Mallorcan Alcudia tuo mieleen Thaimaan rannat

Alcudian hiekka on perunajauhomaisen pehmeää ja vesi kirkasta. Vain panang curryn puuttuminen rantaravintoloista muistuttaa, ettei nyt olla Aasiassa.

Terkkuja Mallorcalta! Elokuun lämpö on vielä muistona hipiällä, samoin komeat rusketusrajat. Sää todella suosi: lämpötilat posottivat koko viikon 30-35 asteen tietämissä. Kaupunkikierroksille se oli liikaakin, mutta biitsi- ja allaspäivinä ei tehnyt mieli valittaa.

Meillä kävi tuuri. Hotellimme (Grupotel Port d´Alcudia, tästä arviota pian!) sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rannasta. Ei siis tarvinnut lähteä metsästämään paratiisirantaa monen tunnin vene- tai automatkan päästä. Mikään koskematon piilopaikka 14 kilometrin mittainen Alcudia ei ole. Ranta on täynnä hotelleja, mutta talot ovat rehevien puiden takana niin, että minkäänlaista Torremolinos-vaikutelmaa ei synny. Biitsi on myös todella siisti ja leveä.

Kävin aamuisin usein kävely- ja kuvauslenkillä hyväkuntoisella rantabulevardilla, joka oli jo kahdeksan aikaan täynnä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Yhden päivän vietimme lasten kanssa kokonaan biitsillä. Vuokrasimme rantatuolit (muistaakseni 3,5 e/kpl) ja raahasimme ne syrjemmäksi, puiden katveeseen. Siellä oli huomattavasti enemmän omaa rauhaa kuin rantaviivan tuntumassa. Perheellisen kantilta Alcudiassa on parasta turvallisuus. Rannat ovat matalat ja koko poukama tyyni. Tekemistä piisaa aina varjoliidosta banaanivenekyytiin, jota Anni ja Lassi kävivät testaamassa (10 euroa per nenä).

Ravintolavalikoima voisi olla monipuolisempi. Ranta on täynnä samanlaisia kuppiloita, joista löytyy yleensä se perusmättö. Burgereita, ranskalaisia, voileipiä ja jäätelöä (eli lasten mielestä kulinaristinen nautinto oli täydellinen).

Tämä matka on toteutettu yhteistyössä Finnmatkojen kanssa.

[![Insert](https://cdn.walleni.us/images/2014/09/Biitsi2.jpg)](https://cdn.walleni.us/images/2014/09/Biitsi2.jpg)