Lux Helsinki 2017 – suurin yllättäjä

Valofestivaalin upeimmat teokset löytyivätkin syrjäiseltä sisäpihalta. Tässä katsaus Luxin uutuuksiin.

Terveisiä syväjäästä! Tästähän on tullut jo ihan perinne, että Lux Helsinkiä vietetään paukkupakkasessa. Puin ylle villakalsarit, toppahousut ja kaksi talvitakkia, mutta silti Helsingin pureva viima sukelsi kauluksesta sisään. Haastavinta oli taas kylmässä kuvaaminen: toppahanskoissa se ei onnistu, ja villasormikkaissa näpit ovat kuoliossa viiden minuutin zuumaamisen jälkeen.

Silti olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Luulin, ettei viime vuoden Luxin jälkeen mikään tuntuisi enää miltään, mutta mielettömiä oivalluksia osui vastaan tälläkin reitillä.

Kohokohdat

1. Flowers of life, Topelian puisto
Pilkkopimeällä sisäpihalla tuntuu kuin sukeltaisi mystiseen taikametsään. Koko piha on täynnä UV-valoa heijastavia kolmiulotteisia kuvioita, jotka heiluvat hiljaa tuulessa. Fiilis muuttuu joka kerta riippuen siitä, mistä suunnasta teoksia katsoo. Kokonaisuuden on toteuttanut suomalainen Flowers of life -kollektiivi, jonka töitä on nähty 23 eri maassa (Suomessa mm. Konemetsässä ja Linnanmäen valokarnevaalissa).

2. Shader: Cube, Stora Enson pääkonttori
Tässä teoksessa kaikki vain napsahtaa kohdalleen! Jo Alvar Aallon vuonna 1962 suunnittelema rakennus on mielettömän herkullinen lähtökohta valoleikille. Kahdelle isolle seinälle projisoitu, musiikilla höystetty animaatio on hypnoottista katsottavaa. Värit ja kuviot heijastuvat mahtavasti myös mereen ja jäälautoille. Mikä parasta, tämänkin huikean teoksen takana on kotimainen tiimi: Pekka Tavi, Mikko Kunnari ja Timo Yliräisänen.

3. Senaatintorin teokset
Viime vuonna tuomiokirkon valoteos oli mielestäni persoonallisempi, mutta kokonaisuutena Senaatintori näyttää nytkin upealta. Petri Tuhkasen Joukkovoimaa-teoksen lamppuja voi kuka tahansa käydä sytyttämässä isolle vaa'alle astumalla. Senaatintorin toisella laidalla on puolestaan kupariputkista ja venttiileistä koostuva Light Pipes, joista pystyy säätämään hehkulamppujen kirkkautta (taiteilijat: Rölli Ridanpää & Tero Laine). Tuomiokirkon valoteoksen on suunnitellut Tanja Ervasti.

Huomioita

Valokinkereiden yhteydessä järjestetään ensimmäistä kertaa myös Lux Eat -ruokatapahtuma, jossa on mukana 25 ravintolaa. Hiukan olisi houkuttanut käydä testaamassa, mutten kehdannut änkeä kuppiloihin toppahousuissa. Mutta viikonloppuna ehtii, sillä Lux on auki 9.1. saakka.

Lisätietoa tämän vuoden teoksista ja reittikartasta löydät täältä!


Taidetta taiteen päälle. Tuskin Alvar Aalto 60-luvulla arvasi, mitä kaikkea näillä seinillä vielä nähdään.

Viisi minuuttia kestävä animaatio on kuin revontulien leikki: täynnä värejä.

Kauppatorin julkisivujen valaiseminen oli Lux Helsingin porukalta loistoidea. Voin vain kuvitella, kuinka hienolta tämä väriloisto näyttää sataman isoista risteilylaivoista katsottuna.

Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema teos, Fotoni, löytyy Kauppatorilta.

Kun pää virittäytyy oikealle taajuudelle, sitä alkaa nähdä kaikkialla valotaidetta.

Helsinki-pyörä olisi muuten myös loistokohde valoteokselle.

Ihminen on kekseliäs otus. Jenni Kääriäinen on kerännyt satapäin oikeita röntgenkuvia ja rakentanut niistä Espan lavalle ihmismosaiikin.


Kävin pitkästä aikaa ihmettelemässä tuomiokirkkoa oikein lähietäisyydeltä ja lumouduin sen kauneudesta. Ihan huikeita muotoja ja yksityiskohtia, joita valot korostavat.


Tuomiokirkon valoteos on nimeltään Domus 360 - Neljä kotia (Tanja Ervasti). Kirkko on nyt valaistu joka puolelta.

Luxin humoristisin teos löytyy Torikortteleiden sisäpihalta. Hollantilaisten Lucas Maassenin ja Woody Venemanin The Singing Building (ylh. vas) saa talon höpöttämään omiaan. Äänensä talolle on lainannut räppäri Hannibal.

Suomen pankin seinässä vipeltävät metsäneläimet ja kukat, joita ovat inspiroineet Marimekon kuosit. Ehtaa Suomi 100 -taidetta siis! Veljekset animaation on suunnitellut Maija Louekari.

Petri Tuhkasen Joukkovoima.

Rölli Ridanpään ja Tero Laineen valopiiput. Yleisö saa säädellä valon voimakkuutta.

Tästä alkaa lemppariosastoni, Topelian sisäpihalta löytynyt valoteosten sarja (Flowers of life). Mykistävän kauniita! Varsinkin livenä.