Hetta-Pallaksen vaellus: tämän opimme suositusta reitistä
Haave Lapin ruskavaelluksesta toteutui vihdoin syyskuun alussa. Koostin tänne käytännön vinkkejä Hetta-Pallaksen reitiltä, jos suunnitelmissasi on patikointi samoissa maisemissa.
Huh, että olemme Timpan kanssa vieläkin ihan Lappi-euforiassa. Neljän päivän irtiotto syksyn kiireisimmän työsesongin keskeltä oli loistoveto, joka pitää ottaa tavaksi. Ei ole parempaa paikkaa akkujen lataamiselle kuin silmänkantamattomiin jatkuva erämaa. Riittää, kun nostaa jalkaa toisen eteen ja huolehtii ruoan, juoman ja levon tasapainosta.
En kyllä ihmettele, miksi Hetta-Pallas on Suomen suosituimpia vaellusreittejä. Reilun 50 kilometrin etappi on juuri passeli matka aloittelijallekin, ja maisemaltaan monipuolinen. Paljon on silti juttuja, joihin kannattaa varautua etukäteen reissua suunnitellessa. Keräsin tähän postaukseen huomioita, joita me teimme matkan aikana. Näitä ei kannata ottaa virallisena ohjeistuksena, sillä tiedän, että jokaisella retkeilijällä on omat tapansa pakata, kokkailla, telttailla ja taittaa matkaa.
Kyydit vaellusreitin alkuun
Valtaosa retkeilijöistä patikoi tämän reilun 50 kilometrin mittaisen reitin Hetasta Pallaksen suuntaan. Tulitpa sitten junalla Kolariin tai lentämällä Kittilään, matkaa perille Enontekiön Hettaan on vielä reilut 150 kilometriä. Jos saavut puolestaan omalla autolla, jonkun on ajettava autosi Hetasta Pallakselle sillä aikaa, kun tarvot itse polulla rinkka selässä. Autojen siirtopalvelua voi tilata Hetan majoittajilta tai kuljetusalan yrittäjiltä (Esim. Koru Laakso).
Kittilän lentokentältä ja Kolarin juna-asemalta on bussikuljetus Hettaan, jos aikataulut sattuvat mätsäämään. Meidän lentomme oli Kittilässä vasta illalla yhdentoista jälkeen, jolloin busseja ei enää kulkenut. Koska taksi Hettaan olisi maksanut suolaiset 300 euroa, päädyin huhuilemaan kyytiä Facebookista, Kimppakyyti- ja Puskaradio Kittilä -ryhmistä. Jälkimmäisessä lopulta tärppäsi: Taina Vuokko Rintala oli bongannut viestini ja tarjoutui korvausta vastaan kyyditsemään meidät perille ja vielä paluumatkankin Pallakselta Kittilään. Tässä tiivistyi jälleen matkailun paras puoli: saimme kyydin, mutta pääsimme myös tutustumaan ihan huipputyyppiin. Kiitos Taina!
Ounasjärven ylitys veneellä
Kyytiä tarvittiin myös vaelluspäivän aamulla, sillä Hetasta on ylitettävä Ounasjärvi veneellä päästäkseen patikkareitin alkuun. Me tilasimme paikat etukäteen soittamalla Koru Laakson Tuomolle, mutta kyydin voi hyvin ostaa vasta Hetassakin (Riekontie 1). Ounasjärven ylitys maksoi 15 euroa per henkilö (tuon voi maksaa pankkikortilla liikkeessä tai käteisellä suoraan Hetan sataman rannassa).
Majoitukset Hetan ja Pallaksen päähän
Varasimme majoituksen ensimmäiseksi yöksi Hetan Majataloon (120 e) ja viimeiseksi yöksi Lapland Hotel Pallakseen (130 e). Tämä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi: näin saimme hyvät yöunet ja runsaan aamiaisen ennen reitille lähtöä. Hyvältä tuntui myös päästä vaelluksen päätteeksi Pallaksella saunaan ja ravintolaan.
100-vuotista taivaltaan juhlivalle Hetan Majatalolle on annettava erityiskiitos. Loistavaa palvelua, kodikasta asumista ja hyvät ruoat.
Hetta-Pallas: kuinka monta päivää reittiin kannattaa varata?
