Kotkan kauneimmat puistot: tässä 3 suosikkiani

Olen pitänyt Kotkaa ensisijaisesti merellisenä kaupunkina. Sitten tutustuin rannikkokaupungin upeisiin puistoihin. Tässä kolme puutarhurin unelmaa.

Uuteen kaupunkiin saapuessa näkee aika nopeasti, onko sen viihtyisyyteen oikeasti satsattu. Erottuuko se muista vai onko vain taajama muiden joukossa. Jos tulijan näköpiiriin osuu ensimmäisenä autio tori, rykelmä betoniporsaita ja väsähtäneen näköinen grillikioski, hän painaa todennäköisesti kaasua tai pysähtyy korkeintaan valtaväylän bensa-asemalla.

Kotkassa ongelma oli päinvastainen: olisimme voineet jäädä äitin kanssa kaupunkiin vaikka viikoksi. Syy: persoonalliset ja huolitellut puistot. Juoksimme hurmiossa ympäriinsä ja räpsimme kameran muistikortit täyteen. Suosittelenkin jokaiselle Suomen kaupunginvaltuustolle pikimmiten opintomatkaa Kotkaan. Näiden puutarhojen ylläpito ei ole varmasti ilmaista, mutta investointi on ollut tietoinen valinta ja se on kannattanut. Kaunis miljöö lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja houkuttelee paikalle matkailijat. Ottakaa mallia!

Sapokan vesipuisto

Kotkan postikorttimaisema, Sapokan vesipuisto oli paikan päällä vielä kauniimpi kuin kuvissa. Sapokanlahti nimettiin puistoalueeksi jo vuonna 1917, mutta nykyistä vesipuistoa alettiin rakentaa vasta 1980-luvun lopulla. Tuolloin rehevöitynyt Sapokanlahti ja sen rannat puhdistettiin, ja nykyisen puiston suunnittelu sai alkunsa. Pääsuunnittelijana ahkeroi Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Tavoitteena oli luoda ympäristöön sopiva puisto, jossa on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Siinä todella onnistuttiin.

Sapokan ehdoton katseenvangitsija on 20 metrin korkuinen putous, johon pumpataan vesi puolen kilometrin päästä merestä. Vielä 1950-luvulla täällä samalla paikalla oli hyppyrimäki. Nyt vesi ryöppyää kauniisti tasolta toiselle: pärskeet ja vaahtopäät kimaltavat auringossa kuin tuhannet timantit. Putous näyttää joka kulmasta erilaiselta: vasemmalta puolelta sitä reunustavat eriväriset alppiruusut, jotka ovat upeimmillaan kesäkuussa. Putouksen yläpuolelle pääsee nousemaan portaita: siellä on kokoelma Suomen kivilajeja, mutta myös komea näkymä Sapokanlahteen ja Kotkan keskustan suuntaan.

Haluaisin nähdä putouksen loppukesästä tai syksyllä, jolloin sen iltavalaistus pääsee paremmin oikeuksiinsa. Talvisin putous puolestaan jäätyy komeaksi taideteokseksi. Se on siis kuin vaihtuva taidenäyttely.

Putous muovautuu vuodenaikojen mukaan.

Niin on flikat kauniita ko kukat.

Äiti rodohurmiossa.

Tykkään siitä, että Sapokan vesipuistossa kaikki on niin mietittyä: koristeellinen huvimaja, istutusten välissä kiemurtelevat polut, valkoiset kaarisillat, pienet eläinveistokset, perennaryhmät ja lahdessa uiskentelevat isot karpit. Puistonpenkkejä on runsaasti levähtämistä varten.

Tällaisen kokonaisuuden ylläpito vaatii puistotoimelta valtavasti työtä. Mekin näimme puutarhatyöntekijöitä raivaamassa kukkapenkkejä.

Sapokassa riittää ihmeteltävää useammalle käyntikerralle.

Ei ole tässäkään lähdetty kitsastelemaan, että istutetaanpa tuohon nyt pari valjua kukkaa.

Katariinan Meripuisto

Kotkassa asuva ystäväni Stiina vinkkasi vanhaan öljysatamaan rakennetusta Katariinan Meripuistosta ja kehui sen tunnelmaa aivan erilaiseksi kuin Sapokassa. Ja niin tosiaan on. 20 hehtaarin kokoista puistoa ei ole peitetty liian korkealla kasvillisuudella, vaan joka puolelta voi ihailla edessä siintävää merta. Puiston laidalla on rauhoitettu tervaleppälehto, mutta muuten maisema korostuu maanpeittokasveista, kivistä ja kallioista. Ja kas kummaa, tämänkin puiston suunnittelusta on vastannut sama kaveri, Heikki Laaksonen (terveisiä Heikille, olet idolini).

Katariinan Meripuisto on kerännyt ansaitsemaansa huomiota kansainvälisestikin. Vuonna 2012 se sai ELCA:n Trend Award -pystin ja Vuoden Ympäristörakenne -palkinnon. Vuosina 2019 ja 2020 puistolle myönnettiin Green Flag Award, joka jaetaan onnistuneesti toteutetuille viheralueille.

