Malaga yllätti matkailijan (video!)

Toki tiesin, että Malaga on hittikohde. Syy paljastui vasta perillä.

Tunnustan, että suhteeni Malagaan oli kimurantti. Ajattelin, että kohde olisi epäsiisti, ruma irvikuva 1970-luvun Aurinkorannikosta.

Ei ollut. Oli kaikkea muuta. Tässä alkupaloiksi maistiaiset videon muodossa:


Ennätimme viettää Malagassa vain 3 päivää, koska matka jatkui vuoristokämpälle Competaan. Se oli aivan liian vähän. Tiesin jo sympaattisille kujille astuessani, että haluan tulla takaisin. Ajan kanssa ja aikuisseurassa. Kuumuuden välttääkseni keväällä tai syksyllä.

Parasta Malagassa

1. Siisteys
En tiedä, mikä tilanne Malagassa on ollut aiemmin, mutta nyt kaupunki oli todella puhdas. En nähnyt roskan roskaa. Missään ei edes haissut, vaikka lämpöä oli reilusti yli kolmekymmentä. Malagan ydinkeskusta on myös kooltaan kompakti ja selkeä eli se on helppo ottaa haltuun lyhyelläkin lomalla.

2. Ihanat ravintolat
Malagassa on loistava valikoima kohtuuhintaisia tapasbaareja. Suosituimpiin paikkoihin voi joutua ainakin sesonkiaikana jonottamaan. Olisimme halunneet käydä testaamassa Casa Lolaa, mutta väkeä oli niin paljon, että nappasimme kaverini Mikan suositteleman El Beaton. Loistava oli sekin ja edullinen. Neljän hengen runsaat appeet juomineen maksoivat 30 euroa. Aamiaispaikoista suosikeiksi nousivat Nicpic ja todella isoilla annoksilla yllättänyt Noviembre Healthy Food. Malagueta-rannan kupeessa sijaitsevassa Chiringuito Tropicanassa on kuulemma myös maukkaat appeet, mutta kävimme juomassa vain drinksut.

3. Boheemi rantaelämä
Yksi Malagan kivoista puolista on, että kaupunkilomaan voi yhdistää myös biitsipäiviä. Lähimpänä keskustaa on Malagueta, joka näytti väenpaljouden perusteella olevan rannoista suosituin. Biitsillä olikin kiva fiilis ja rantabulevardia kävimme Timpan kanssa testaamassa myös iltalenkillä. Mikan suosituksesta ajelimme yhtenä päivänä neljän kilometrin päässä sijaitsevalle Pedregalejo-biitsille, joka oli rauhallisempi ja idyllisempi.

4. Kulttuuri
Tämän takia haluan palata Malagaan vielä ehdottomasti uudestaan. Kokematta jäivät muun muassa modernin taiteen museo Centre Pompidou, Picasso-museo, auto- ja muotimuseo ja Alcazaban linnake. Nyt muutaman päivän visiitillä aika hujahti lähinnä rannalla, puistoissa ja shoppaillessa. Malagan upea katedraali tuli sentään koettua.

5. Arkkitehtuuri
Malagan rakennuskanta poikkeaa hyvällä tavalla Aurinkorannikon pienemmistä kohteista, kuten Fuengirolasta ja Torremolinoksesta. Toki täältäkin löytyy 1960- ja 1970-lukujen rujoja kerrostaloja, mutta ydinkeskustan arkkitehtuuri on upean koristeellinen. Kiva oli huomata, että vanhoista rakennuksista pidetään myös huolta kunnostamalla ja maalaamalla niitä.

6. Shoppailumahdollisuudet
Keskusta on täynnä ostoskatuja, joista tunnetuin on Calle Marqués de Larios. Katu on katettu markiisein, jotka suojaavat shoppailijoita pahimmalta paahteelta. Koska meillä oli käytössä auto, kävimme tsekkaamassa myös pari kauempana sijaitsevaa ostoskeskusta. Lentokentän kupeesta löytyi Plaza Mayor, jonne ajoimme keskustasta noin 20 minuutissa. Täällä hujahtikin useampi tunti, koska valikoimaa piisasi kalliista merkkiliikkeistä halvempiin pikkubrändeihin. Lähempänä keskustaa (3 km) sijaitsee Larios Centro, jonne Timppa halusi edullisen Primark-tavaratalon takia. Kelpo paikka, vaikka Larioksessa olikin parhaillaan remontti.

