Lintsin Valokarnevaali 2022 – kurkista satumaailmaan

Ehdimme juuri saada liput Lintsin perinteisen Valokarnevaalin viimeiseksi illaksi. Tässä tunnelmia tämän vuoden väriterapiasta. Nautiskele!

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Lintsin Valokarnevaalissa, vaikka tapahtumaa on tiettävästi järjestetty vuodesta 2006 asti. Hilkulla meinasi olla nytkin: karkeloon piti tehdä erikseen paikkavaraus, ja päivät täyttyivät vauhdilla. Jos oikein ymmärsin, aiemmin Valokarnevaaliin on päässyt ilmaiseksi ja vain laitteista on täytynyt maksaa. Nyt tiketit alueelle olivat 15 euroa ja laiterannekkeen kera lysti olisi maksanut 45 euroa. Tästä näinkin somessa heti narinaa: moni vannoutunut kävijä oli närkästynyt siitä, ettei tapahtumaan pääse enää ilmaiseksi.

En ymmärrä tällaista jupinaa alkuunkaan: tuleehan viikon kestävä valoshow jo nykyisten energiahintojen vuoksi kalliimmaksi kuin aiemmin. Alueella oli myös huikea määrä esiintyviä taiteilijoita, joiden näkemisestä maksoin mielelläni. Tuntui kuin olisimme hypänneet Annin kanssa satumaailmaan, jossa jokaisen kulman takaa vastaan käveli keijuja, menninkäisiä, pitkäkoipisia pellejä ja hassuja akrobaatteja. Ja juuri kun luulimme, että lysti on ohi, ajauduimme Averagekidlugen rap-keikalle ja sieltä keskelle sambakarnevaalia.

Vähän meinaa itkettää onnesta aina, kun Suomessa järjestetään tällaisia koko perheen juttuja. Niille on erityisen suuri tarve nyt, kun maailma on sekaisin. Tekee hyvää ravita sielua kauneudella synkkien uutisten sijaan.

Koostin myös instan reelsiin videofiilistelyt eiliseltä. Käy katsastamassa!


P.S. Ja siitä tulikin mieleeni: enää reilu pari kuukautta seuraavaan valohoitoon, Lux Helsinkiin!

Lintsin Valokarnevaalista tuli mieleen Kööpenhaminan tivoli, joka satsaa myös sesonkijuhliin ja näyttäviin koristeluihin.
Enkelitanssia.
Tällaisilla vermeillä saisi ruuhkabussissa tilaa.
Jättisaippuakuplia pimeään iltaan. 
Valtaosa Lintsin laitteista oli auki Valokarnevaalissa.
Muutama muukin oli innostunut Valokarnevaalista. Väkeä oli sunnuntaina liikkeellä valtavasti.
Jos jättää hurvittelulaitteet väliin, säästyy enemmän aikaa ja rahaa syömiseen. Kuten isoimpaan vohveliin.
Ei pimeää eikä harmaata nurkkaa.
Note to self: hanki ensi kesän festareille pidemmät jalat.
Melkein ryntäsin mukaan sambaamaan. Lapsi esteli.
Lapsuuden suosikki (Särkänniemen keinut tosin paremmat).
En uskalla edes kuvitella, kuinka kylmä Rinkelin huipulla on ollut.
Naapurikyttääjä. Samaistun.
Voittajalle tarjolla pehmoja, jättisipsipusseja ja suklaata.
Tunnistatko paikan? Viiden pisteen vihje: se solisee.
Akrobatiaa neon-väreissä. 
Onnenpyörän kautta kotiin.
Heippa Lintsi! Kesällä nähdään.