I love Turku!

Tiedättekö mitä? Olen kyllästynyt Turun jatkuvaan mollaamiseen. Tykkään vanhasta kotikaupungistani.

Onnea elämäsi parhaasta päätöksestä! kehui stadilainen työkaveri, kun muutin Turusta. Vuosi oli 1997. Sen jälkeen olen kuullut noin kolme miljoonaa kertaa, että Turku on Suomen persereikä, turkulaiset ovat jurpoja ja Turun murre rumaa. Arvatkaas mitä! Arvostelijat ovat väärässä.

RAKASTAN TURKUA! En käsitä, miksi helkkarissa en ole sanonut sitä aiemmin. Kun muutin työn perässä Helsinkiin runsas kuusitoista vuotta sitten, lopetin Turusta puhumisen. Olin kurkkuani myöten täynnä Matti ja Teppo -vitsejä, kylmääkituruus-kiekaisuja, Tommi Läntinen ja Ressu Redford -imitaatioita, Turun sinappi ja kauniit naiset -spekulointia ja loputonta väittelyä Suomen oikeasta pääkaupungista. Ihan on kuulkaa sama, vaikka se olisi Mikkelissä.

Lopetin myös Turun puhumisen. Kitkin murteen itsestäni sen jälkeen, kun olin lähdössä ensimmäiselle juttukeikalleni Helsingissä. Olin tilannut taksin silloisen työpaikkani, Iltalehden eteen. Ehdin avata pirssin takaoven ja lausua ehkä kaksi sanaa, kun kuljettaja totesi ivallisesti “ai sää olet oikke Turuuuust vai”. Heitin vitsiksi, vaikka olisi tehnyt mieli tirvaista äijää kuonoon. Päätin käynnistää murrepesuohjelman: määstä tuli mä. Kuin tilalle hiipi miks.

Nykyään puhun niin persoonatonta yleiskieltä, ettei kukaan enää tiedä, mistä olen kotoisin. Synnyinmurteelle uskallan vaihtaa vain äidin, isän ja muiden hengenheimolaisten seurassa. Se on sääli.

Kun tänä kesänä ennätin pitkästä aikaa Turkuun, olin haljeta ylpeydestä. Entisillä kotikulmilla on nykyään mielettömän rento, kansainvälinen ja iloinen fiilis. Suurin muutos on tapahtunut Aurajoen rannalla. Läntinen Rantakatu on täynnä idyllisiä kahviloita ja ravintoloita, joista useampi on jo päässyt Suomen parhaiden raflojen listalle. Yöelämä keskittyy persoonallisesti sisustettuihin baareihin, ja teatterielämäkin on vilkasta. Shoppailupuolella ovat kirineet erityisesti sisustuspuodit: kaikenlaista rompetta löytyy kirpparikamasta design-tuotteisiin.

Parasta Turussa on kompaktius. Kaikki oleellinen löytyy läheltä.:-)

Tässä omat suosikkini:

NÄLKÄÄN
Mami (Linnankatu 3). Turun parhaimmaksi vuonna 2012 valittu ravintola, eikä suotta. Tunnelmallinen paikka ja täydellinen ruoka. Muista tehdä pöytävaraus ajoissa!
Tintå (Läntinen Rantakatu 9). Mahtava sijainti Aurajoen rannalla. Konstailematonta sapuskaa pizzasta lammasvartaaseen.
Sergio´s (Rantakatu 27). Kolmen sisilialaishepun pitämä italialaisravintola söpössä puutalossa. Ruoka ihan perushyvää.
Di Trevi (Aurakatu 1). Viihtyisä sisustus, monipuolinen menu. Kaikkea löytyy tapaksista hampurilaisiin, pastoihin ja pihveihin. Kohtuuhinnat.
Pizzarium (Aurakatu 12a). En ole ehtinyt vielä testata, mutta muiden kokemusten perusteella uskallan suositella. Kehuvat Turun parhaiksi pizzoiksi. Sijainti Hansakorttelissa hiukan ankea.

JANOON
Bar Kuka (Linnankatu 17). Kävin ensimmäistä kertaa viime visiitillä. Rento mesta, kivat musat, nimekkäitä esiintyjiä (mm. Kauko Röyhkä elokuun alussa).
Dynamo (Linnankatu 7). Klubien (ja hipsterien) klassikko, joka pitää pintansa vuodesta toiseen. On baarivisaa, keikkaa ja himmeitä tanssimuuveja.
Blanko (Aurakatu 1). Varsinainen monitoimitalo, joka on auki lounaasta aamuyön jytään saakka. Hyvät lounaat!
Jakke Jokilautta. Kesällä 2013 liikennöinnin aloittaneesta Jakkesta on tullut turkulaisten suosikki. Lautta risteilee edestakaisin Aurajokea ja poimii porukkaa kyytiin matkan varrelta. 4 euron päivälipulla voi ajella vaikka koko päivän. Tosin kyllä siinä oluttakin silloin kuluu.
Ravintolalaivat Donna ja Svarte Rudolf (Itäisen Rantakadun puolella jokea). Ei ole Turun yötä ilman jokipaatteja. Molemmissa rento fiilis, kohtuuhinnat ja sapuskaakin.

