Amerikan-roadtrip etenee: tässä reitti, majoitukset ja kustannuksia

Viime yö meni luottokorttia höylätessä. Tältä kesän lomareissu näyttää kartalla.

Huomaan, että isompien matkojen kanssa fiilikseni kulkevat aina samoja ratoja. Ensin meinaan haljeta innostuksesta. Sitten vaivun epätoivoiseen "hitto tämä maksaa, onko meillä varaa" -vaiheeseen, jonka vanavedessä iskee yleensä suunnitteluväsymys ja haikailu helppojen pakettimatkojen perään. Aiemmista kokemuksista viisastuneena olen kuitenkin oppinut, että kaikki olotilat ovat ohimeneviä. Mitä konkreettisempia toimia reissun eteen alkaa tehdä, sitä helpommaksi ja todentuntuisemmaksi se muuttuu.

Viime yönä istuimme ruutujemme äärellä aamuneljään. Timppa suunnitteli reittiä Google Mapsilla ja etsi hyvää vuokra-autoa. Minä buukkailin majoituksia booking.comin ja airbnb:n kautta.

Alla nyt reitti kolmen viikon matkallemme, joka käynnistyy San Franciscosta 25.6. ja päättyy samaan paikkaan 16.7. Ensimmäisen etapin kuljemme junalla Oaklandista Seattleen, josta sitten buukkaamme auton. Ajomatkaa autolla taitettavaksi kertyy reilut 3800 kilometriä.

Kuvakaappaus: Google Maps


Alunperinhän suunnitelmana oli jatkaa Seattlesta vielä Kanadan puolelle Vancouveriin, mutta lopulta tulimme järkiimme. Emme halua istua koko lomaa ratin takana ja kerätä yksittäisiä pikaöitä tienvarsimotelleissa, vaan välillä on kiva pysähtyä yhteen kohteeseen useammaksi päiväksi. Näin onkin nyt tarkoitus tehdä Seattlessa, sekä Yellowstonen, Zion ja Sequoian kansallispuistoissa. Tältä reissulta lähdetään hakemaan ensisijaisesti luontoelämyksiä.

Kuva: Sanna Wallenius


San Fanciscossa meidän piti ensin seikkailla useampi päivä, mutta majoitushinnat ovat täällä niin jäätäviä (monin paikoin yli 300 euroa vuorokaudelta), että ekan yön vietämme Oaklandissa, josta lähtee myös junamme kohti pohjoista. Ehdimme nauttia San Franciscosta vuoden 2013 roadtripillä useamman päivän. Ihana se on, siitä ei mihinkään pääse. Tällä reissulla kukkaiskaupunki saa kuitenkin jäädä väliin.

Kuva: airbnb.


Hintava on Seattlekin, mutta onnistuimme bongaamaan täältä aivan mahtavan airbnb-mökin. Se on keskustan ulkopuolella, mutta tuolla ei oikeastaan ole merkitystä, koska meillä on vuokra-auto käytössä. Hotelleista olisi pitänyt pulittaa jälleen useampi satanen yöltä, tämän söpön tuvan saimme palvelu- ja siivousmaksuineen 123 euron vuorokausihintaan.

Kuva: Steve Pavlov, Commons Wikimedia.


Portland vaikutti niin symppikseltä paikalta, että täälläkin ajattelimme viettää pari päivää. Hotelli löytyi persoonallisesta Ace-ketjusta, jonka tyylistä olen aina tykännyt. Huoneet ovat rouheasti sisustettuja, sijainti loistava ja hinta kilpailukykyinen. Tässä tapauksessa 177 euroa yöltä.

Kuva: Booking.com


Motelleja olemme suosineet kahdella aiemmallakin Amerikan-roadtripillä. Motel 6 -ketjun majapaikat ovat saaneet hyvät arviot ja vaikuttavat siistimmältä kuin nuhjuiset jenkkimotellit yleensä. Totuus jää nähtäväksi, kunhan majoitumme tähän Idahossa sijaitsevaan Motel 6 Twin Fallsiin. Hinta 92 euroa yöltä. Kivaa on se, että täällä on mahdollisuus pestä pyykkejä. Kolmen viikon matkalla niitä ehtii jo kertyä.

Kuva: Lukas Kloeppel, Pexels.


