110 kilometrin vaellus Ruotsin erämaassa: mitä opin retkeilystä ja itsestäni?

Jos olisin tiennyt, kuinka rankka urakka Fjällräven Classic Sweden on, olisin saattanut kieltäytyä. Onneksi en tiennyt. Muuten tämä kaikki olisi jäänyt kokematta.

Lehdistömatka: Fjällräven

Osallistuin kuukausi sitten legendaariseen vaellustapahtumaan, Fjällräven Classic Swedeniin, joka järjestettiin Kungsledenin reitillä Pohjois-Ruotsin erämaassa. 110 kilometrin vaellukselle ilmoittautuminen oli aika riskaabeli veto, sillä kokemukseni rajoittui lähinnä yhden yön patikointeihin tai päiväretkiin helpohkossa maastossa.

Mutta minkäs teet, kun olet luonteeltasi yllytyshullu: tapanani on aina ensin sanoa joo, ja vasta sen jälkeen miettiä, onko minusta oikeasti tähän. Toisaalta väitän, että elämässä olisi jäänyt monta unohtumatonta juttua kokematta, jos olisin ollut ns. etukäteen viisas. Vaikka kirosin matkan aikana monta kertaa, olen ikionnellinen, että tulin lähteneeksi.

No, millaista se sitten oli? Tässä tunnelmia, oivalluksia ja faktaa reitistä. Videofiilistelyjä löytyy IG- ja Tiktok-tileiltäni.

Ei saakeli, nämä kaikki ovat jotain pro-vaeltajia

En tuntenut vaellusporukastamme ketään etukäteen. Näin tämän 19-henkisen pressitiimin ensimmäistä kertaa vasta Tukholman lentokentällä, josta jatkoimme samalla lennolla Kiirunaan. Olin ainoa Suomesta, muut osallistujat tulivat Brasiliasta, Chilestä, Ruotsista, Saksasta, Tšekkoslovakiasta, Australiasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Espanjasta ja Englannista. Mukaan saimme myös kaksi eräopasta, Marian ja Sofian (reunimmaiset mimmit kuvassa).

Muistan, kuinka kuuntelin lentokentällä juttuja muiden vaellusreissuista ja kelailin, että voi luoja, nämä kaikki ovat jotain ammattilaisia. Intohimoisimmat harrastajathan tunnistaa lajissa kuin lajissa varuste-elvistelystä. Vaelluksessa tärkein kriteeri tuntuu olevan keveys: mikään ei saisi painaa mitään.

Oma rinkkani painoi 17,5 kiloa, mutta sortseja lukuun ottamatta jokainen mukana kannettu tavara tuli tarpeeseen.

Telttaan ventovieraan ihmisen kanssa

Reissulla meidät jaettiin kahden hengen yöpymispareihin, jotta jokaisen ei tarvinnut kantaa mukanaan omaa telttaa. Näin myös retkikeittimiä ja kaasupulloja riitti yksi per tiimi. Minä sain kämppikseksi tsekkiläisen Teresan, joka on kokenut vaeltaja. Tästä olikin hyötyä, sillä opin Teresalta viikon aikana paljon. Silti leiriytyminen ja nukkuminen ahtaassa teltassa ventovieraan ihmisen kanssa oli ensin jännityksen paikka: toivoin, etten pyörisi öisin liikaa tai kuorsaisi hirveästi. Todennäköisesti sorruin molempiin.

Sisäpiirin huumori kehittyy

Parasta intensiivisessä leirielämässä tietysti on, että lyhyessä ajassa oppii tuntemaan kämppiksen todella hyvin. Meille kehkeytyi nopeasti oma sisäpiirin huumori. Tämän huomasi myös muu ryhmä, joka kertoi, että "Sannan ja Teresan teltasta raikuu aina nauru". No, tuli pari tsekkiläistä ja suomalaista kirosanaakin päästeltyä varsinkin aamuisin, kun tungimme pulleita makuupussejamme rinkkaan rystyset valkoisina ja yritimme saada muunkin leirin rivakasti kasaan.

"10 minuutin tauko! No niin, se meni jo! Rinkat selkään NYT!"

