Laivalla Riikaan! Mitä siellä ehtii nähdä päivässä?

Mainos: Tallink Silja Oy. Riian-risteily on helpoin tapa matkustaa Baltian Pariisiin. Keräsimme kohteita, joista ehdit nauttia kahdeksan tunnin risteilypysähdyksen aikana.
Äkkiä se matka hujahti. Se oli ensireaktiomme Annin kanssa, kun M/S Victoria lipui Latvian edustalle lauantaiaamuna. Laiva lähti Helsingin Länsiterminaali 2:sta perjantaina klo 16 ja saapui Riikaan lauantaina klo 10:30. Ei tarvinnut siis kiskoa itseään sängystä kukonlaulun aikaan, vaan ehdimme syödä laivassa rauhassa aamiaisen.
Parasta Riian-risteilyssä on, että matkustajilla on käytettävissä sama hytti mennen tullen. Meidän ei siis tarvinnut roudata kamoja laivasta ulos, vaan saimme jättää ne päiväksi hyttiin. Tämä vähensi huomattavasti säätämisen määrää. Vertailukohtaa on, sillä aiemmilla kerroilla olen matkustanut Riikaan lentäen.
Riian satamassa M/S Victoria oli 8 tuntia eli kotimatkalle laiva lähti klo 18:30. Takaisin laivassa piti olla viimeistään puoli tuntia ennen lähtöä.
Vain kolme risteilyä Riikaan tänä kesänä!
Me osallistuimme Annin kanssa kesän ensimmäiselle Riian-risteilylle 6.6. Tallink Silja Line järjestää Latviaan vielä kaksi muuta risteilyä. Lähdöt ovat 27.6. ja 7.7. Jos tämä reissu kiinnostaa, kannattaa olla nopea. Risteilyjen hinnat ja matkavaraukset täällä!


Laiva tulee lähelle Riian keskustaa
M/S Victoria rantautui päiväksi aivan keskustan kupeeseen. Koska satamassa ei ole terminaalia, poistuimme laivasta autokannen kautta. M/S Victorian perästä laskettiin siis ramppi satamaan niin, että kaikki matkustajat pääsivät kulkemaan sitä pitkin (alakuvassa tuo näkyy parhaiten). Mukaan piti ottaa passi ja maihinnousukortti (eli käytännössä hyttikortti), sillä ne tarkistettiin laivaan palatessa.
Bussilla tai kävellen vanhaankaupunkiin
Satamasta on Riian vanhaankaupunkiin vain reilun kilometrin kävelymatka: se taittui meiltä noin 15–20 minuutissa. Autokyydilläkin keskustaan olisi päässyt. Bussit liikennöivät satamasta vanhaankaupunkiin klo 11-13 välisenä aikana ja paluukuljetuksia on klo 15–17. Kuuden euron arvoisen bussilipun voi ostaa jo matkavarauksen yhteydessä. 6–15-vuotiailta lapsilta lippu on 5 e ja alle 5-vuotiaat matkustavat aikuisen sylissä ilmaiseksi.


Riika: yleisfiilis ja ihmiset
Reilun 600 000 asukkaan Riika tuntuu kiinnostavan yllättävän monenikäisiä reissaajia. Bongasimme Annin kanssa Riiasta useamman polttariporukan, koululaisryhmiä, lapsiperheitä, keski-ikäisiä pariskuntia ja eläkeläisiä. Tämä näkyy myös kaupungin monipuolisena tarjontana: kaikkea löytyy eläintarhasta museoihin ja vilkkaaseen ravintolaelämään. Vaikka kaupunki on laaja, sen ydinkeskusta ja tärkeimmät nähtävyydet ovat aika kompaktilla alueella.

