Koko perheen talviloma Laajavuoressa

Miltä tuttu kesäkohde näyttää talvella? Palasimme Jyväskylän Laajavuoreen laskettelusuksien kanssa.

Kaupallinen yhteistyö: Scandic Hotels

Kuten osa teistä ehkä muistaakin, teimme viime kesänä kolmen kaupungin roadtripin kotimaassa. Yksi kohteista oli Jyväskylän Laajavuori, jonka legendaarisesta historiasta kirjoittelinkin tänne blogiin. Laajavuoressa on riittänyt arvovaltaisia vieraita aina kuningatar Elisabetista Monacon Albertiin ja Ruotsin Kaarle Kustaaseen. Kun viime kesänä fillaroimme lupiinien keskellä Laajiksen huipulle, mietimme, miltä sama maisema mahtaisi näyttää talvella.

Nyt se on koettu. Sääennuste lupasi niin mainiota talvikeliä, että pakkasimme autoon sukset, monot ja toppahousut, ja ajelimme viikonlopuksi Jyväskylään. Tulee muuten joka kerta hyvä fiilis, kun meidän revohkan saa pois kännyköiden ja tietokoneiden ääreltä. Tälläkin reissulla tuli kommunikoitua perheenjäsenten kanssa useampaan otteeseen niin, että oikein keskustelua pääsi syntymään (laskettelukeskusten hiihtohissit ovat erityisen hyviä paikkoja: niissä teinitkään eivät voi paeta).

Meiltä Vantaalta on Laajavuoreen vain kolmen tunnin ajomatka. Sen jaksaa vielä hyvin taittaa lyhyttäkin hotellilomaa varten. Tosin aktiviteettien puolesta täällä olisi mennyt helposti vaikka viikko. Tekemistä Laajavuoressa riittää, vaikka et välittäisi hiihtämisestä tai laskettelusta lainkaan.

Laajiksen laskettelurinteet

Aloitetaan silti laskettelurinteistä, sillä veikkaan, että parhaillaan aika moni teistä funtsii, mitä sitä tekisi talvilomalla. Laajiksen hiihtokeskuksen sijainti on loistava: me yövyimme Scandic Laajavuoressa (tästä lisää edempänä), josta on vain 400 metriä rinteeseen. Jos siis majoitut Scandicissa, kannattaa lompsotella mäkeen jalkaisin. Hiihtokeskuksen parkkipaikalla on varsinkin sesonkiaikana aika hässäkkä ja rajoitetusti tilaa.


Rinteita Laajiksessa on 13, joista oli tammikuun lopussa käytössä muistaakseni 10-11. Valtaosa rinteistä on profiililtaan varsin loivia, mutta kumparerinteissä ja Snow Parkissa pääsee temppuilemaankin. Me tykkäsimme eniten takarinteiden puolella olevista metsäreiteistä, joissa voi pujotella kapeampia väyliä puita hipoen. Laajiksen pisimmälle laskulle kertyy mittaa 914 metriä ja suurin korkeusero on 105 metriä. Käytössä on kuusi ankkurihissiä. Ai niin, ja eturinteiden vierestä löytyy perheen pienimmille sopiva Lumirinne, jossa pääsee pulkkailemaan ja harjoittelemaan mäen päälle nousemista naru- ja mattohisseillä.

Pakkasta oli juuri passelit 4 astetta ja lunta sateli koko ajan lisää. Ennestäänkin sitä oli puolisen metriä.


Jos haluat ottaa omat makkarat ja eväät mukaan, niin takarinteiden hissiaseman kupeessa on pieni ulkokota, jonne saa avotulen. Me pysähdyimme hörppimään kuumat kaakaot ja syömään pullat rinteiden huipulta löytyvään Domeen, joka on tuo iglua muistuttava pesä alemmassa kuvassa. Eturinteiden juurella sijaitsee puolestaan Urban Kitchen -ravintola, josta saa pizzoja ja hamppareita. Samassa rakennuskompleksissa vuokrataan myös laskettelu- ja murtsikkavälineitä. Yksi käytännön vinkki: kannattaa varata vuokrakamppeet ja ostaa hissiliput netistä jo etukäteen. Tämä nopeuttaa rinteeseen pääsemistä. Päivälippu aikuisilta maksaa 35 euroa ja nuorisolta 30 euroa. Senioreilta ja lapsilta päivämaksu 26 euroa.