Aiemmat Amerikan-matkat ovat opettaneet, että sesonkiaikaan majoitukset on buukattava ajoissa. Tämä korostuu erityisesti kansallispuistojen kohdalla, joiden liepeillä valinnanvaraa on huomattavasti vähemmän ja rupuisista motelleistakin saa maksaa sievoisen summan. Yellowstonen osalta teimme salapoliisityötä pitkään ja löysimme airbnb:n kautta lopulta pienen mökin, jossa riittävästi mukavuuksia (ilmainen wifi, ilmastointi, hyvin varusteltu keittiö, pesukone ja vuodepaikat neljälle). Kolmesta yöstä on pulitettava jäätävät 800 euroa, eikä tuo ollut alueen tarjonnan huomioiden edes pahimmasta päästä. Mutta pääasia on, ettei jääty ilman. Aika moni alueen majapaikoista oli jo täyteen buukattu.

Kuva: Skyguy14, Wikimedia Commons.


Salt Lake Cityn hotellien edullisuus puolestaan yllätti. Aivan ydinkeskusta löytyi Hiltonin tyylikäs hotelli 139 euron vuorokausihintaan. Täällä vietämme tosin vain yhden yön. Jos kaupunki vaikuttaa kivalta, tänne voi tulla paremmalla ajalla uudestaan myöhemmin.

Kuva: Chris Janda, Pexels.


Tässä syy, minkä takia kaupunkeihin ei tee mieli tuhlata liikaa aikaa. Luonto on Utahissa niin uskomatonta, että tästä on päästävä nauttimaan. Silmänkantamattomiin jatkuva vuoristo- ja aavikkomaisema tulee takuulla olemaan yksi reissun ikimuistoisimmista elämyksistä, tiedän sen jo nyt. Yhtä hengästyttäviä hetkiä koimme seitsemän vuotta sitten Grand Canyonilla. Kansallispuistoissa on myös se etu, että niiden sisäänpääsymaksut ovat varsin kohtuullisia, vaikka majoituksista sitten pitääkin maksaa. Seuraavaksi onkin tarkoitus ryhtyä suunnittelemaan patikointireittejä tarkemmin. Kaikki vinkit otetaan mielihyvin vastaan, jos olette näillä huudeilla olleet.

Kuva: Sanna Wallenius


Meillä on ollut tapana jokaisella roadtripillä käydä vähintään yhdessä huvipuistossa, vaikka lysti maksaakin nelihenkiseltä perheeltä aina niin, että järki lähtee. Vuonna 2015 olimme Williamsburgin Busch Gardensissa ja pari vuotta aikaisemmin yllä olevan kuvan Six Flags Magic Mountainissa, jonne on tarkoitus suunnata tälläkin kertaa.  Paikka sijaitsee Santa Claritassa, josta löysin meille myös edullisen motellimajoituksen 101,50 eurolla yö.

Kuva: World Wide Gifts, Commons Wikimedia.


Sequoian kansallispuistoa odotan todella paljon, koska edellisellä Kalifornian-matkalla meiltä jäi näkemättä nämä huimat jättiläispuut. Tämä onkin ainoa paikka, josta majoitukset on vielä varaamatta. Pikaisen katsauksen ehdin kuitenkin jo tehdä ja näyttäisi siltä, että valikoimaa on enemmän ja hinnat hiukan alemmat kuin Yellowstonessa.

Kuva: Sanna Wallenius


Laskin tähän asti kertyneet kustannukset tuohon alle. Tästä puuttuu siis vielä kolmen yön majoitus Sequoiaan, huvipuistokulut, bensat, ruuat ja muut reissun päällä syntyvät kulut. Ei tämä halpaa lystiä ole, koska teini-ikäisistä lapsista menee kaikkialla jo aikuisen hinta (vinkki pienten lasten kanssa eläville: menkää hitto soikoon nyt!). Vakaa usko silti on, että jotenkin nämä rahat kasaan taas kääritään. Tänä vuonna emme todennäköisesti aio tehdä muita matkoja (kotimaassa tapahtuvia pieniä kesäretkiä lukuun ottamatta) ja muutenkin on elettävä suu säkkiä myöten.

  • Lennot nelihenkiseltä perheeltä (lapset kesällä 17 ja 15 vuotta) kompensaatiomaksuineen: 3411 e.
  • Junaliput Oakland - Seattle nelihenkiseltä perheeltä hytteineen: 900 e.
  • Auton vuokra kolmelta viikolta vakuutuksineen: 1497 e.
  • Majoitukset: 2812 e.

Yhteensä: 8620 e.

Kerron lisää, kunhan suunnitelmat etenevät. Reissun päältä on tarkoitus myös blogiin tunnelmia kirjoitella.

P.S. Täällä muuten aiempien reissujen kustannuksia, joista huomaa, että kyllä hinnat ovat nousseet:

Mitä automatkailu Amerikassa maksaa?
Mitä maksaa kolmen viikon roadtrip Kaliforniassa?

Kuva: Zion National Park, Wikimedia Commons.