Fjällräven Classic Sweden starttaa Nikkaluoktasta ja kulkee kuuden aseman kautta Abiskoon. Välipysäkeillä omaan vaelluspassiin saa leiman todisteeksi siitä, että on kulkenut oikeaa reittiä pitkin. Koska tavoitteenamme oli suorittaa reitti 4,5 päivässä, päiväetapit olivat noin 20–27 kilometrin luokkaa. Vaelluksen rivakka tahti tulikin melkoisena yllätyksenä. Olin kuvitellut, että meillä olisi enemmän aikaa kauniin luonnon ihmettelyyn ja rauhallisempaan samoiluun, mutta usein piti edetä puolijuoksua, jotta pysyimme aikataulussa ja ehdimme pystyttää telttaleirin ennen hämärän tuloa. Käytännössä olimme melkein joka päivä liikkeellä 12 tuntia. Tunnin välein pidimme 10 minuutin tauon, josta tulikin yhteisten vitsien aihe: aina, kun olimme ehtineet laskea rinkat selästämme ja haukata välipalatukoista, Sofia ja Maria kiljaisivat "Backpacks on! Rinkat selkään ja menoksi!".

Lounastauot kestivät puoli tuntia. Tuossa ajassa piti ehtiä valmistaa muonat retkikeittimellä, lepuuttaa jalkoja ja hoitaa vessajutut. Aika pian opin, että tehokkainta oli panna ruoat tulille heti ja sapuskojen kypsyessä rynnätä rakon- tai suolentyhjennyspuuhiin.

Pissa- ja kakkajuttuja

En ole yleensä sitä matkailijatyyppiä, joka stressaa vatsansa toiminnasta. Pakkaan toki aina mukaan Imodiumit, mutta olen tarvinnut ripulilääkkeitä reissuissa todella harvoin. Kungsledenin vaellus toi aiheeseen aivan uudenlaista perspektiiviä, sillä vessojahan ei erämaassa ole. Poikkeuksen muodostivat tapahtuman väliasemat, joissa oli telttavessat kuivakäymälöiden kera. Muualla tarpeet oli tehtävä luontoon niin, että jätökset peiteltiin kuoppaan ja muut roskat kannettiin mukana roskapussissa. Oman jännitysnäytelmänsä prosessiin toi se, että liikuimme koko ajan tiiviisti ryhmässä. Ei ole nimittäin kiva huutaa muille, että voitteko kuule odottaa siinä, menen nyt kakalle tuonne kiven taakse. Osaa seurueesta homma jännittikin niin, että he ryntäsivät vessaan vasta maalissa Abiskossa.

Tasapainoilua erämaan kivikolla

En olisi ikinä uskonut, että Ruotsissa on niin paljon kivikkoa! Välillä edessä oli kilometritolkulla pelkkää pirunpeltoa (niin kuin Tjäktan jälkeen tuossa yläkuvassa). Oli hetkiä, jolloin kirosin kivet alimpaan helvettiin, sillä tasapainottelu huterien murikoiden päällä painavan rinkan kanssa ei ollut ihan helppo homma. Kivet hidastivat etenemistä ja saivat jalkaterän pistelemään oudoista kohdista. Maisemia en ehtinyt näillä osuuksilla hirveästi ihailla, sillä katse oli pidettävä tiukasti jaloissa, jotta pysyin muun ryhmän tahdissa, enkä lentänyt naama edellä röpelikköön. Onneksi tulin valinneeksi reissuun nilkkaa tukevat vaelluskengät ja maltoin koeajaa niitä huolella ennen koitosta. Moni meidän ryhmästämme kärsi inhottavista hiertymistä ja haavaumista, mutta minulle ei tullut rakon rakkoa.

Suodatettu juomavesi puroista

Kungsledenin paras puoli on, että juomavedestä ei tarvitse ottaa minkään sortin stressiä. Vuoristopurot- ja joet myötäilevät reittiä koko matkan. Vesi on uskomattoman kirkasta ja hyvänmakuista, mutta me suodatimme sen vielä varmuuden vuoksi ennen juomista. Veden olisi voinut puhdistaa tietysti keittämälläkin, mutta nopeammin se kävi Graylin Geopress Purifier -pullolla, jossa vesi käytännössä puristettiin suodattimen läpi. Tällä tavoin vedestä saatiin 99,99-prosenttisesti pois kaikki virukset ja pöpöt.