75-neliöinen lämmitetty Dome on auki viikonloppuisin.

Scandic Laajavuori

Scandic Laajavuoresta buukkasimme Superior-huoneen ja lisäksi teineille kahden hengen Standard-huoneen. Superioriin mahtuu tarvittaessa neljäkin yöpyjää vuodesohvan ansiosta. Lämmin suositus tälle huoneelle tilavuutensa vuoksi: liikunnallisilla talvireissuilla mukaan kertyy väkisinkin enemmän kampetta, joten perushuone käy äkkiä ahtaaksi. Nyt saimme lasten ulkoiluvälineetkin mahtumaan meidän huoneeseen.

Yksi vaihtoehto isommalle pesueelle on buukata 46-neliöinen huone, jossa on sängyt viidelle henkilölle. Perheen pienimmät voivat lisäksi yöpyä maksutta vanhempien vieressä.

Jos olet muuten Scandic Friends -jäsen, saat 11.4. asti 20 prossan alennuksen huonevarauksista (alennuskoodilla FG2).

Anni kerää voimia rinnepäivää varten.
Tilavuuden lisäksi huoneissa piisaa valoa. Meidän ikkunasta avautui näkymä suoraan lumiseen metsään.
Kylppärit näyttivät hiljattain remontoiduilta.

Scandic Laajavuori: kylpylä

Kun on päivän viuhtonut menemään rinteessä tai ladulla, lihaksisto huutaa lämpöä. Me emme malttaneet odottaa sinne saakka, vaan lompsotimme kylpytakeissa ja -tossuissa (löytyvät hotellihuoneesta) allasosastolle heti tulopäivän iltana. Kylpylän käyttö kuuluu Scandic Laajavuoressa huoneen hintaan. Jos haluat nauttia rauhallisemmasta kylpyhetkestä, suuntaa kylpylään arkena tai viikonloppuna päiväsaikaan.

Laajavuoressa on onneksi tilaa. Kuntouimareille ja lapsille on omat altaansa, lillumisesta ja porekylvyistä nauttiville omansa. Intohimoisena avantouimarina ramppasin useamman kerran 7-asteisen kylmäaltaan ja 37-asteisen lämpöaltaan välillä. Sen jälkeen kelpasikin mennä löylyihin: naisten- ja miesten puolella on remontoidut sähkösaunat, yhteistiloissa infrapuna- ja höyrysauna.

Muita asiakkaita ei näkynyt: uskalsimme siis laittaa pelit pystyyn.
Vaikka Laajavuoren hotelli on jo yli 50-vuotias, se on yllättävän kodikas.
Naisten uuden ruususaunan lauteet on tehty lämpökäsitellystä magnoliasta.

Scandic Laajavuori: kuntosali ja day spa

Jos ei halua tinkiä lomallakaan kuntosalikäynneistä (toisin kuin tuo alakuvan punttipirkko, joka vain teeskenteli reipasta), niin Laajavuoressa saa hien pintaan. Hotellin alakerrassa on kaksi isoa kuntoiluhuonetta, joissa on peruslaitteiden lisäksi hyvä valikoima levytankoja, käsipainoja ja muun muassa nyrkkeilysäkki. Samalla käytävällä sijaitsee Day Spa: viimeksi testasin täällä hieronnan ja kasvohoidon. Nyt en ennättänyt, kun viiletimme valtaosan päivistä ulkona.

"Joko se kuva on otettu? Voiko mennä syömään jo suklaata?"

Scandic Laajavuori: keilahalli

Ah, keilaus! Tuo tunnelmallisten perheriitojen synnyttäjä. Tässä taloudessa on koettu niitäkin keilareissuja, joilta ei olla kotiuduttu aina hymyssä suin. Tällä kertaa oli eri ääni kellossa. Syy: minä voitin!