Me kävelimme reitin kolmessa päivässä, mutta jos nyt tekisin vaelluksen uudestaan, varaisin matkaan suositellut neljä päivää. Näin päiväkohtainen matka ei veny liian pitkäksi, vaan pysyttelee reilussa 12 kilometrissä. Normaalikuntoisen vaeltajan perusvauhti on yleensä noin 3 kilometriä tunnissa. Tämä voi kuulostaa hitaalta, mutta yritäpä taittaa matkaa rinkka selässä haastavassa maastossa. Hetta-Pallaksellekin mahtuu polkua jyrkistä ylä- ja alamäistä kivikkoon. Käveleminen hidastuu heti, kun maasto muuttuu vaikeammaksi. Reitti onkin luokiteltu keskivaativaksi.
Toki aina on niitä sankareita, jotka vetävät 50 kilsan reitin pieni reppu selässä vaikka päivässä, mutta se on sitten kokonaan eri laji. Itse haluan myös nauttia vaelluksella maisemista ja pitää pieniä taukoja.
Neljän päivän vaellus jakautuu kätevästi myös reitin ainoan saunan suhteen, joka sijaitsee Hannukurussa. Me taivalsimme Hannukuruun heti ensimmäisenä päivänä, mikä tarkoitti käytännössä noin 28 kilometrin ja 8 tunnin vaelluspäivää. Ihan hullun hommaahan tuo oli, mutta halusimme niin kovasti löylyihin vaelluspäivän päätteeksi, että se motivoi kummasti.
Reitin kovimmat nousut
On henkisesti helpompaa valmistautua vaelluspäiviin, kun maaston muotoihin ja etäisyyksiin tutustuu etukäteen. Me tutkimme Hetta-Pallaksen reittiä ilmaisesta retkikartta.fi:stä ja maksullisesta, maailmanlaajuisesta alltrails.comista. Lisäksi mukana oli vielä ihan perinteinen paperikartta, jonne merkkailimme potentiaalisia pysähdyspaikkoja.
Kaikkiaan Hetta-Pallaksen reitillä on nousua 1800 metriä eli kyllähän tuossa ihan kipuamista riittää.
Reisilihakset pääsivät töihin jo ensimmäisenä päivänä, kun lähdimme nousemaan Pyhäkeron (775 m) huipulle. Mitä ylemmäksi pääsimme, sitä hulppeammaksi maisema ympärillä muuttui. Paljaslakisella huipulla tuuli voimistui niin hurjaksi, että oli pakko vetää pipo päähän ja ottaa tanakka haara-asento. Tuuli tarttui koko ajan rinkkoihin ja teki etenemisestä vaikeaa.
Toinen mieleen jäänyt hapottava nousu oli Lumikerolle (660 m). Matkan varrelle osuu monta valehuippua, joiden kohdalla sitä kuvittelee olevansa jo perillä, mutta aina nyppylän takana odottaa uusi mäki. Toki hikinen treeni sitten palkitaankin: maisemat Lumikeron huipulla ovat hengästyttävän hienot.
Pallas-Yllästunturin päässä kohoava Taivaskero on reitin korkein kohta (809 m), mutta maisemallisesti paikka ei tehnyt meihin niin suurta vaikutusta. Iso osa reitin loppuosuudesta on täynnä karua kivikkoa, jossa nouseminen ottaa kyllä voimille ja haastaa tasapainoa, mutta vau-elämykset tulivat vastaan huomattavasti aiemmin. Pallaksen päässä on myös ruuhkaisempaa ja enemmän päiväretkeilijöitä. Historiallinenhan Taivaskero toki on, sillä sen huipulla sytytettiin olympiatuli vuonna 1952.
Vaatetus ja varusteet
Jälleen ollaan aiheen äärellä, joka jakaa retkeilijöitä. Osa pakkaa mukaan koko omaisuutensa, toiset vetävät samalla merinovillakerrastolla ja kalsareilla koko reitin. Välillä tuntuu, että rinkan keveysennätysten rikkominen on monelle retkeilijälle elämän tärkein missio. Itse taidan kuulua välimaastoon: tietenkään en halua kantaa mukanani mitään turhaa, mutten myöskään luopua kaikista mukavuuksista vain sen vuoksi, että rinkka painaisi pari kiloa vähemmän
Viime vuoden vaellus Ruotsissa (Nikkaluokta-Abisko, 110 km) todisti, että muuttuvissa sääolosuhteissa ei pelkillä kalsareilla pärjää. Kun keli vaihteli rankasta vesisateesta aurinkoon ja viileänkosteisiin öihin, monenlaiselle romppeelle oli tarvetta.
