M/S Gabriella vai Silja Serenade? Vertailussa joulubuffat, hytit ja viihde

Kävin testaamassa Viking Linen ja Silja Linen Tukholman risteilyt ja varustamojen tämän vuoden jouluruuat. Mukana myös hytti-, viihde- ja hintavertailu.

Lehdistömatka: Viking Line Suomi ja Silja Line Suomi.

Viking Line ja Silja Line ovat jo muutaman vuoden ajan järjestäneet yhteisiä pressimatkoja. Idea on mielestäni todella kiva: tykkään yrityskulttuurissa siitä, että yhteistyötä tehdään yli rajojen eikä nysvätä mustasukkaisena vain omissa poteroissa. Hauska risteily tämä oli myös meille osallistujille: kun menomatka tehtiin Siljalla ja paluu Viikkarilla, pääsimme tuoreeltaan arvioimaan, missä laivat eroavat toisistaan.

Vertailussa olen keskittynyt erityisesti joulubuffetiin, deluxe- ja premium-luokan hytteihin ja viihdetarjontaan. Sekä hinnoitteluun tietysti!

Risteilyyn yhdistyi samalla kivoja kohteita Tukholmassa. Näistä onkin luvassa vielä oma postauksensa.

Kuva: Wikimedia Commons, Mikael E

Silja Serenade ja M/S Gabriella: yllättäviä faktoja

Iän myötä olen kadottanut ajantajun: jos kuvittelen, että jostain on 5 vuotta, totuus on todennäköisesti lähempänä kahtakymmentä. Yllätyksenä tuli esimerkiksi se, että Gabriella on Serenadea pari vuotta nuorempi: se luovutettiin käyttöönsä 1992, kun Serenade valmistui jo 1990. Gabriella risteili alunperin Malmön, Travemünden ja Lyypekin väliä. Vuosina 1994–96 se ehti liikennöidä Silja Linen laivana ennen kuin väri vaihtui punaiseksi.

Muistan, että Silja Serenaden valmistuminen oli mullistava juttu, sillä se oli maailman ensimmäinen laiva, jossa oli kävelykatu. Nythän promenadeja näkee monissa maailman jättiristeilijöissä. Gabriella taas on perinteisempi laiva, jossa kaikki kaupat, ravintolat ja hytit sijaitsevat omissa kerroksissaan.

Serenade on myös kooltaan isompi: 203-metriseen risteilijään mahtuu 2852 matkustajaa, kun reilut 30 metriä lyhyemmässä Gabriellassa on tilaa 2400 matkustajalle.

Kuva: Wikimedia Commons, Mikael E.

Silja Serenade on kestänyt paremmin aikaa

Arkkitehtuurisesti ja sisustukseltaan laivat kulahtavat usein nopeasti, mutta Silja Serenade näyttää yhä yllättävän modernilta. Laiva on korkean sisätilansa vuoksi muuntautumiskykyinen, ja varsinkin näin jouluvalaistuksessa todella kaunis. Serenade onkin ollut tyyliltään aina ehdoton suosikkilaivani: oikeastaan vasta Viking Gracen valmistuminen 2012 toi Serenadelle vastusta.

Gabriellaakin on vuosien saatossa uudistettu sisustukseltaan freesimmäksi, mutta laivana se on aika perinteinen ja kooltaan suhteellisen pieni:



Gabriellan parvekkeellinen hytti

Testasin laivoilla saman tasoluokan hytit. Gabriellalla Lux Seaside Premiumin ja Serenadella Deluxe Promenaden. Molemmat sijaitsivat omassa rauhassaan 11. kannella.

Todellinen yllätys oli Gabriellan hytin parveke: luulin, että tällaista luksusta on vain Karibian-risteilijöissä. Parvekkeiden puuttumista olen muuten ruotsinlaivoissa aina ihmetellyt. Ymmärrän, että Suomen sääolosuhteet ovat haastavat, mutta onhan hytin parveke fantastinen idea. Laivojen sisäilma on usein kuiva ja ainakin minulle tulee hytissä aina fiilis, että tekisi mieli avata joku räppänä ja saada raitista ilmaa. Gabriellan Lux Seaside Premium balcony -hyteissä tuulettaminen on mahdollista. Voin vain kuvitella, kuinka ihanaa partsilla on istua lämpimänä kesäiltana. Varsinkin, kun minibaarin juomat (täysikokoinen skumppapullo, oluet ja limut) kuuluvat hytin hintaan.

Esimerkkihinta: M/S Gabriellan päivä Tukholmassa -risteily 11.12.21 Lux Seaside Premium balcony -hytissä kahdelta henkilöltä (sisältää aamiaiset ja hytin minibaarin juomat): 472 euroa.