On muuten harvinaista, että hotellilla on oma keilahalli. Tämä on mainio lisä Laajavuoren tarjontaan varsinkin niiksi päiviksi, jolloin kelit eivät suosi ulkoilua. Keilavuoro kestää 55 minuuttia ja maksaa 34 euroa radalta (Scandic Friends -jäsenet saavat 10 % alennusta). Keilapallot ja tasot desinfioidaan jokaisen pelaajan jälkeen. Jos hallissa on oman porukan lisäksi muita pelaajia, kannattaa pelisessioon varustautua kasvomaskilla. Se on toki suositus hotellin muissakin yleisissä tiloissa.

Ai niin, ja muistutettakoon, että hotellin aulassa on myös biljardipöytä. Viime kesänä tuli useampi peli pelailtua.

Yllättävän rauhallinen tunnelma, vaikka ÄITI ON JOHDOSSA! Tai ehkä juuri siksi.

Scandic Laajavuori: ravintola

Kun kirjauduimme hotelliin, meiltä kysyttiin, mihin aikaan haluaisimme syödä illallista ja aamiaista. Sama käytäntö on ollut korona-aikana muissakin Scandicin hotelleissa, jotta turvavälit pysyisivät ja ryysikseltä vältyttäisiin. Aamiaisen voi hakea halutessaan huoneeseen myös take away -annoksena, jos yleisessä tilassa syöminen huolettaa.

Me koimme ravintolakäynnit turvalliseksi. Laajavuoren ravintolatila on valtava ja ruokailijat ohjataan istumaan pöytiin reiluilla väleillä. Ruokaa buffasta hakiessa käytimme kasvomaskia, kuten valtaosa hotellivieraista. Omaa käsidesiä ei tarvitse kantaa mukana, sillä pulloja ja kertakäyttöhanskoja on joka puolella.


Hotellin illallista testasimme molempina iltoina. Scandic Friends -jäsenet saavat monista annoksista alennusta. Esimerkiksi ekana iltana tilaamamme kaksi Classic Burgeria, yksi Beyond Burger (vegaaninen) ja pippuripihvi olisivat maksaneet normihinnalla 87,90 euroa. Scandic Friends -alennuksilla yhteishinta oli 67,30 euroa. Nelihenkisen perheen ravintolalaskussa tuo jo tuntuu.

Yksi vinkki skimbareissuille: syö aamiaisella niin tuhdisti, ettei tarvitse heti lähteä monot jalassa lounaspaikkaa etsimään.
Toinen tärkeä vinkki: ota vain sen verran kuin jaksat syödä. Näin hotelli välttyy hävikkiruualta.

Laajavuoren muut aktiviteetit

Sellainenkin ihme muuten tapahtui, että kävin kokeilemassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen murtsikkahiihtoa Laajavuoressa. Ihmeen hyvin luisti, vaikka usein jouduinkin kovakuntoisten eläkeläisten ohittamaksi. Ladut lähtevät aivan Laajiksen hiihtokeskuksen kupeesta, ja samasta paikasta saa vuokrattua suksipaketitkin (30 e per päivä), jos ei itsellä satu olemaan. Kävin sivakoimassa vain noin 4 kilometrin lenkin tasamaastossa, mutta Laajiksen ympäristössä riittää mäkisiä latureittejä myös kovakuntoisille. Kaikkiaan latuverkostoa on 48 kilsaa, josta tammikuun lopussa oli auki noin 30 km. Kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ajantasainen latuinfo.

Murtsikan lisäksi Laajiksessa voi harrastaa talvipyöräilyä ja lumikenkäilyä. Joku vinkkasi, että retkiluistelu luonnonjäälläkin olisi mahdollista. Sitä olisi ihana päästä kokeilemaan.

P.S. Nyt sinulla on muuten mahdollisuus voittaa Scandic Hotelsin majoituslahjakortti. Skaban löydät täältä!