Mikä reissu! Bussilla Helsingistä Kuusamoon

Matkustin 12 tuntia bussissa päästäkseni Kuusamoon. Oliko siinä mitään järkeä?

Kaupallinen yhteistyö: Matkahuolto ja Ruka-Kuusamo Matkailu Ry

Lensimme perheen kanssa Thaimaan Koh Changiin neljä vuotta sitten. Matka-aika oli noin 12 tunnin hujakoissa. Jos joku olisi tuolloin sanonut, että tulen viettämään saman ajan bussissa päästäkseni Kuusamoon ja Rukalle, olisin pitänyt itseäni täysin kajahtaneena.

Koska olen yllytyshullu, innostuin kuitenkin heti, kun Matkahuollolta kysyivät, haluaisinko testata uutta reittisovellusta. Hidas matkailu on trendi, joka on ollut kasvussa pidemmän aikaa. Suurimpana haasteena on ollut kuitenkin reissujen suunnittelu: en ole suoraan sanoen jaksanut ruveta selvittämään, kuinka pääsisin helposti bussilla vaikka Kilpisjärvelle tai miten matkustaisin junalla Madridiin. Lentohakusaittien käyttäjänä moni meistä on jo mestari, mutta maata pitkin reissaaminen vaatii vaivannäköä. Tieto on pieninä murusina maailmalla.

Tältä näyttää Matkahuollon uusi reittisovellus kännykällä (kuvassa kolme eri näkymää).


Matkahuolto otti käyttöön hiljattain uuden Reitit ja liput -mobiilisovelluksen, josta kuka tahansa voi etsiä nopeimman reitin kotiovelta kohteeseen saakka ja ostaa myös matkaliput. Sovelluksen kautta löytyy valtaosa kotimaan pitkän matkan liikennöitsijöistä, sekä myös paikallisbussiyhteydet Kokkolan, Savonlinnan, Kemin, Hämeenlinnan ja pääkaupunkiseudun (HSL) osalta. Syksyn aikana reitistöön pyritään lisäämään Suomen muutkin paikallisbussit, sekä VR:n yhteydet.

Ruka-Kuusamon alueella toimii tällä hetkellä lisäksi pilottihanke, jossa reittisovelluksesta löytyvät myös Otaxi-yhtiön alla toimivat Ku-Ru-taksit.


Buukkasin sovelluksen kautta liput Helsingin Kampin linja-autoasemalta Kuusamoon, sekä kohteen sisäisiä taksimatkoja. Kirjauduin ensin sovellukseen ja täytin sinne luottokorttitietoni. Sitten naputtelin sovellukseen lähtöpäivän- ja osoitteen, kellonajan ja määränpään. Reititin tarjosi vaihtoehdoksi klo 8:25 Helsingin Kampista lähtevää linja-autoa, opasti vaihtamaan bussia Oulussa ja tilasi minulle valmiiksi taksin Kuusamon asemalle. Sieltä sain Otaxilla kyydin majapaikkaani, Magical Pondin iglukylään. Meno-paluu-kyytien lisäksi tilasin kaksi taksikyytiä Ruka-Kuusamon alueella (hotellilta Oulangan kansallispuistoon ja takaisin). Kaikki bussiliput ja taksit maksoivat yhteensä 228 euroa.

Toki on muistettava, ettei sovellus ole vielä täydellinen, vaan kehittyy ja elää asiakaspalautteen mukaan. Itse odotan hetkeä, jolloin reittisovelluksen verkosto laajenee koko maahan ja kattaa myös junayhteydet. Toivon jokaisen liikennöintifirman ymmärtävän, että sovellus sataa lopulta kaikkien laariin. Jos halutaan, että ihmiset matkustavat lomamatkoille julkisilla, systeemin pitää olla asiakkaan kannalta mahdollisimman kattava. Helppokäyttöinen sovellus on jo nyt.

Tonin kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että tämän kaltaista reittisovellusta on kaivattu.


