Heippa rahat ja rantalomat!

Terveisiä alennusmyynnistä! Ja laskettelurinteestä. Näen jo, mihin uusin investointini johtaa.

Kaikki lähti kuopuksen Lapin-leirikoulusta. Piti hankkia laskettelukamat. Seuraus: esikoinenkin halusi. Seuraus: Timppa alkoi googlettaa itselleen suksien testivoittajia. Seuraus: rouva oli sovittamassa monoja jo seuraavana päivänä.

Koska alennusmyynnit. Koska juuri näin keväällähän kannattaa ostaa. Koska siteetkin kuuluvat hintaan. Kypärä tosin ei, eivätkä laskettelulasit, eikä moni muukaan oheisvaruste, jota ilman kyllä tulee toimeen, mutta joka lopulta kannattaa kuitenkin hankkia.

Näin se elämä heittelee. Vielä viikko sitten selailin Tikkurilan värikarttoja ja suunnittelin olohuoneen seinien maalausta. Tänään en ollutkaan rautakaupassa, vaan Talman laskettelukeskuksessa. Uudet sukset kanttasivat mäkeen napakasti. Aurinko häikäisi niin, että kun 55 metriä korkean mäen päällä siristi silmiään, saattoi melkein kuvitella olevansa Ranskan Chamonixissa (3824 m). Eniten riemastutti se, että olimme liikkeellä koko perheen voimin ja kaikilla tuntui olevan kivaa. Se ei ole itsestäänselvyys tässä kahden teinin ja kahden keski-ikäisen kurpan omituisessa kommuunissa.

Sanomattakin on selvää, että haaveilemme jo ensi talvilomasta ja Alpeista. Enää pitäisi keksiä joku ovela konsti, jolla nelihenkisen perheen skimbausreissun saisi inhimilliseen hintaan (kaikki vinkit kiitollisena vastaanotetaan: siis onko se edes teoriassa mahdollista?).

Eilen tsekkasin muuten huvikseni, kuinka paljon koko meidän perheeltä maksaisi hissiliput kotimaan laskettelukeskuksiin. Nuorisosta (12 & 13 v) menee melkein joka paikassa täysi hinta:

Kohde 1 päivän liput Viikon liput
Talma 108 € 216 € (3pv)
Messilä 160 € 880 €
Himos 152 € 733 €
Levi 170 € 818 €
Ylläs 148 € 652 €
Ruka 146 € 613 €

Viikon hissilipuilla maksaisi siis kepeästi yhden hengen rantaloman viikoksi. Mutta sellaisiahan emme nyt ollenkaan katsele.

Meillä on sukset.


No onhan se kivaa! Varsinkin aurinkoisella säällä...

Niin on polleaa sakkia uusine porkkineen, etteivät mahtuneet edes samaan kuvaan.

Neljän ruuhka.

Huomaattehan trendikkäät peilikärpäslasini (jotka peittävät muuten käytössä melkein koko naaman).

Tätä tämä nyt on.


Jotkut osaavat keulia. Toiset eivät.

Auringonlaskuun asti oltiin (kun oli kerran maksettu!).

Kesällä meinaan tulla testaamaan Talman kiipeilyalueen.