Mikä Katariinan Meripuistosta sitten tekee spesiaalin? Sanoisin, että pienet hauskat oivallukset. Kuten pienoismallit Suomen majakoista mäen nyppylällä tai riippukeinut, joihin kuka tahansa voi oikaista köllöttelemään. Tai puistoplanetaario, joka antaa mittasuhteet Aurinkokunnalle: planeetat on ripoteltu Meripuistoon ja kauemmaksi Kotkaan siinä mittakaavassa, jossa ne ovat avaruudessakin. 70 senttiä halkaisijaltaan oleva aurinko on Meripuiston eteläkärjessä, maapallo 100 metrin päässä siitä, mutta vain 0,64 sentin levyisenä.

Mainio on myös maahan tehty mietiskelylabyrintti: matkaa keskipisteeseen ja takaisin kertyy 1050 metriä.

Harvasta riippukeinusta on näin komeat maisemat.

Laivaväylän linjamerkit muistuttavat, että meren äärellä ollaan.

Meripuiston kärjessä on Ankkuriluoto, jonne johtaa metallinen silta. Karunkaunista luotoa koristaa 1800-luvun laivassa ollut ankkuri sekä kyltti, jonka teksti sai liikuttumaan. Ankkuriluoto on virallinen tuhkansirottelupaikka, josta mereen päätyy vuosittain noin sadan uurnan tuhkat. Ei hassumpi paikka viimeiselle matkalle.

Kotkan edustalla onkin moni henkensä menettänyt, sillä Ruotsinsalmessa käytiin vuonna 1790 Pohjoismaiden suurin meritaistelu. Katariinan Meripuistossa tapahtumasta muistuttaa 28 tammisotilaan teos, jonka rakennusaineet on nostettu merenpohjassa makaavista hylyistä. 231-vuotiaiden pölkkyjen päässä on kuparista ja messingistä rakennetut "kypärät".

Tammisotilaat vartioivat aivan Ankkuriluodon kupeessa.

Mikä mahtaa olla Meripuiston kauneimman puun tarina? Ketkä kaikki ovat sen juurella istuneet?

Puistossa on paljon esteettömiä kulkureittejä.

Katariinan Meripuistossa on myös todella iso skeitti- ja skuuttiparkki. Ihan mahtavaa, että lapset ja nuoret on otettu huomioon.

Langinkoski ja keisarillinen kalastusmaja

Olisipa kiva hypätä 1880-luvulle, jolloin Venäjän keisari Aleksanteri III alkoi tehdä kesäretkiä Kotkan Langinkoskelle. Keisari ihastui kosken kuohuihin ja vesistöä ympäröiviin metsiin niin, että halusi Langinkoskelle kalastusmajan. Koristeellinen rakennus nousi rannalle kesällä 1888 ja siitä tuli keisariperheen suosikkipaikka. Jos perheen oli Pietarin hovissa noudatettava tiukkaa etikettiä, Langinkoskella keisarikin hakkasi halkoja ja keisarinna nautti ruuanlaitosta. Lohta nousi kalaisasta koskesta.

Nykyään Langinkosken keisarillista kalastusmajaa luotsaa Suomen kansallismuseo: ulkoalueella voi liikkua ilmaiseksi, mutta kalastusmajaan on 8 euron pääsymaksu (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi). Rakennus on hauska sekoitus suomalaista hirsitaloa ja toisaalta venäläisten ortodoksien perinteitä. Pihapiirissä on myös perinteinen rukoushuone, tsasouna, sekä kauniita kaarisiltoja ja portteja.

On siinä ollut puusepällä hommaa.

Koristeellisuus näkyy huonekaluissa ja tekstiileissä. Silti keisariperheen näkökulmasta kalastusmaja oli vaatimaton.

Itse tykkäsin eniten Langinkosken puistosta ja suojellusta metsiköstä, jonka pääsee kiertämään polkua pitkin. Vaikka Langinkoski sijaitsee suhteellisen lähellä vilkasta E18-tietä, liikenteen melu jää kosken pauhun alle. Metsän siimeksessä tunnelma on muutenkin kuin sadussa. Villisti virtaava koski myötäilee Langinkosken metsikön rantaa ja haarautuu rauhallisemmaksi sivujoeksi. Puut kaartuvat joen ylle ja valo läpäisee rehevät lehvästöt niin, että koko maisema hehkuu voimakkaan vihreänä.

Kaikkiaan Kotkan kansallista kaupunkipuistoa on Langinkosken kupeessa 2400 hehtaaria eli tutkittavaa riittää. Puulajipuistoon on istutettu jo 1950-luvulla Douglas-kuusia, sokerivaahteroita, jalavia ja lehmuksia.

Langinkoski on romantikon unelma.

Koskeen ei kannata lähteä edes varvasta kastamaan. Virta on todella voimakas. Kun tulimme, palokunta naarasi rantoja, sillä joku oli nähnyt tyhjän kanootin valuvan alassuin koskea pitkin. Yritimme tiirailla uutisista, löytyikö meloja vai oliko kanootti irronnut virtaan itsekseen, mutta silmään ei ainakaan osunut tietoa hukkuneista. Toivottavasti hälytys oli väärä.

Näky oli silti hyvä muistutus luonnon hurjasta voimasta. Sitä on kunnioitettava.

Langinkosken silta aiheutti 1960-luvulla ymmärrettävästi kismaa paikallisissa. Nätimmältä maisema näyttäisikin ilman sitä.