Lapissa kävi tuuri: lämpötila nousi päivisin jopa 20 asteeseen ja öisinkin asteet pysyttelivät roimasti plussan puolella. Tosin sääennuste heittelehti viimeiseen asti niin paljon, että pakkasimme mukaan myös sateenpitävät vaatteet. Kevyttoppatakille oli tarvetta iltaisin, kun aurinko laski ja vaellushiki vaihtui väsymysviluun.
Itse olen kokenut hyödyllisimmiksi retkikamppeiksi vaelluskengät- ja housut, pitkä- ja lyhythihaisen merinopaidan, puhtaan merinokerraston yötä varten, parit vaihtoalusvaatteet, merinosukat, pieneen tilaan mahtuvan kevyttoppatakin, pipon, hanskat, huivin, sandaalit sekä sadetta pitävän kuoritakin ja -housut.
Vesi
Yllättävintä oli, ettei virtaavaa vettä ollut Hetta-Pallas-reitillä mitenkään yltäkylläisyydeksi saakka. Viime vuoden Ruotsin-vaelluksella kuljimme käytännössä melkein koko ajan jonkun vuoristopuron reunaa pitkin, jossa sai täytettyä vesipullon. Leiripaikkojen yhteyteen on toki Hetta-Pallaksella merkitty kaivoja ja vesipisteitä, mutta esimerkiksi Hannukurussa kaivo oli suljettu. Niinpä jouduimme hakemaan vettä viereisestä järvestä. Reitillä suositellaan aina keittämään vesi. Meillä oli mukana myös vedensuodatin, jonka läpi käytimme juomaveden ennen keittämistä. Voi olla, että tämä oli hätävarjelun liioittelua, mutta eipä vatsa ainakaan mennyt kuralle. Se on kuitenkin selvää, että vettä kannattaa juoda päivän aikana runsaasti, sillä täyden rinkan kanssa taivaltaminen on kropalle rasitus.
Ruoka
Ruoaksi pakkasimme pakastekuivattuja, valmiita retkimuonapusseja. Nuo ovat siinä mielessä käteviä, että pussi toimii myös astiana: mukaan lisätään vain keitetty vesi ja ruoka hautuu kypsäksi itsestään. Retkimuonien huono puoli on, että niihin kyllästyy nopeasti. Pari päivää jaksaa vetää aamiaisen, lounaan ja päivällisen pussista, mutta sitten chili con carnet ja pasta carbonarat alkavat toistaa itseään. Olimme iltaisin usein myös niin väsyneitä, ettemme jaksaneet enää teltan pystyttämisen jälkeen ruveta kokkaamaan. Silloin oli helpointa kaivaa laukusta vain paahtoleipää ja kuorruttaa se Kallen mätitahnalla, Baby Bells -juustolla ja minisalamipötköillä. Kyytipojaksi olin hommannut meille minikokoisissa muovipulloissa punkun, Baileysit ja jallun.
Taskuissa kulkeviin trailmix-pusseihin sekoittelimme pähkinöitä, suklaata ja irtokarkkeja. Niistä sai nopeasti lisäenergiaa, kun puhti alkoi loppua kesken jyrkän ylämäen tai pitkän vaelluspäivän.
Ai niin, jos tulet lentäen, kannattaa muistaa, ettei lentokoneeseen saa ottaa mukaan retkikeittimen kaasupulloa. Mutta ei hätää, kaasua löytyy Hetan kylän kaupoista.
Autiotuvat, telttailu ja vessat
Emme ole ainakaan toistaiseksi hommanneet omaa telttaa, sillä Partioaitan vuokrauspalvelu toimii mainiosti. Fjällrävenin Abisko Lite 2 -tunneliteltan lainaus maksoi 67,50 euroa viideltä vuorokaudelta.
