Kuinka paljon rahaa on tarpeeksi? Ajatuksia työstä ja palkasta

Raha on Suomessa mielletty aina kiusalliseksi puheenaiheeksi. Ei enää. Onneksi.

Muistan, kun vuosia sitten kuulin, että samaa työtä tekevän kollegan palkka oli roimasti omaa liksaani isompi. En kadehtinut työkaveria. Lähinnä tunsin itseni tyhmäksi: olin siis surkea amatööri, jota oli höynäytetty. Vakkarityössä ollessani pysähdyin harvoin analysoimaan arvoani, vaikka verkostot ja taidot kasvoivat kokemuksen myötä roimasti. Olen tainnut 26 vuoden työurani aikana pyytää palkankorotusta ehkä neljä kertaa, useimmiten työpaikkaa vaihtaessa. Joskus olen onnistunut hilaamaan liksaa muutaman satasen ylemmäksi, toisinaan tyytymään samaan tai jopa laskemaan palkkaani. Aina sekään ei tosin ole huono juttu, jos pesti tuo mukanaan muita arvoja ja etuja.

Yrittäjyyden aikana olen puhunut rahasta avoimemmin kuin koskaan aiemmin. Se ei ole enää jokin kammioon suljettu valtiosalaisuus, josta pitää kuiskia selän takana. Vaihtelen muiden yrittäjien kanssa kokemuksia palkkioista ja seuraan varsinkin luoviin aloihin liittyvää rahakeskustelua. Tammikuussa järjestin yrittäjäkaverini Rosanna Marilan kanssa aiheesta jopa tilaisuuden media-alan kollegoille. Illan aikana kävi selväksi, että rahaa pohtii moni muukin.

Hintahaitari eri asiakkaiden välillä on suuri. Jotkut hommat ovat sellaisia, että kun alkaa laskea tuntihintaa koko prosessille, tekisi mieli purskahtaa itkuun. Toisista toimeksiannoista voi tienata useamman tonnin huomattavasti pienemmällä vaivalla. Jos vakkarityössä en ikinä laskenut, mikä oli tuntiliksani, nyt yrittäjänä se on oleellinen kriteeri. Määritteleehän palkkioiden suuruus myös sen, kuinka paljon töitä pitää kuukauden aikana huhkia. Välillä olisi kiva pitää vapaapäiviäkin. Puhumattakaan sairastamisista ja lomista, jotka maksan nyt yrittäjänä omasta pussista.

Minua ei hävetä sanoa ääneen, että haluan rahaa. Tavoitteeni on tehdä työtä, josta maksetaan kunnolla. Se ei tarkoita överiksi vedettyjä hintapyyntöjä, vaan reilua korvausta hyvin tehdystä työstä, 45 vuoden aikana rakennetuista verkostoista ja kyllä, myös brändistä, vaikka se luokitellaan nykyään kirosanaksi. Jos brändi muuten ahdistaa, siitä voi käyttää myös nimeä maine. Jokaisella sellainen on. Jopa sillä naapurissasi asuvalla papalla, jonka maine on kuvailtavissa kahdella sanalla: äkäisen kireä.

Henkilöbrändiä on muuten hauska testata vaikka Facebookissa tai Instagramissa. Kun somevirrassa eteen liukuu tietty henkilö, liität todennäköisesti kyseiseen ihmiseen tiedostamatta ja salamannopeasti tietyn adjektiivin. Se voi olla vaikka hauska, älykäs, hankala, auttavainen, sulkeutunut, inspiroiva, epäluotettava, empaattinen tai fanaattinen. Jokainen meistä jättää eleillään, kommenteillaan ja käyttäytymisellään jäljen, joka antaa persoonastamme nopeasti mielikuvan muille, tapahtuipa kohtaaminen sitten livenä tai somessa. Jonkun seurassa on vain heti luonteva ja hyvä pössis, toisen kanssa ei meinaa päästä millään samalle aaltopituudelle. Osaan itse luetella mielessäni heti ihmiset, joiden kanssa voisin tehdä jonkun hauskan projektin vaikka ilmaiseksi, mutta myös ne, joista vaistoni varoittaa. Iän myötä olen huomannut, että intuitioni osuu yhä useammin oikeaan. Sokeasti siihenkään ei tietenkään kannata luottaa.

Verkostojen, brändin ja rahan merkityksestä kirjoittavat myös Satu Rämö ja Hanne Valtari Unelmaduunarin tilipäivä -kirjassa (WSOY). Kahden luovan työläisen ajatuksia lukiessa huomasin usein nyökytteleväni ja samaistuvani. On mahtavaa, että Hanne ja Satu lyövät rohkeasti summia tiskiin ja ovat keränneet kirjaan myös eri ammateissa toimivien ihmisten kokemuksia. Kirjassa on konkreettisia vinkkejä oman uran kehittämiseksi, olitpa sitten töissä vakkarina, määräaikaisena tai freelancerina.

Yrittäjänä erityisen kiinnostavaa on pohtia rahan liikkeitä, joita Satu hahmottaa kirjassa osuvasti. Järkevintä olisi tähdätä rahan alkulähteelle, ei sinne loppupäähän, josta kaikki ovat jo siivunsa vetäneet. Jos yritys kokeilee pokkana ostaa minulta sisältöä 300 eurolla ja myy tuottamani tekstin tai kuvat omalle asiakkaalleen 3000 eurolla, näen punaista. Miksen samantien olisi yhteydessä suoraan sisältöä kaipaavaan asiakkaaseen ja tarjoaisi pakettia hänelle vaikka 2500 eurolla.

Milloin rahaa on tarpeeksi?

"Jokaisella ihmisellä on tulotaso, jonka jälkeen lisäraha ei enää lisää tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja iloisuutta ja muita positiivisia tuntemuksia elämässä", Satu Rämö uskoo.

Asiaa on myös tutkittu. Purduen ja Virginian yliopistojen yhteistutkimukseen osallistui kaksi miljoonaa eri tuloluokissa olevaa tienaajaa, joiden vastausten perusteella kriittinen raja menee 86 000 euron vuositulojen kohdalla. Yli 7000 euron kuukausitulot eivät siis enää merkittävästi lisää onnellisuutta.

Mielelläni silti kokeilisin. ;-)

P.S. Sain muuten Sadulta ja Hannelta arvottavaksi yhden Unelmaduunarin tilipäivä -kirjan. Jos teitäkin kiinnostaa oman työn kehittäminen mielekkäämmäksi ja tuloksellisemmaksi, tästä löytyy hyviä vinkkejä. EDIT: kilpailu on päättynyt. Voittaja on Anu Lindman Hollolasta. Onnea!