Sataa, paistaa, sataa, paistaa...

Säiden vaihteluun Pohjois-Ruotsissa saa varautua ainakin elokuussa, jolloin Fjällräven Classic Sweden järjestetään. Keli saattoi heitellä pelkästään yhden päivän aikana niin, että taivaalla pyöri säiden koko kirjo auringonpaisteesta rankkasateeseen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että goretex-varusteet ja rinkan sadesuoja tulivat tarpeeseen, ja niitä puettiin ja riisuttiin vuorotellen. Sadevarusteita ei tehnyt mieli pitää huvikseen yllä, sillä aurinkoisella kelillä ne hiostavat. Lämpötila pyöri päivisin noin 15–18 asteen välillä, öisin laski välillä 5–10 asteeseen. Makuupussit pitivät kylmän loitolla yleensä hyvin, mutta yhtenä kosteankylmänä yönä vilutti.

Pohjois-Ruotsin kauneus mykistää

Moni on hehkuttanut Kungsledenin reittiä maisemista. Olen samaa mieltä. Ruotsin Lapin luonto on todella kaunis; kuin sekoitus Suomesta tuttuja tuntureita ja Norjan jylhyyttä. Lumilaikut ja vesiputoukset koristavat vuorenrinteitä, ja väri vaihtelee syvänvihreän, oranssin ja keltaisen välillä. Ikimuistoisimpia hetkiä olivat rauhalliset illat, jolloin olimme saaneet teltat pystytettyä ja ruoan tulille. Tai ne aurinkoiset aamut, jolloin ensimmäiset valonsäteet kurkistelivat vuorten takaa ja mukissa höyrysi kuuma kahvi.

Eläinystäviä matkan varrelta

Yllätyin, kuinka moni suuntasi 110 kilometrin vaellukselle koiran kanssa. Panin tämän merkille jo starttipaikalla Nikkaluoktassa, josta bongasin myös suomalaisen Annun ja Ruun. Vaihdoimme kuulumisia ja totesimme kaikki olevamme ensikertalaisia reitillä. Lapin kantaväestöäkin tuli matkan varrelta bongattua: erämaan keskellä viilettävät porot olivat upea näky ja saivat meidänkin porukan kuvaamaan tohkeissaan. Moni ei ollut nähnyt pohjoisen sarvipäitä aiemmin.

Luoja, että voi ruoka maistua hyvältä

Söimme reissussa valtaosin Turmatin pakastekuivattua retkimuonaa, joka on kätevä ja nopea valmistaa. Lautastakaan ei erikseen tarvita, sillä kuumennetun veden voi lisätä suoraan annospussiin. Muutaman minuutin hautumisen jälkeen ruoka on valmis nautittavaksi. Turmatin annospusseissa on ihan kiitettävä valikoima ruokia thai-sapuskoista lohirisottoon tai vaikka pulled porkiin. Ensimmäisinä päivinä retkimuonat maistuivatkin todella hyviltä, mutta reissun edetessä ne alkoivat toistaa itseään.

Ja siksi olikin mahtava yllätys, kun reitin pysähdyspisteillä oli välillä herkkuyllätyksiä. Oli mahtavaa saada syödä välillä hampurilaisia, lettuja, pororieskoja ja leivonnaisia.

Ihmiskoe: 4,5 päivää ilman suihkua ja nettiyhteyttä

Useamman päivän vaellus erämaassa voi olla sokki, jos on tottunut majoittumaan pääasiassa hotellien pehmeissä vuoteissa ja tehokkaiden wifi-yhteyksien äärellä. Tässä suhteessa Fjällräven Classic Sweden olikin erityisen herättävä. Selviydyin reissusta parilla paidalla, enkä pessyt hiuksiani kertaakaan. Kännykkä oli valtaosan reissusta nettiyhteyksien ulkopuolella ja kameraa sekä herätyskelloa lukuun ottamatta hyödytön. Ja tiedättekö mitä: se tuntui jotenkin todella vapauttavalta! Kertaakaan ei ollut sellaista oloa, että jäisin jostain oleellisesta paitsi, vaikken koko ajan somevirtaa rullaakaan. Toisaalta nauratti se, että jouduin raahaamaan itseni erämaahan päästäkseni irti kännykästä. Ja senkin pakon edessä. Tästä tulikin juteltua paljon seurueeseemme kuuluneen amerikkalaisen Sebastian Slovinin kanssa, jonka Nature Unplugged -hanke yrittää houkutella ihmisiä digimaailmasta oikeiden elämysten pariin.