Miten sitten kestin 12-tuntisen bussimatkan? Ihmeen helposti, vaikka etukäteen hirvitti. Haastavinta oli maskin käyttö: ekat tunnit menivät sukkelasti, mutta jossain vaiheessa kaipasin vapaasti hengittämistä. Onneksi oli evästauot (ja niitä pidinkin useasti!). Muutenkin valmistauduin pitkään bussimatkaan kuin kaukolentoon: otin mukaan tukisukat, niskatyynyn, läppärin, äänikirjoja, sekä jättimäisen kassin syötävää ja juotavaa. Kivointa oli tarkkailla isoista bussin ikkunoista, kuinka maisema muuttui värikkäämmäksi pohjoista kohti edetessä. Bussissa oli muuten ilahduttavan väljää, joten turvavälit pysyivät mainiosti.

Kuusamon ruska-aika on juuri alkamassa.


Majoituin ensimmäiseksi kahdeksi yöksi uuteen Magical Pond -iglukylään, jonne on Kuusamosta 27 kilometrin ja Rukatunturilta 8 kilometrin matka. Käytännössä iglut ovat keskellä metsää, lammen rannalla. Magical Pondilla ei ole omaa respaa tai muutakaan päärakennusta, vaan vieraille tuodaan aamiainen huoneeseen. Syömässä on mahdollisuus käydä lammen toisella puolella sijaitsevassa kahvila Lammintuvassa.

15 neliön iglussa on kylpyhuone, pieni keittiö jääkaappeineen (mikroaaltouuni pyynnöstä saatavilla) sekä valtavan kokoinen sänky, johon mahtuu kahden aikuisen lisäksi helposti 1-2 pientä lastakin. Itse en ehkä tänne kuitenkaan lasten kanssa tulisi, koska fakta on, että reissu muuttaa silloin luonnetta vähän hektisempään suuntaan. Parhaiten iglu sopii kiireettömään pariskuntalomaan, jolloin on aikaa köllötellä sängyssä pitkään ja ihailla iltaisin isoista ikkunoista avautuvaa tähtitaivasta tai hyvällä tuurilla revontulia. Iglun varustukseen kuuluvat pyyhkeet, liinavaatteet, hiustenkuivain, kahvikapselikone ja ilmainen wifi-yhteys. Iglu maksaa näin syksyllä (marraskuun loppuun asti) 210 euroa yöltä.

Iglussa tuntuu kuin nukkuisi taivasalla, mutta mukavammin. Aamiaisen saa syödä luvan kanssa vuoteessa.


Kolmanneksi yöksi majoituin Scandic Rukahoviin, jonka parvekkeelta oli näkymä suoraan Rukatunturiin ja Rukan kävelykylään. Oli muuten hauska nähdä laskettelukeskus lumettomaan vuodenaikaan: missään ei kuulunut laskettelumonojen lompsotusta, vaan kylällä painelivat maastopyöräilijät ja rinkkaselkäiset patikoijat. Rukan kesäkelkkaratakin oli vielä auki.


Vaikka vietin Ruka-Kuusamossa vain viikonlopun, ehdin kokea parissa päivässä valtavasti. Eniten yllätti alueen laajuus: jos olet käynyt Rukalla lähinnä laskettelulomalla, olet nähnyt vain murto-osan jylhästä ja monimuotoisesta alueesta. Todistan väitteeni todeksi seuraavassa postauksessa, jonne koostan nipun kohdevinkkejä ja elämyksiä, joita ei missään nimessä kannata jättää välistä.

Stay tuned!

P.S. Kohteena Maailma -blogia pyörittävä Ramikin reissaili muuten kesällä Rukalla ja paljasti majoitusvinkkinsä perheille ja kaveriporukoille.

Scandic Rukahovissa on alppikyläfiilistä. Yövyin tilavassa Superior-huoneessa.
Sadekelillä Scandic Rukahovin aulaan voi istahtaa vaikka lukemaan.