Aavekaupunki Bodie ja raivohullu sheriffi
Tom Miller tuskin arvasi 1879, että suomalaisperhe saapuisi kylään crocseissa.
Vaikka tuskin hän olisi välittänyt. Tom olisi juonut olutta saluunassa, väistellyt luoteja kylänraitilla tai vehkeillyt ilotyttöjen kanssa. En nähnyt Bodiessa Tomia, mutta aavekaupungin menneisyys tuli iholle. Aika pysähtyi.
Sääli, ettei kello seisahtunut oikeasti. Kun vihdoin kahdeksan tunnin ajomatkan jälkeen löysimme Bodien Sierra Nevadan vuoristosta, selvisi, että aavekaupungeillakin on aukioloajat. Meillä oli puoli tuntia aikaa juosta kylä läpi ennen sulkemisaikaa. Bodiehan on ollut 1960-luvulta saakka suojelukohde, jonka Kalifornian osavaltio yrittää pitää mahdollisimman autenttisessa kunnossa. Turistit voivat vierailla siellä ympäri vuoden 5 euron sisäänpääsyhintaan (lapsilta vajaa 4 €).
Aika pian selvisi, että Bodiessa saisi kulumaan vaikka kokonaisen päivän. Vaikka kaupungista on jäljellä enää murto-osa sen loistoaikoihin verrattuna (vuonna 1879 täällä asui 10 000 kaivostyöläistä ja heidän perheenjäsentään), alue on valtava. Pääväylän varrella on vanha metodistikirkko, koulu, hotelleja, bensa-asema, kauppoja, koteja, sekä rinteeseen rakennettu vanha kultakaivos. Kaikkiin rakennuksiin ei pääse sisälle. Tom Millerin kodinkin huoneet oli suojattu aidoilla, mutta tunnelma välittyi oviaukosta kurkkaamalla.
Bodien historiasta kerrotaan pienessä esitteessä, joita saa ostaa pääsisäänkäynnin luota. Talojen asukkaista on tiedossa useimmiten vain nimet ja ammatit. Mieleenpainuvimmista tyypeistä kerrotaan enemmän.
James Stuart ja Martha Cain
Sellainen oli esimerkiksi heppu nimeltä James Stuart Cain, joka muutti Bodieen 25-vuotiaana ja elätti itseään ensin puunkuljetushommissa. Sitten James otti riskin ja vuokrasi läntin maata Standardin kaivosalueelta kaverinsa Joen kanssa. Äijät saalistivat Bodien sisuksista kolmessa kuukaudessa 70 000 euron kultakimpaleet. Jamesin hyvä tuuri vain jatkui: mies osti lopulta koko kultakaivoksen ja omisti valtaosan Bodien kaupungista.
Elämä Bodiessa ei ole silti ollut helppoa. Legendan mukaan eräs kaupunkiin muuttanut pikkutyttö oli kirjoittanut päiväkirjaansa “Goodbye God, I´m going to Bodie”. Murhat, katutappelut ja ryöstöt olivat kultakaivoskaupungissa lähes arkipäivää. Sääkään ei hellinyt. Talvet 2550 metrin korkeudessa olivat helvetillisiä: lumimyrskyjä ja hyytävää pakkastuulta. Tämä ominaisuus on olemassa yhä. Bodiessa kannattaa siis vierailla mieluummin kesäisin.
Mekin kohtasimme Bodiessa omanlaisensa hullun. Ehdimme ravata ympäri kylää korkeintaan vartin, kun vaalea pick up -auto alkoi seurata meitä. Ensin luulimme, että vartija kyttää meitä varastamisen pelossa. Sitten äijä alkoi kailottaa megafoniinsa puiston sulkemisajasta ja kehotti meitä kävelemään takaisin parkkipaikalle. Ihan naurettavaa! Olimme sentään maksaneet täyden sisäänpääsymaksun, ja meillä oli vielä vartti aikaa tutkiskeluun. Selitimme tilanteen ja kysyimme, olisiko mahdollista kiertää parkkikselle vielä parin kohteen kautta. Ukko ei antanut armoa.
Koomisin juttu tapahtui kuitenkin Bodien porttien ulkopuolella. Olimme jo ajaneet pois puistoalueelta, joten pyysin Timppaa hiljentämään sen verran, että saisin räpsäistyä yhden kuvan koko Bodiesta. Eikös se sama hullu sheriffi kiilannut eteemme pillit ujeltaen. Äijä huusi kuin hyeena. Väitti, että olimme kahden sekunnin pysähdyksellä vaarantaneet kaikkien tiellä kulkijoiden (tiellä ei ollut ketään) ja jopa takapenkillä istuvien lasten turvallisuuden (mukuloilla oli turvavyöt ja auton vauhti noin 10 km tunnissa). Voitte uskoa, että mokoma mulkku sai niskaansa pari suomalaista voimasanaa. Taisi siinä amerikaksikin jokunen lipsahtaa.
Käykää siis ehdottomasti Bodiessa, mutta varokaa raivohullua sheriffiä (tuntomerkit: muistuttaa etäisesti Twin Peaks -sarjan Lelandia, Laura Palmerin isää)!
Bodie sijaitsee Sierra Nevadan vuoristossa, 2550 kilometrin korkeudessa.
Vuonna 1879 täällä asui 10 000 kyläläistä.
Etualalla sheriffin talo (ei sen natsin, jonka me näimme). Taustalla metodistikirkko.
Metodistikirkon viimeinen jumalanpalvelus pidettiin vuonna 1932.
Tässä talossa asui puutavaraa Bodiehin toimittava Tom Miller.
Millerin talo.
Millerin makuuhuone. Outoa ajatella, että täällä on nukuttu viimeksi 81 vuotta sitten.
Vanha Dodge Graham ja Bodien ainoa bensa-asema.
Kultaakohan tällä on kuljetettu?
Tämänkin liikkeen omisti Bodien pohatta, kultalöydöllä rikastunut James Stuart Cain.
Hotellin yhteydessä toiminut saluuna.
Harvoin lapsi innostuu näin koulusta.
Bodien kaivos- ja tehdasalue tuotti 25 vuodessa 15 miljoonan dollarin arvosta kultaa.
Hylätty kulkupeli.
Viimeinen kuva ennen kuin Bodien hullu sheriffi tuli meille räyhäämään.
Näille kavereille Bodien pellot vielä kelpaavat.