Näkymä hyttini parvekkeelta auringonnousun aikaan: ei voi valittaa.
Tukholma iltavalaistuksessa, näkymä hytin partsilta.

Serenaden promenade-hytti

Vaikka yleensä tykkään katsella hytistä merimaisemaa, Silja Serenade on poikkeus. Kaltaiseni utelias kyttääjä valitsee mielellään ikkunan promenadille päin. Ei ole parempaa huvia kuin istuskella ikkunasyvennyksessä ja katsella kävelykadun vilinää (yön tunteina meno vain paranee). Gabriellan parveke oli silti niin iso elämys, että tämä erä menee Viking Linen eduksi.

Esimerkkihinta: Silja Serenaden päivä Tukholmassa -risteily 11.12.21 Deluxe Promenade -hytissä kahdelta henkilöltä (sisältää aamiaiset ja minibaarin 2 piccolo-kuohuviiniä, kaksi olutta ja limut): 425 euroa.

Serenaden kävelykadulla kulkiessa kannattaa muistaa, että ikkunoissa on monta silmäparia. Tai ainakin yks Wallenius.

Silja Serenaden joulubuffa: klassikkoja eri maista

Opin tällä reissulla taas uutta: en tiennyt, että ruotsalaisessa joulupöydässä pitää olla aina janssoninkiusausta ja lihapullia. Samasta syystä molempia klassikkoja löytyy Silja Serenadenkin joulupöydästä, kuten tietysti joulukinkkua kahteen eri tyyliin valmistettuna (ruotsalaisille punasuolattuna). Virolaisesta keittiöstä Serenaden tämän vuoden joulubuffaan on valittu possunliha-aladobia, verimakkaraa ja hapankaalia. Venäläisiä juhlaruokia edustavat lohipiirakka (coulibiac), punajuurisalaatti shuba, venäläiset kurkut ja metsäsienisalaatti. Perinteiset suomalaiset joululaatikot ovat myös mukana.

Kalasta tykkäävät kaikki ja sitä on Serenaden buffassakin aina sillistä loheen, mäteihin ja rapuihin. Vegaaneille Serenadella on tarjolla mm. porkkalaa eli porkkanasta valmistettua "kylmäsavulohta", kermaista kookos-kurkumakeittoa, Waldorfin salaattia ja vegaanista joulumakkaraa.

Mitä maksaa? Siljan joulubuffet on tarjolla 17.11.–25.12. (paitsi Tallinnan laivoilla 14.1.22 asti). Helsinki-Tukholma-reitillä buffa maksaa etukäteen tilattuna 42 e. Hanaviinit ja -oluet sekä virvoitusjuomat kuuluvat hintaan.

Arvio: Serenaden joulubuffa on perushyvä, mutta ei hirveän yllättävä. Plussaa eri kulttuurien huomioimisesta ja vastuullisesti tuotetusta lähiruokavalikoimasta.

Serenaden joulupöydässä on satsattu perinteisiin jouluruokiin, mutta huomioitu myös eri kulttuurien herkut sekä vegaanit.
Serenaden jälkiruokapöydästä löytyy tuttuja klassikoita, kuten karkkia, käpykakkua, suklaamoussea ja juustoja.

M/S Gabriellan joulubuffa: kaunis kattaus ja uusia makuja

Tunnustan, että olin tuhdista lounaasta jo valmiiksi ähkynä suunnatessani Gabriellan joulubuffaan. Vesi herahti kuitenkin nopeasti kielelle, kun näin joulubuffan kauniin kattauksen. Gabriellalla on tänä vuonna satsattu valmiisiin annospaloihin, jolloin herkkuja ei tule kauhottua kaksin käsin. Tämä vähentää hävikkiruuan määrää, mutta rohkaisee ruokailijaa myös kokeilemaan uusia makuyhdistelmiä. Erityisen hyviä olivat täyteläiset ja raikkaat vegaaniset annokset, joita en osannut edes mieltää kasvisvaihtoehdoiksi. Annospalojen lisäksi mukana on yhä myös perinteisempi kattaus joululaatikoita, kinkkua, sillejä, lohta ja äyriäisiä. Ruotsalaisten janssoninkiusausta, paahtokylkeä ja lihapulliakaan ei ole unohdettu.

Mitä maksaa? Viking Linen The joulubuffet on tarjolla 18.11.–26.12. Helsinki-Tukholma-reitillä buffa maksaa etukäteen tilattuna 39 e. Hanaviinit ja -oluet sekä virvoitusjuomat kuuluvat hintaan.

