Kun metsään piti jonottaa
Haaveilimme rentouttavasta päivästä Nuuksiossa. Päädyimme ruuhkasumppuun, joka oli kuin Linnanmäki.
On hienoa, että ihmiset ovat innostuneet kansallispuistoista. Että syyslomalla patikoidaan mieluummin metsässä kuin lennetään Rodokselle. Silti on tunnustettava, että ärsyynnyin, kun näin autoletkan jonottavan Nuuksion Haukkalammelle tänään. Miksi näiden kaikkien piti tunkea tänne samana päivänä kuin minä? Olisin halunnut nauttia itsekkäästi rauhasta, kuunnella tuulen huminaa ja seurata lammen pinnassa räpiköiviä sorsia. Sen sijaan astuin keskelle markkinahumua, eväsleipäpapereita, ojaan parkkeerattuja autoja ja infernaalista möykkää. Ensin nauratti. Sitten melkein itketti. Jurppi, että olin houkutellut patikointiseurakseni miehen, joka olisi mieluummin jäänyt sirkkelöimään kotiin autotalliin. Mitä järkeä tässä tungeksimisessa on? hän kysyi. En osannut vastata.
Puolivälissä Korpinkierrosta (7,8 km) onneksi helpotti. Saimme tarpoa muutaman kilometrin ihan kaksistaan. Kukaan ei huohottanut niskaan, eikä astunut kantapäille. Vain pari koiranulkoiluttajaa tuli vastaan. Kummasti verenpaine heti laski. Mietin, olenko luonteeltani vain tyypillinen suomalainen jurottaja, joka ei kestä sosiaalista kanssakäymistä. "Mä ainakin olen", tunnusti puoliso.
Satunnaisotannan perusteella näytti siltä, että puolet reitillä vastaan tulleista patikoijista oli ulkomaalaisia. Hieno homma sinänsä. Ainutlaatuinen luontomme on merkille pantu. Voin kuvitella, kuinka eksoottinen näkymä tämänvuotinen ruska on vaikka eteläeurooppalaiselle turistille. Lampien ja järvien pinnasta heijastuva värikirjo on kuin satukirjan sivuilta. Kaikkialla on epätodellisen kaunista. Hurjinta tästä kaikesta tekee se, että näytös on ohi silmänräpäyksessä.
Nuuksion suurin ongelma lienee tällä hetkellä alimitoitettu parkkipaikkakapasiteetti. Miksette tule bussilla? kysyy nyt joku. Olisimme tulleet, jos perille olisi päässyt edes jotenkin inhimillisessä ajassa. Kun aamulla selvitin reittejä ja aikatauluja, kävi ilmi, että meidän olisi pitänyt kulkea Vantaalta Nuuksioon neljällä eri bussilla. Pelkästään yhteen suuntaan olisi hujahtanut 3 tuntia, emmekä olisi päässeet edes samalla lipulla koko matkaa. Kävelyä olisi bussien lisäksi kertynyt 3,3 kilometriä. Kun päälle laskee metsässä kuluvan 3–4 tunnin patikoinnin, päivälle olisi tullut mittaa 10 tuntia. Autolla koko retkeen meni puolet vähemmän.
Kotimatkalla jäimme Timpan kanssa oikein miettimään ratkaisua Nuuksion ruuhkaongelmaan. Sellainen voisi olla esimerkiksi kauemmaksi rakennettava parkkipaikka, josta kulkisi perille ilmainen tai ainakin edullinen sähköbussi. Perustettaisiin siis samanlainen tiuhaan kulkeva yhteys kuin esimerkiksi Helsingistä Vantaan tai Espoon Ikeaan. Toinen vaihtoehto voisi olla kaupunkipyörien tyylinen parkki Nuuksion bussipysäkkien luona ja Haltian luontokeskuksen kohdalla. Kun fillarin saisi vuokrattua kätevästi vaikka mobiilimaksulla, moni yksityisautoilija jättäisi menopelinsä suosiolla kauemmaksi ja tolkuton autoralli Haukkalammen huudeilla vähenisi. Minä ainakin pyöräilisin näissä maisemissa mielelläni.
Sitäkin voi näin vantaalaisena toki pohtia, onko pakko tunkea juuri Nuuksioon. Onhan meidän kotikulmilla myös jylhä Sipoonkorven kansallispuisto, joka on toistaiseksi säilynyt suhteellisen rauhallisena. Veikkaan, että ensi viikonloppuna menemmekin sinne.
