Aamuretki Ranskaan... eikun Helsinkiin

Hitiksi nousseet aamuretket jatkuvat. Kasvitieteellinen puutarha, Töölönlahti ja kirsikkapuut, check!

Luulitte ehkä, että luovutimme jo. No ei sinne päinkään! Jatkamme kahden naisen tehotiimillä aamuretkiä aina, kun kalenteri ja sääennuste näyttävät hyviltä. Pari viikkoa sitten tilanne oli niin otollinen, että istuimme Annin kanssa bussissa kahdeksalta ja hujautimme Helsingin Hakaniemeen. Aamiaiset nautimme Patisserie Teemu Auran kahvilassa torin laidalla (suositus munakoiso-vuohenjuustopiiraalle!). Sieltä jatkoimme Eläintarhanlahden reunaa Linnunlauluun ja Töölönlahdelle. Aurinko lämmitti ihanasti ja kukkaloisto häikäisi. Kun purin illalla kamerasta kuvia, näytti hiukan siltä kuin olisimme tehneet pikamatkan Ranskaan.


Mäntymäelle on muuten ilmestynyt kivat kuntoportaat, joita pitkin pääsee kipuamaan. Samaisesta puistikosta löytyi pari jumalaisen kaunista kirsikkapuuta. Ei tarvinnut Roihuvuoren ryysikseen lähteä. Toinen uutuus, Pikku-Finlandian kahvila elävöittää Töölönlahden rantaa myös. Tosin me päädyimme lounaalle Hakasalmen huvilan pihapiiriin, jonka kahvila on saanut uuden nimen ja omistajat. Rakastan-kahvilassa kaikki on vegaanista. Ja hyvää muuten onkin!

Ai niin, aamukävely päätyi muuten Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan (täällä koko reitti kartalla).

Huomenna suuntaan neljäksi päiväksi tutkimaan Kööpenhaminan kevättä. Reissua voit seurata Instagramista, ja myöhemmin tarkempia kohdevinkkejä tulossa myös tänne blogin puolelle. Stay tuned!

Kasvitieteellisessä puutarhassa on vaihtuvia taidenäyttelyjäkin. En tiennyt.
Pariisi? Vai sittenkin Helsinki?
Jättilumpeet voivat kasvaa halkaisijaltaan 1,5-metriseksi. 
Yksi lumme jaksaisi kantaa kahden ihmisen painon. Emme kokeilleet.
Kasvitieteellinen puutarha on jaettu maantieteellisiin osastoihin. Tässä Aavikkohuoneen kaktuksia ja mehikasveja.
Olisko Välimerenhuoneesta tämä kaunotar?
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmusali valmistui vuonna 1889.
Alppiruusu kukki Kaisaniemen ulkopuutarhassa jo. Täytyy tulla katsastamaan kesän koko kukkaloisto myöhemmin.
Yksi toive olisi: voisivatko kirsikkapuut kukkia pidempään?
Joku harvinainen lajike Mäntymäellä. Kuva: Anni Wallenius.
Omppupuiden vuoro pukeutua juhlaan.
Sinisen huvilan kahvila Linnunlaulussa on yksi lemppareistani myös.
Linnunlaulun paras näköala (Sinisen huvilan kahvila).
Epätodellisen vihreää.
Kahvila rakastan tarjoilee superhyviä vegaanisia leivonnaisia ja lounaita.Testasimme mm. "piirakkakolmoset", sekä vasta leivotut pullat.