Riian paras näköalapaikka
Jos olet menossa Riikaan ensimmäistä kertaa, suosittelen suuntaamaan suoraan yläilmoihin. Näköalapaikoilla kaupungista saa muutamalla vilkaisulla hyvän ensituntuman.
Suosikkini on vanhassakaupungissa sijaitseva Pyhän Pietarin kirkko, jonne kävelimme Annin kanssa aamulla suoraan satamasta. Ajoitus oli täydellinen, sillä lähtiessämme kirkolta puolen päivän aikaan sen edessä oli jo todella pitkä jono.
Pyhän Pietarin kirkon torniin pääsee nousemaan hissikyydillä. Sisäänpääsymaksu on 9 euroa ja lipun voi ostaa heti kirkon ovelta. Ylhäällä avautuu 360-asteinen näkymä ympäri kaupunkia.


Kattobaarin huipulla hulppeat maisemat
Toinen vaihtoehto on suunnata Radisson blu hotel Latvijaan, joka sijaitsee kaupunkia halkovan Pilsetas-kanavan toisella puolella. 26. kerroksessa olevaan Skyline-baariin ei ole pääsymaksua, mutta toki sieltä on kiva napata juomat ja ihailla ikkunoista avautuvaa näkymää. Hotellin edustalla on komea ortodoksikirkko ja vanhankaupungin puolelta voi erottaa sekä Pyhän Pietarin kirkon että Riian tuomiokirkon tornit. Tuo erikoisen näköinen rakennus vastarannalla on Riian kansalliskirjasto (kts. yläkuva).

Vanhankaupungin terassit ja kapeat kujat
Vanhassakaupungissa toimivin resepti on yleensä hortoilla vapaasti. Alue on niin pieni, että eksymään ei pääse, vaikka pitäisikin Google Mapsin taskussa. Me pyrimme Annin kanssa pois vilkkaimmilta väyliltä (kuten Kalku iela), koska ne ovat täynnä tylsempiä turistikojuja ja ruuhkaisia (=kalliita) terasseja. Yleensä ei tarvitse kulkea kuin pari kujaa sivummalle ja meno rauhoittuu heti. Mutta makuasioita toki nämä: jos tykkäät hulinasta ja vilskeestä, niin sitäkin Riiasta löytyy.



Raatihuone ja Mustapäiden talo
Jos muuten aloitat Riika-kierroksen Pyhän Pietarin kirkosta, voit suunnata tornista laskeutumisen jälkeen viereiselle Raatihuoneentorille. Sen reunalla on Riian tunnetuin maamerkki, Mustapäiden talo. Vaikka nimi tuokin mieleen kukkivat teinivuodet, kyse on 1300-luvulla alkunsa saaneesta kauppiaiden veljeskunnasta ja heidän kokoontumispaikastaan. Rakennus tosin tuhoutui toisessa maailmansodassa niin pahasti, että se rakennettiin kokonaan uudelleen. Nykyinen pytinki on 1990-luvulta, mutta se on tehty vanhojen piirustusten ja kuvien pohjalta.
Mustapäiden taloa pääsee tutkimaan myös sisäpuolelta. Sisäänpääsymaksu 7 e.


Kauniit puistot ja idyllinen jokiristeily
Osa Riika-päivästä kannattaa ehdottomasti säästää kaupungin kauniille puistoille. Lähimpänä vanhaakaupunkia on sympaattinen Bastejkalna, joka myötäilee molemmin puolin Pilseta-kanavaa. Pitkulaisessa puistossa on siltoja, polkuja ja huoliteltuja kukkaistutuksia. Paikallisetkin tuntuvat viihtyvän täällä.
Bastejkalnan rannasta lähtevät myös jokiristeilyt. 50 minuuttia kestävä venekierros kiertää Pilsetas-kanavaa pitkin Väinäjoelle ja palaa lopuksi takaisin lähtöpaikkaan. Risteily maksaa 18 euroa. Olen tehnyt tämän pari kertaa ja kyllä se ihan hintansa väärti on.



