Kissa kahvilan pöydällä
Kävimme Annin kanssa Tallinnan ensimmäisessä kissakahvilassa, Nurrissa. Tällaista siellä oli.
Bongasin Nurrin netistä jo viime syksynä ja päätin, että kun seuraavan kerran menen Tallinnaan, piipahdan kahvilla. Nurri oli maastoutunut Tarton maantielle niin hyvin, että kävelimme Annin kanssa pariinkin otteeseen kahvilan ohi (= Nurri löytyy Stockmannia vastapäätä).
Ovella vastassa oli heti hyväntuulinen myyjä, joka varmisti, ettei kukaan kissoista luikahda vahingossa ulos. Sen jälkeen saimme luettavaksemme ohjeet, joissa kerrottiin kissakahvilan säännöt. Nurrissa jokaisen asiakkaan on pestävä kädet tullessa ja lähtiessä. Kissoja saa vapaasti paijailla ja leikittää, jos ne ovat siihen halukkaita. Nukkuvaa karvapalleroa ei saa tietenkään mennä häiritsemään, eikä kissoille saa syöttää omia eväitä. Sen sijaan kahvilan tiskiltä voi ostaa kissanruokaa kateille tarjottavaksi. Lisäksi kahvilassa on sisäänpääsymaksu, 5 euroa.
Nurriin on valikoitu tarkoituksella varsin sosiaalisia yksilöitä, jotka tykkäävät kiehnätä jaloista ja hyppäävät omatoimisesti myös kahvilan pöydille. Yhden maakarin bongasin jopa baaritiskiltä. Kun myyjä käänsi selkänsä, katti oli heti nuuhkimassa tiskillä odottavia latteja ja yritti tassullaan rapata maitovaahtoa. Nauratti.
Nurrissa on tarjolla myös lounasta ja leivoksia, mutta ei tänne kyllä niiden takia tulla. Kaikki energia menee kissojen touhujen seurailuun. Nurrista onkin tullut suosittu myös paikallisten keskuudessa. Varsinkin eläkeläiset käyvät täällä usein kissoja paijailemassa.
Ehdin jo marmattaa ääneen, että Suomessa tällainen kahvila ei ikinä saisi elintarvikeviraston lupia. Mutta niin vain Tampereellakin on kuulemma kissakahvila, Purnauskis. Ensi kesänä pitää siis käydä juomassa tassulattet tuolla…
