Luksusta Lontoossa: Michelin-ravintola The Ledbury
Haaste: huippuravintoloiden illallispöydät buukataan täyteen kuukausia etukäteen. Ratkaisu: menimme lounaalle.
Myönnän. En ole mikään mestari keittiössä, mutta rakastan hyvää ruokaa. Voisin katsoa tuntikaupalla Netflixin koukuttavaa Chef's table -sarjaa, jossa itsevarmat tähtikokit loihtivat uskomattomia annoksia kuusenkerkkäpölystä, tomaatinsiemenistä ja mistä lie sienirihmastosta. En ikinä unohda jaksoa, jossa tarjoilija kantoi pöytään ilmapallon muotoon puhalletut jälkiruuat. Fine dine -kokkailu on kuin mystinen taikamaailma, josta tavallinen kuolevainenkin haluaa päästä osalliseksi.
Ruokaintoilu näkyy myös matkailussa. Ravintola voi määrittää koko lomakohteen valinnan. Niin pitkälle meidän perheessä ei sentään ole menty, mutta pyrimme tekemään varsinkin kiinnostaviin kaupunkeihin ennalta yhden pöytävarauksen.
Näin kävi Lontoossakin, jossa päädyimme maailman 27. arvostetuimpaan ja Englannin parhaaksi valittuun The Ledburyyn. Australialaiskokki Brett Grahamin perustamalla ravintolalla on kaksi Michelin-tähteä ja se sijaitsee Notting Hillissä.
Illallispöytää ei ollut tietenkään toivoakaan saada kuukauden varoajalla, mutta tasting-lounaalle oli vielä paikkoja. Neljän ruokalajin (+ neljä keittiömestarin yllätystä) menu maksoi viineineen 147 euroa henkilöltä. Kalliimpaa on siis kuin Mäkkärissä, mutta ei kyllä yhtään kaduta, että investoimme tähän elämykseen. Lounas tuli kuitenkin halvemmaksi kuin tasting-illallinen, joka maksaisi täällä 216 euroa henkilöltä.
Ensin fine dine -ravintoloissa on muuten aina vähän vaivautunut olo. Sitä uskaltaa tuskin hengittää. Kaikki energia kuluu mokien välttelyyn: ettei haarukka vain tipahda, ettei tule otettua viinistä liian suurta kulausta, ettei ruokaa jää hampaanväliin, ettei pidä kyynärpäitä pöydällä, ettei naura liian kovaäänisesti, mutta ettei näyttäisi sarjamurhaajaltakaan.
Onneksi viinin myötä turha jäpitys unohtui. Palvelu Ledburyssä oli ensiluokkaista. Sommelier kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia viineistä, ja ruuat tuotiin pöytäämme aina kahden tarjoilijan voimin. Visuaalisesti annokset näyttivät ihanilta, mutta maku se vasta olikin! Alkuun saimme kolme keittiömestarin tervehdystä, ja loppuun vielä yllätysjälkkärin. Itse tehty, lämmin leipä oli niin jumalaista, että olisin voinut vetää sitä pari limpullista.
Tasting-lounas:
Valkoista parsaa, Muscatel-viinirypäleitä, vuohenmaidosta tehtyä Ricotta-juustoa, auringonkukansiemeniä (viini: 2015 Pinot D’Alsace, Marcel Deiss, Alsace, Ranska)
Mukulaselleriä hasselpähkinän, munankeltuaisen ja tryffelin kera (viini: 2013 Xarel.lo, Celler Pardas, Penedès, Espanja).
Pyreneillä kasvanutta lammasta, Earl Grey -teessä keitettyä korvasientä, Jersey Royals -perunoista tehtyä muusia ja karhunlaukkaa (viini: 2012 Awatea, Te Mata, Hawkes Bay, Uusi Seelanti).
Valikoima juustoja jälkiruokaviinin kera.
P.S. Hyvää ruokaa saa myös halvalla: 5 ikimuistoisinta ruokaelämystäni löydät täältä!
The Ledburyn sisustus on klassista tyyliä.
Alkumaistiaisten kanssa piti olla tarkkana: en syönyt lautasta.
Kaunis kuin koru.
Ehkä suloisin annoksista, yksi keittiömestarin tervehdyksistä, joka tarjoiltiin havupediltä. Rapeaa päältä, kermaisen pehmeää sisältä.
Ensimmäinen alkuruoka: valkoista parsaa Ricottan, viinirypäleiden ja auringonkukansiementen kera.
En muista ennen maistaneeni mukulaselleriä. Mielettömän hyvää! Kyytipoikana tryffeliä, hasselpähkinää ja munankeltuaista.
Tämä lammas on viettänyt ilmeisen onnellisen elämän Pyreneillä, niin ihanalta se maistui. Tarjolla myös TEESSÄ keitettyä korvasientä.
Tarjoilija toi jälkkärijuustot pöytäämme kärryllä ja leikkasi herkkupalat vasta paikan päällä. Annos oli niin tuhti, ettemme jaksaneet syödä kaikkea.
Raikas lakkajälkiruoka päätti lounaan.
Ihminen on tyytyväinen, kun on saanut syödäkseen.
