Matkailuautolla Lofooteille – unohtumaton perhematka

Norjan Lofootit on kuin tehty koko perheen leirintälomaan. Katsokaa vaikka!

Viisi vuotta sitten buukkasimme edulliset lennot Rovaniemelle, josta vuokrasimme matkailuauton viikoksi. Olisimme toki voineet ajaa Lofooteille Helsingistäkin, mutta tuolloin kilometrejä olisi kertynyt edestakaisin yli 3200 ja reissuun olisi pitänyt varata huomattavasti pidempi aika. Nyt mittaa tuli inhimillisemmät 1800 kilometriä (kartta täällä). Reitti kulki Kilpisjärven kautta eli samalla oli mahdollisuus nauttia Käsivarren Lapista.

Suuntasimme matkaan vasta elokuun loppupuolella, koulujen alkamisen jälkeen, koska kesäsesonkina ryysis Lofooteilla on usein melkoinen ja leirintäalueet täyteen buukattuja. Päätös osoittautui loistavaksi: saimme nauttia koko viikon aurinkoisesta kelistä ja 16-18 asteen lämpötiloista, mutta teillä oli väljää.

Pelkäsin etukäteen, että Lofooteilla odottaisi joku rotkon reunalla kulkeva serpentiinitie, mutta hyväkuntoinen E10 kulki valtaosan matkasta laaksossa tai meren äärellä. Kuudelle hengelle rekisteröityä Fiat Argoa sai ajaa ihan henkilöautokortilla.

Matkailuauto on Lofoottien kohdalla myös kustannuskysymys. Yöpyminen Norjassa on kallista, samoin ravintoloissa syöminen. Me shoppasimme Fiatin täyteen jo Suomen puolella ja ostimme vain pienet täydennyssatsit Svolvaerista. Sapuskat kokkasimme yhtä pizzakertaa lukuun ottamatta autossa. Matkailuauton viikkovuokra on autotyypistä, ajankohdasta ja varustelutasosta riippuen noin 500–800 euron huitteilla. Tämä auto oli Touring Carsilta, mutta olemme vuokranneet usein myös yksityisiltä (esim. Nettikaravaanarissa on hyvä valikoima uudenkarheita autoja).  

Tiedän, että monella on ennakkoluulonsa karavaanaritouhuista, mutta en vieläkään keksi tästä matkustusmuodosta pahaa sanottavaa. Lapset ovat aina viihtyneet matkailuautossa, jossa on kesken ajonkin enemmän tilaa piirrellä ja pelailla. En muista, että ikinä olisi tullut pahempaa tappelua, kunhan nälkäkiukut on vältetty välipaloilla ja riittävillä ruokatauoilla. Ja hei, olemmehan kokeilleet tätä ihmiskoetta myös talvella.

Lofooteilla matkailuauto toi tietenkin suurimman helpotuksen majapaikkojen valintaan. Elokuun lopussa leirintäalueilta ei tarvinnut varata paikkoja etukäteen, sillä aina löytyi tilaa. Keskimäärin autopaikka maksoi 30 euroa yöltä. Tuohon hintaan sai nauttia sähköistä, suihkuista ja vessoista. Norjan camping-alueet ovat siistejä ja niissä on usein myös pesukoneet ja ruuanlaittotilat, jotka tulevat tarpeeseen varsinkin telttailijoille.

Useimmiten valitsimme majoituksen luonnon keskeltä, kuten Hauklandin jumalaiselta biitsiltä. Vitivalkoiset rannat ja turkoosinkirkkaat vedet ovat Lofoottien tavaramerkki. Maisema Hauklandissa oli niin epätodellisen kaunis ja tunnelma rauhallinen, ettei sitä oikein muuta osannut kuin ihmetellä näkymää häkeltyneenä. Aamulla heräsimme rinteillä laiduntavien lampaiden kellojen kilkatukseen.

Onhan tämä hämmentävää. Kirmata pitkin autiota rantaa. Gimsøysandissa oli vielä vähemmän väkeä kuin Hauklandissa. Merivedellä lämpöä vain 15 astetta, mutta sehän ei uimista rakastavia lapsia hidastanut. Tiedän, että meille osui poikkeuksellisen hyvä tuuri säiden suhteen: yleensä Lofooteilla saa myös kesäaikaan varautua tuulen- ja sateenkestävillä vaatteilla.

Kävin tutkailemassa Lofoottien hotelli ja airbnb-valikoimia. Tarjontaa kyllä on, mutta pienistäkin mökeistä saa maksaa helposti yli sata euroa yöltä. Kesäkaudella varauksien kanssa on oltava myös nopea, sillä parhaat ja edullisimmat menevät vikkelästi. Leirintäalueita varten kannattaa investoida 16 euron arvoiseen Camping Card Europeen (mobiilikortti 14 e), jolla saa alennuksia paitsi leirintämaksuista, usein myös laivalipuista ja maksullisista nähtävyyksistä.

Lofooteilta ei toki kannata odottaa massiivisia palveluvalikoimia. Isommissa kylissä (Svolvaer, Reine, Vestvagoy, Moskenesoy, Henningsvaer, Å) on kyllä kahviloita, ravintoloita ja museoita, mutta se ei ole syy tänne matkustamiseen. Reilun kahdensadan kilometrin mittainen saarirykelmä on ennen kaikkea luontokohde: valassafareita ja käsittämättömän hienoja patikointipolkuja, joita löytyy muun muassa täältä. Meillä vaellukset jäivät viimeksi tekemättä, minkä vuoksi houkuttaisikin palata takaisin.

Lofoottien halki kulkevan E10-tien voisi varmasti ajaa 4–5 tunnissa, mutta siinä ei olisi mitään järkeä. Reitin varrella on valtava määrä sivupolkuja, joiden päästä voi löytyä mielettömiä rantapoukamia ja pikkukyliä.

E10-tie päättyy länsipäässä pieneen kalastajakylään, jonka nimikin on lyhyt ja ytimekäs: Å. Sileäksi hioutuneiden kallioiden ja rannattoman ulapan äärellä tuntee itsensä todella pieneksi. On aika ihmeellistä ajatella, että tässä ollaan Suomen naapurimaassa. Välimatka kotiin on kaikin tavoin pitkä.

Jos et ole vielä koskaan kokenut tätä ihmettä, mene. Et kadu.

Vinkki: vielä ilmastoystävällisemmin toteutat saman reissun, kun hyppäät junaan ja huristelet Rovaniemelle, Sodankylään tai Kittilään ja buukkaat matkailuauton sieltä. Niin itse tekisin ensi kerralla.