia ennen synnytystä ja seuraavan kerran menin käymään vasta, kun lapsi oli jo 9 kuukautta. Se oli ihan liian pitkä aika. Ja vielä tuollaisessa elämänvaiheessa, kun olisin tarvinnut läheisten seuraa.

20. Muutatte takaisin Suomeen huhtikuussa. Jännittääkö paluu?
En usko sekuntiakaan, että paluu tuottaisi vaikeuksia. Jos olen muuttanut kahteen kaupunkiin, joista minulla ei ollut entuudestaan kokemusta, pystyn varmasti sopeutumaan takaisin Suomeen. Helsinki on turvasatamani ja paras kaupunki maailmassa. Sekin on mahtavaa, että saan palata takaisin uutistoimittajan työhöni.

Lue lisää:
Minkälaista on asua Kreikassa?