Riian upein jugend-katu
Riian jugend-arkkitehtuuri on saanut usein suitsutusta Euroopan kauneimpana. Paras paikka koristeellisten talojen bongailuun on lyhyt Alberta iela, joka sijaitsee Pilsetas-kanavan toisella puolella. Viihtyisin reitti perille kulkee Bastejkalnan puiston läpi ja jatkaa jättimäiseen Kronvalda-puistoon, jonka kulmasta lähtevät Elizabetes iela ja sen takana Alberta iela. Molemmat kadut ovat kauniita, mutta kyllä Alberta vie voiton. Kävelimme Annin kanssa niskat takakenossa ja yritimme selvittää koristeellisten ornamenttien ja patsaiden symboliikkaa.



Kivat kaupat ja ostoskeskukset
Pilsetas-kanavan itäpuolella riittää näkemistä myös shoppailijoille. Dzirnavu ielan varrelta bongasimme Galleria Rigan, joka on useampaan kerrokseen levittäytyvä kauppakeskus. Toinen kiva ostoskatu on Blaumana iela, jossa on useampia pieniä vaatekauppoja, mutta myös kahviloita ja ravintoloita. Isommista kauppakeskuksista suosittuja ovat myös rautatieaseman kupeessa sijaitseva Origo ja vanhastakaupungista löytyvä Galerija Centrs.



Vilkas keskustori ja vanhat zeppeliinihallit
Riian keskustorille kannattaa mennä piipahtamaan jo tunnelman takia. Rautatieaseman kupeeseen vuonna 1930 ilmestynyt kauppahalli koostuu oikeastaan neljästä toisissaan kiinni olevasta paviljongista, joista jokaisella on oma teemansa. Halleissa myydään lihaa, kalaa ja juustoja, mutta niissä on myös ravintoloita, joissa voi maistella herkkuja muutamalla eurolla streed food -tyyliin. Keskustorin pihan puolella on tarjolla kaikkea kukista vaatteisiin.
Sellainenkin hauska detalji halleihin liittyy, että niissä säilytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan ilmalaivoja.


Ravintolat ja kahvilat
Kun vatsa on laivaristeilyn jäljiltä täynnä ruokaa, syöminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Nostan tähän silti muutaman hyväksi havaitun ja testatun suosikin edellisiltä Riian-reissuilta.
Unagi Inu: aivan ihana japanilainen bistro, jonka listalla on muutakin kuin normisushia. Testasimme sushi dogia, joka oli saanut innoituksen hodarista.
Rosemarine (kuva yllä): maalaisromanttisesti sisustettu ravintola, jossa on simppeliä ruokaa salaateista pastoihin. Hyvät lounastarjoukset!
Kozt Eats: rento vegaaninen ravintola. Runsaat ja maukkaat annokset.
Kalku vārti: hienostunut, fine dine -henkinen ravintola. Rauhallinen sisäpiha.
Kolonade: kanavan kupeessa oleva historiallinen ja viihtyisä ravintola, jossa hyvät lounassalaatit.
Parunasim kafe'teeka: mainostaa itseään vanhankaupungin romanttisimmaksi kahvilaksi. Ja miljöö tosiaan on kaunis. Itse leivottuja kakkuja ja hyvää kahvia.
Kukotava: hienostunut kahvila, jossa huima valikoima erilaisia leivonnaisia.





Ehtiikö päivässä nähdä Jurmalan rannat?
Olen käynyt Jurmalan valkohiekkaisilla rannoilla Riiasta pari kertaa junalla. Päivä Riiassa -risteilyllä päätyisin varmasti mielenrauhan säilyttämiseksi valmiiseen retkeen, jotta varmasti ehtisin laivalle takaisin. Tallink Silja Line järjestää Riian satamasta kuljetuksen Jurmalaan niin, että bussikyyti lähtee klo 11 ja palaa takaisin satamaan klo 16. Retki maksaa aikuisilta 17 euroa ja 6-15-vuotiailta lapsilta 15,50 e (alle 5-vuotiaat ilmaiseksi).