7. Leppoisat ihmiset
En tiedä, kävikö meille vain tuuri, mutta yhtään töykeää espanjalaista ei Malagassa vastaan osunut. Jos Espanjan pikkukylissä kommunikointi englanniksi on välillä haastavaa, täällä kaikki sujuu. Siesta-aikojakaan ei ainakaan ydinkeskustassa pahemmin noudatettu eli useimmat liikkeet olivat auki myös iltapäivällä. Toki Malagassakin on välillä henkinen manjana, joka korostuu varsinkin silloin, kun yrität tilata ravintolassa laskua. Tarjoilijaa ei näy eikä kuulu.

8. Hyvä majoitusvalikoima
Malagalle näyttää käyneen kuin Lissabonille: airbnb-asuntojen määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Viihtyisiä kaupunkikoteja löytyy ydinkeskustasta roppakaupalla, joskin hinnat ovat korkeammat kuin portugalissa. Me yövyimme täällä! Jos kaipaat uima-allasta, kannattaa päätyä hotelliin.

9. Lyhyet lennot
Koska Malagaan pääsee 4,5 tunnissa, sinne viitsii lähteä jo pidennetyksi viikonlopuksikin. Sen toki huomasimme, että edullisia lentoja voi joutua välillä metsästämään. Kai niin moni muukin on hokannut Malagan ihanuuden.

10. Lyhyet välimatkat
Tykkään siitä, että Malagan lähellä on huikea määrä muitakin kiinnostavia kohteita, joihin pääsee 1-2 tunnissa. Me ehdimme nähdä Nerjan, Maron, Competan ja Tejedan. Ensi kerralla haluan katsastaa Esteponan, Rondan ja Marbellan tai ajella Sierra Nevadan vuoristoon. Sevillaankaan ei ole matkaa kuin 2,5 tuntia.


Malagassa on ihania aukioita, joita koristavat usein suihkulähteet ja upea arkkitehtuuri. Fuento de Génovan kulmilta lähtee myös tunnetuin shoppailukatu Calle Marqués de Larios.

Kyllä ennen osattiin!

Puistot ovat täynnä kyyhkyjä ja pieniä papukaijoja (kuva edempänä).

Malagan katedraalin kuvauksellinen puisto houkuttelee rakastavaisia. Hääparinkin bongasimme.

Ja tässä itse katedraali. Massiivinen kooltaan. Kävimme myös sisällä, jonne piti tosin ostaa liput (6 euroa muistaakseni).

Iltavalaistuksessa katedraali oli kauneimmillaan.

Katusoittaja viihdytti espanjalaisin sävelin.

Modernin taiteen museo Pompidou. Oletko käynyt? Oliko visiitin väärti? Tätä jäin miettimään ensi kertaa varten.

Malagan satama, Muelle Uno, on huiman hieno ja täynnä elämää. Täällä tuli tepasteltua pariinkin otteeseen.

Sataman suloinen kappeli oli ennen varsinkin merimiesten suosiossa.

Malagan kaunis majakka sijaitsee sataman ja Malagueta-rannan välissä.

Mutsi ja faija Lassin ikuistamana.

Aah, että sitten rakastan puistoja! Parque de Malaga oli täynnä eksoottisia kasveja ja kesyjä papukaijoja.

Malagueta-ranta.

Vähän piti aistia entisaikojen keihäsmatkatunnelmaakin.

Pedragalejon ranta on paikallisten mieleen: huomattavasti rauhallisempi.

Värit kuin Karibialla. Pedragalejo.

Noviembre Healthy Food -kahvilassa oli niin tuhdit annokset, että ähky tuli. Terveellinen ruoka on muuten Malagassakin trendi ja vegaanisia vaihtoehtoja mainostetaan joka kuppilan ovessa.

Nicpic oli vain muutaman askeleen päässä asunnoltamme, joten osuimme tähän aamiaiselle sattumalta...

Appeet olivat kuitenkin niin hyvät, että kävimme täällä kaksi kertaa.

Hei hei Malaga! Tulemme pian uudestaan...