Kyyneliä Grand Canyonilla

Harvoin meidän perhe malttaa olla hiljaa. Nyt on sekin nähty.

Tiesin, että Grand Canyonista tulee tämän seikkailun kohokohta, mutta silti luonnon jättiläinen yllätti. Kun kurkistin tänään 1,8 kilometriä syvään kanjoniin jyrkänteen reunalta, oli pakko nielaista pari kertaa. Ei pelon, vaan liikutuksen vuoksi. Toivon, että jokaisella olisi kerran elämässään mahdollisuus kokea tämä luonnon ihme.

Buukkasimme reissun vasta edellispäivänä netistä löytyneen Grand Canyon Toursin kautta. Koko päivän bussiretki maksoi neljältä hengeltä 267 euroa (lapsista ei saa alennuksia), mutta tuohon sisältyi siis matkat ja ruuat. Päädyimme Grand Canyonin South Rim -alueelle, koska se oli huomattavasti lyhyemmän matkan päässä (ruokataukoineen noin 4 tuntia). West Rimin puolella olisi ollut kuuluisa Skywalk, mutta pikaisen googlauksen perusteella moni kävijä luonnehti tuota lähinnä rahastukseksi.

Koska Grand Canyon -keikkaan pitää täältä Las Vegasista lähdettäessä varata 14 tuntia, bussi nouti meidät hotellilta jo aamukuudelta. Herätys otti varsinkin isännän voimille: Timo vietti eilisyön kasinolla (ja hävisi sata taalaa). Onneksi juuri meidän bussiin osui aivan loistava kuljettaja ja opas, Brandon, jolla oli niin levottomat jutut, että vatsalihakset ovat vieläkin kipeänä nauramisesta.

Grand Canyonilla meillä oli omatoimista kiertelyaikaa 2,5 tuntia. Se on ihan liian vähän. Ensimmäinen tunti meni lähinnä suu auki maisemaa tuijottaessa. Toinen siihen, että kävimme patikoimassa pienen lenkin jyrkänteen kävelyreiteillä. Hirveä hinku olisi ollut talsia kanjonin pohjalle saakka, mutta aika ei olisi millään riittänyt. Ja onhan siinä aina hiukan jännitysnäytelmää viipottaa tuolla mukuloiden kanssa. Kaiteita reittien varrella ei juurikaan ole, ja pudotukset ovat todella jyrkkiä. Pelkästään viime vuonna 19 pöljää turistia tipahti rotkoon.

Yllättävintä Grand Canyonilla on hiljaisuus. Vaikka ihmisiä on paljon, 446 kilometrin pituinen ja parhaimmillaan 29 kilometrin levyinen kanjoni huokuu omituista rauhaa. Rotkojen yläpuolella liitelee vain komeita Condor-kotkia ja poutapilviä, joiden varjot heijastuvat kanjonin seinämiin. Koko maisema näyttää aivan epätodelliselta maalaukselta. Sen värejä ja muotoja on ihan mahdotonta tallentaa millään kameralla.

Las Vegasin lämpötiloihin verrattuna Grand Canyonilla oli muuten jopa viileää. Vain 33 astetta.

Jos vielä joskus pääsen uudestaan Grand Canyonille, buukkaan ehdottomasti yön jostain motellista lähempää kansallispuistoa. Ja haluan laskea Colorado-jokea kanjonin pohjalla.

Grand Canyon, South Rim.

Räpätätikin oli hetken hiljaa.

Tiedotus mammalle ja mumille: tämä ei ole niin paha paikka miltä näyttää.

Kaikki perheenjäsenet ovat yhä tallella.

Luonnon portti.

Vuoren seinämiä pääsee kanjonin pohjalle saakka. Tosin se on useamman tunnin vaellus.

Kun ei nyt vain sattuis mitään...

Turistikahvilat on rakennettu miljöötä kunnioittaen. Arvostan.

Viaton ulkopuolelta, peto sisältä.

Oi, kyllä olisi kiva kesämökin paikka. Tuossa terassilla kahvia hörppisin.

Meidän ornitologi.

Condor-kotka ei näytä isolta tässä, mutta sen siipien kärkiväli voi olla jopa kolme metriä.

Näiltä jyrkänteiltä tippui viime vuonnakin 19 kuvanottajaa.

Yleensä tämä kansalliskiihkoilu ärsyttää, mutta tänään katsoin sormien läpi...

8 tunnin bussimatka menee rattoisasti, kun ratin takana heiluu stand up -koomikko Brandon.

Lapsen kommentti Hoover dam -padon luona: "Onks majavat rakentaneet tän?"

Toiset kaipaavat enemmän tilaa ympärilleen. Bongaus bussin ikkunasta.

Kotimatkan auringonlasku.