Hetta-Pallaksen varrella on toki myös autio- ja varaustupia (Hetan suunnasta mm. Pyhäkero 7 km, Sioskuru 15 km, Tappuri 20 km, Pahakuru 26 km, Hannukuru 28 km, Nammalakuru 42 km). Autiotupiin ei tarvitse tehdä varausta etukäteen. Jos tilaa siis on, niin sinne vaan. Metsähallituksen varaustuvat vaativat nimensä mukaisesti etukäteisbuukkauksen ja niissä yöpyminen maksaa 16,50 euroa henkilöltä.
Autio- ja varaustupien kupeessa on myös kuivakäymälät sekä merkityt alueet teltoille. Oma vessapaperi on tuotava mukana ja roskat on kannettava mukana vaelluksen loppuun saakka.
Reitin ainoat löylyt: Hannukurun sauna
Hannukuru on saunansa vuoksi Hetta-Pallaksen suosituin etappi. Jos saunaan mielit, kannattaa tehdä saunavaraus netissä etukäteen ja maksaa samalla saunamaksu (10 e per aikuinen, 5 euroa lapsilta). Hannukurun puusaunaa lämmittävät retkeilijät itse eli sesonkiaikana sauna on päällä melkein koko ajan. Miesten ja naisten saunoja on vuorotunnein, mutta yhteissaunojakin on. Me tulimme Hannukuruun vasta kahdeksan jälkeen illalla ja ennätimme löylyihin teltan pystytyksen ja syömisen jälkeen iltakymmeneltä. Toisaalta ajankohta oli täydellinen: ruuhkaa ei enää ollut, vaan istuskelimme lauteilla kolmisin belgialaisen retkeilijän kanssa. Pesuvedet kannoimme yhdessä viereisestä järvestä.
Toinen loistava ajankohta Hannukurussa on aamusauna. Jostain syystä vaeltajilla tahtoo olla aina hirveä hoppu lähteä matkaan aikaisin aamulla. Me käänsimme vielä teltassa kylkeä siinä vaiheessa, kun porukka purki telttojaan seitsemän, kahdeksan maissa aamulla. Näin saimme nauttia rauhallisesta Hannukurusta ja käydä vielä aamupesullakin ennen kuin heitimme rinkat selkään ja jatkoimme matkaa.
Kivoimmat hetket
Olen miettinyt paljon, miten Hetta-Pallaksen vaellus poikkesi viime vuoden Fjällräven Classicista Ruotsissa. Ehkä oleellisin ero oli reissuseura: vaikka meillä oli Ruotsissakin kiva porukka, on aivan eri juttu kokea luontoelämys yhdessä läheisen ihmisen kanssa. Tällä kertaa oli myös mahdollisuus määrätä itse tahti ja pysähtyä juuri silloin, kun huvitti. Toki paluulennon aikataulu ja hotelliyö Pallaksessa asettivat aikaraaminsa, mutta oli tämä silti rennompi kokemus. 50 kilometrin vaellus tuntui myös matkaltaan sopivammalta kuin puolta pidempi patikointi Ruotsissa. Ja silti Lapin-reissukin jyrkkine nousuineen otti voimille ja vaati useamman päivän palautumisen.
Hetta-Pallaksen luonto on uskomattoman monipuolinen. Välillä taivalsimme kilometritolkulla oranssin erämaan ympäröimänä, jota koristivat vain matalat mättäät, kanervikot ja jäkälät. Sitten reitti luikersi kitukasvuisten koivikoiden ja soiden keskelle ja sieltä jälleen rakkakivikkoisille poluille, joissa tasapaino joutui koetukselle. Puuttomien kerojen reunoilla ja tuulisten huippujen päällä muistimme oman pienuutemme ja Suomen laajuuden. Vantaan koti tuntui olevan valovuoden päässä.
Iltaisin koko keho huusi väsymystä ja makuupussiin sujahtaminen tuntui maailman parhaalta palkinnolta. Aamuisin oli kiva kurkistaa teltan ovenraosta ja seurata, kuinka leiripaikka heräilee uuteen päivään.
Parasta oli tietysti Pallakselle saapuminen: se odotettu hetki, kun rinkan sai laskea pois selästä ja eteen ilmestyi huurteinen tuoppi. Olutta hörppiessä aloimme suunnitella jo seuraavaa vaellusreissua.