SHOPPAILUUN
Sisustuskauppoja: Sisustuksen koodi (Linnankatu 6), Divaani (Linnankatu 3) ja Avelia (Käsityöläiskatu 7b).
Persoonallisempia vaatekauppoja: Televisio (Hämeenkatu 32), Element (Linnankatu 10)
Turku-tuliaisia: Turku Design Now (Läntinen Rantakatu 13a)
Herkkuja: Turun kauppahalli (Eerikinkatu 16 H).

TEATTERIIN
Linnateatteri (Linnankatu 31). Monipuolinen ohjelmisto, nimekkäitä vierailijoita, intiimejä keikkoja ja hyvää ruokaa.
Turun kaupunginteatteri (Itäinen Rantakatu 14). Musikaaleja, klassikkoja ja lasten näytelmiä.

SAARISTOON
Höyrylaiva Ukkopekka (Martinsillan kupeessa). Ihan paras tapa viettää kaunista kesäpäivää. Risteily Naantaliin ja takaisin 29 e.
Rudolfina (Martinsillan kupeessa). Teemaristeilyjä maailman kauneimpaan saaristoon illallisen tai lounaan kera (hinta vaihtelee setin mukaan).

NÄHTÄVÄKSI
Turun vierasvenesatama
(Läntinen Rantakatu 57). Kesällä kansainvälinen meno ja hulppeita jahteja. Vieressä myös Suomen Joutsen, Varvintori ja Föri.
Turun linna (Linnankatu 80).
Seikkailupuisto. Lasten lemppari jo vuodesta 1982. Parasta: liikennepuisto.
Ruissalo. Eväät reppuun ja fillarilla päiväretkelle Ruissaloon. Pitsihuviloita, puistoja, kahviloita ja biitsiä. Parhaimmillaan Ruisrock-sesongin ulkopuolella.

LISÄÄ VINKKEJÄ JA TAPAHTUMIA
Visit Turku

Läntiseltä Rantakadulta löydät Turun parhaat kahvilat ja ravintolat.

Sympaattinen Apteekkimuseo.

Perinteinen "ranskanperunoita vai äitin ruokaa" -pohdinta.

Yoki-ravintolassa lounaalla. Ihan jees, muttei pärjää Mamin herkuille.

Lasten mielestä parasta: Yoki-raflan kellari.

Kansainväliset suurmarkkinat Turussa heinäkuussa. Slurps (juustoille)!

Turkulainen on antelias. Maistiaisiakin saa.

Silmänruokaa.

Eväät kotimatkalle.

Vantaalaiset lapset täl pual jokkee.

Taiteilija Reima Nurmikon haahkat kylpevät Aurajoessa joka kesä.

Ähkyn hellitettyä muurikkalettuja.

Aurajoen vanhin ravintolalaiva.

Lempparini Tintå ylsi myös Suomen parhaimpien ravintoloiden listalle.

Turku design shopista tuliaiset helsinkiläisille ja tamperelaisille.

Design shopista voi ostaa esim. Kui-merkkisen kännykkäpussin, jossa on Förin kuva.

Tässä Föri livenä. Ilmainen lautta on liikennöinyt jo vuodesta 1904.


Tuo keltainen rakennus on vanha viinatehdas. Toimii nykyään Manilla-teatterina.

Risteilyt saaristoon ovat ihan must kesäaikaan. Sinne pääsee esim. Rudolfinalla.

6,3-metrinen "Valaan pyrstö" lorisuttaa vettä alajuoksulla.

Turun linna. Pala Suomen historiaa ja muistojeni vanhojentanssit.

Kolmen sisilialaiskaveruksen perustama Sergio´s tarjoilee aitoa italialaista.

Sergio´s siis Läntisellä Rantakadulla.

Iltavalaistuksessa Aurajoenranta on parhaimmillaan.

Kaupungintalo toimi vielä 1800-luvulla tanssiravintolana.

Samppalinnan huitteilla oleva Papa Joe.

Jokilaivat ovat kesäisin auki jopa aamuneljään.

Tämän kesän hitti: Jakke Jokilautta. Alusta päälliköi Mika.

Näin tunnelmallinen fiilis Jakke Jokilautalla elokuussa.

On hyvä, että ihmisellä on unelmia.

Auransiltaa pitkin kolistelivat joskus raitiovaunutkin.

Turun suosituimpia illanviettopaikkoja just nyt: Bar Kuka Linnankadulla.

Paikalliset baarimikot ymmärtävät muitakin kieliä.

Kyl Timppaki Turuus kaljan joi.

Blanko on jo ehkä vähän förbi, mutta tärkeimmät löytyvät: lounasta, juomaa ja musaa.

Kauppatoril voi käyrä puhumas turkkulaissittai.

Ruissalo on parhaimmillaan muulloin kuin Ruisrockin aikaan.