Ajatuksia työstä, eläkepäivistä ja vapaudesta
Pääsen eläkkeelle vuonna 2040. Pitääkö unelman toteutumista odottaa sinne asti?
Tiedän, mitä ajattelet. Eläkepäivistä haaveilu on typerintä mitä nelikymppinen ihminen voi tehdä. Huikeaa työuraa voi olla edessä vielä 20-30 vuotta! Sitä paitsi: kuka hullu nyt haluaisi nopeuttaa vanhenemista! Nivelet jäykistyvät, virtsa karkailee ja dementiariski lisääntyy. Näkö on jo mennyt. Kun silmälääkäri viime keväänä ehdotti varovaisesti kaksiteholinssejä, olin lentää järkytyksestä selälleni.
Eläkepäivistä haaveilun ymmärtäisi, jos työssä olisi sietämätöntä. Ei ole. Olen etuoikeutettu paskiainen, joka on saanut seikkailla unelma-ammatissaan toimittajana yli kaksikymmentä vuotta, vaikka yt-pommit ympärillä ovat räjähdelleet. Koko media-ala on muuttunut juuri sopivalla tavalla niin, ettei tässä ole ehtinyt kyllästyä.
Matkoilla se kuitenkin aina tapahtuu. Eläkeunelmointi lähtee käsistä. Alan miettiä, miltä tuntuisi, jos loma ei loppuisikaan. Jos voisin viettää auringossa koko pimeän talven: valvoa myöhään, nukkua pitkään ja syödä aamupalaa parvekkeella. Lasken, kuinka pienellä tulisin toimeen. Mietin, kuinka ihanaa olisi elää vain itseä varten, ei toisten tarkoitusperiä ja toiveita täyttäen. Suunnittelen, kuinka kävisin vaeltamassa, alkaisin opiskella espanjaa ja päivittäisin blogia useammin. Toteuttaisin niitä intohimoja, jotka ovat jääneet toistuvasti arjen jalkoihin.
En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joille eläkkeelle jääminen on jonkunlainen kriisin paikka, jota tekee mieli siirtää tuonnemmaksi. Varjele! Sehän on sama kuin kieltäytyisi miljoonan euron lottovoitosta. Jos taloudellisia syitä työssä jatkamiselle ei ole, lennän ilomielin vapauteen heti, kun se on mahdollista (66-vuotiaana). Mieluummin edullisella halpalentoyhtiön tarjouksella (Prahaan ja Budapestiin pääsisi taas 29 eurolla, menkää nyt hitto soikoon te, jotka voitte...).
Vapaus on nykyään yksi työnkin merkittävimmistä odotusarvoista. Etätyöt ja Skype-palaverit ovat vasta alkua. Veikkaan, että valtaosa fyysisistä työkonttoreista tulee katoamaan tai ainakin määrällisesti vähenemään. Hölmöähän se on, että firmallinen ihmisiä raahautuu toimistoon 8 tunniksi, kun he kuitenkin kommunikoivat toistensa kanssa enimmäkseen sähköpostitse tai chattien kautta. Itsenäisyys on monelle työntekijälle jo ammattia valitessa niin oleellinen seikka, että se kiilaa jopa palkan ohi. Voittaja on se työnantaja, joka pystyy takaamaan ajantasaiset työvälineet ja mahdollisuuden hoitaa hommat missä päin maailmaa ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa.
Eikä se muuten mitään tulevaisuutta ole. Oikein riemastuin, kun luin viime marraskuussa suomalaisesta digiyritys Franticista, jonka työntekijät saavat siirtää konttorinsa talvella jopa kuukaudeksi Thaimaahan. Ihan mielettömän rohkea ja hauska ajatus! Lisää tällaisia oivalluksia, niin voin harkita työssä jatkamista vaikka seitsemänkymppiseksi.
P.S. Täältä voit muuten käydä laskemassa oman eläkeikäsi!
Tässä madeiralaisen hotellin terassilla voisin hyvin läppärin kanssa istuskella ja sorvata pari juttua.
Ystäviä ja huvituksia. Löysin Kalifornian Laguna Beachilta pari heppua, jotka olivat ymmärtäneet elämän perimmäisen tarkoituksen.
En suostuisi pukemaan Walleniuksen kanssa samanvärisiä asuja, mutta eläkeläisreissuille lähtisin oikein mielelläni.
Päiväunet. Suuri osa eläkeläisunelmaani.
Tai ehkä myisinkin kodin ja ostaisin purjeveneen...
Näyttävät niin totisilta, että haluaisivat varmaan olla vielä töissä. Siinä taas hyvä vapaus menee hukkaan.
Islannissa vuonna 2014. Tiedätte kyllä missä mietteissä.
Eläkkeellä on aikaa istuskella ja katsella, kun nuoremmat ahkeroivat.