Arvio: Viking Linen joulubuffa on visuaalisesti kaunis ja laadukkaasti toteutettu. Täältä löytyy paljon syötävää niillekin, jotka eivät perinteisestä jouluruuasta niin välitä.

Gabriellan kauniit valmiit annokset herättivät heti ruokahalun.
Vaikka vegaanivalikoima on parantunut, kinkkuakin joulubuffasta yhä saa. Juha Karjalainen leikkuuvuorossa.
Gabriellan juustopöytä oli kuin houkutteleva näyteikkuna.
Karkkibuffalla ei voi koskaan mennä pieleen. Jälkkäripöydästä löytyi myös leivoksia, suklaamoussea ja jäätelöä.

Silja Serenade ja M/S Gabriella: viihdetarjonta

Mainoksista silmään tarttuvat aina Suomen ykkösartistien laivakeikat. Silti aina jotenkin päädyn risteilylle, jossa ei Chisua ja JVG:tä näy, vaan lavalla onkin trubaduuri Pena & Orvokki. No, tähän on toki selitys: toisinaan kovilla tähdillä houkutellaan matkustajia laivalle nimenomaan sesongin ulkopuolella ja arki-iltoina. Pandemia-aika on tuonut myös omat haasteensa varustamoille: koko ajan muuttuvien rajoitusten vuoksi laivoille on buukkailtu esiintyjiä aika varovaisesti. Nyt risteilyjen viihdekalenterit näyttävät kuitenkin taas lupaavilta.

Silja Serenade on tunnettu yökerhojen näyttävistä tanssispektaakkeleista, joissa on musikaalifiilistä. Sellainen oli luvassa nytkin menomatkalla (17.11.), kun Dance Factoryn taitava ryhmä pani tuulemaan. The Roaring Twenties - Epic Party! tarjoili jiveä, jazzia ja 20-luvun mahtavaa swingiä. Tällaiset showt ovat laivalla aina parasta: näyttäviä pukuja, energistä meininkiä ja hyvää musiikkia. Väkisinkin alkaa jalka vipattaa. Lisäksi promenadella viihdytti Donna's Jazz -bändi, pubissa Ben Fisher ja housebändinä Mr.Hyde.

Gabriellalla ei ole lähdetty musikaaleihin eikä muihinkaan teatterinumeroihin, vaan viihdetarjonta noudattelee perinteisempää linjaa. Paluumatkalla Club Mar -yökerhossa esiintyi bulgarialainen houseband Akaga, pubissa laulaja-kitaristi Steve Webb ja Wine Barissa pianisti Elena Gatcin. Ai niin, ja yläkerran pubissa nähtiin toki erittäin korkeatasoisia karaokevetoja. Kiitos vaan Marika yhteisestä Kirka-duetosta (oi niitä onnekkaita, jotka seuraavat Instagram-tiliäni, siellä tätä uskomatonta herkkua oli mahdollisuus nähdä ihan livenä)!

Serenadella satsataan näyttäviin viihdenumeroihin. Dance Factory tarjoili myös akrobatiaa.
Pianisti Elena Gatcin viihdytti Gabriellan Wine Barissa. 


Milloin laivalle pääsee halvalla?

Vitosella Tallinnaan! Kympillä Tukholmaan! Minäkin villiinnyn säännöllisesti varustamojen huimista tarjouksista. Vanha nyrkkisääntö pätee silti tässäkin: sesongin ulkopuolella ja arkisin voit matkustaa edullisesti. Viikonloppuina ja lomakausina hinnat nousevat nopeasti pilviin.

Kumpi laiva on parempi?

Esittäisin vastakysymyksen: mitä risteilyltä eniten odotat? Jos arvostat spesiaalia jouluruokaa ja visuaalista kulinarismia sekä haluaisit päästä kokeilemaan parvekkeellista hyttiä, valitsisin M/S Gabriellan. Jos taas haluat lähteä laivalle nauttimaan ennen kaikkea viihdyttävistä esiintyjistä ja tykkäät avarasta sisustusarkkitehtuurista sekä isomman laivan palveluista, valitsisin Serenaden. Yksi vaihtoehto on suunnata Tukholmaan reittimatkalaisena ja kokeilla molempia risteilijöitä.

Lisätietoa M/S Gabriellan tarjonnasta.
Lisätietoa Silja Serenaden tarjonnasta.

Risteilijä Wallenius kiittää.Tukholma-vinkkejä koostan seuraavaan postaukseen.


P.S. On sitä ennenkin risteilty: vuonna 1986 matkustin äidin ja isän kanssa Diana II:lla Kapellskäriin, enkä pelännyt sanoa, mitä mieltä olin laivasta...