Kylmää olutta ja Michelin-kokki! Onko tämä unta?

Todellinen ihme odotti reitin loppupäässä, Kieronin asemalla, joka oli viimeinen yöpymispaikkamme Kungsledenin reitillä. Tässä vaiheessa aloimme olla kaikki kypsiä kipeisiin jalkoihin, oikuttelevaan säähän ja loputtomalta tuntuvaan patikointiin. Maria ja Sofia tsemppasivat, että nyt kannattaa jaksaa, sillä Kieronissa saattaa olla luvassa jotain kivaa.

Ja olihan siellä, taivas sentään! Michelin-kokki Billy White ja Primus-tiimi olivat roudanneet paikalle ruokatarvikkeita, joista kokkasimme illalla yhdessä mestarin johdolla loistoillallisen. Saksalainen Philipp purskahti itkuun kuullessaan, että saamme ruokajuomaksi kylmää olutta (ja me muut sen jälkeen nauruun).

Mitä oivalsin itsestäni?

Olen aina tiennyt olevani sopeutuvaista sorttia, mutta tämä reissu todisti luonteenpiirteen pätevän haastavissakin olosuhteissa. En valita pienistä (ainakaan ääneen) ja tulen toimeen hyvin erilaisten tyyppien kanssa. Silti en olisi ikinä uskonut, millainen tunteiden kirjo voi 110 kilometrin matkalle mahtua. Yllättävintä oli huomata, kuinka fiilikset voivat vaihdella tunninkin aikana moneen kertaan. Yhtenä hetkenä nauratti ja hymyilytti, seuraavassa käänteessä olisin voinut räjäyttää pelkällä katsella eteen osuvat kivenmurikat ja silmiin tunkevat mäkäräiset. Olosuhteet Kungsledenillä koettelivat kärsivällisyyttä, mutta samalla nostivat sietokykyä. On käsittämätöntä, kuinka paljon ihminen venyy ja jaksaa vielä sen jälkeen, kun keho huutaa väsymyksestä ja lihakset kivusta. Sellaisina hetkinä mieli ottaa selviytymismoodin ja hokee "askel kerrallaan, kyllä sä jaksat vielä!". Lohduttavinta oli huomata, että muillakin vaeltajilla oli haasteita. Tsemppasimme vuoroin toisiamme.

Parasta oli, että reissun aikana retkeilytaitoni kehittyivät: teltan pystyttäminen kävi kerta kerralta nopeammin. Tällä kokemuksella uskaltaisin lähteä vaellukselle yksinkin, mutta haluaisin tehdä sen kyllä rauhallisemmassa tahdissa, luonnon äärelle pysähtyen.

Hitto soikoon! Minä tein sen!

Niin siinä kävi, että ryhmämme saapui Abiskoon suunnitellusti 15.8. iltapäivällä, 4,5 päivän patikoinnin jälkeen. Vastassa oli melkoinen karnevaalitunnelma: muut maaliin päässeet taputtivat ja me halasimme toisiamme hämmentyneinä. Väsymys ja tunteet ottivat niin vallan, etten voinut ensin tehdä muuta kuin itkeä. Oikeastaan olin kulkenut pala kurkussa aamusta saakka. Viimeisten kilometrien aikana prosessoin hiljaa mielessäni kaikkea koettua: matkan varrelle mahtuneita maisemia, telttaleirejä, elämyksiä, tunnekieppejä ja vaelluskavereitani. Kun luin tälle seikkailulle listaamiani toiveita, ymmärsin, että jokainen niistä toteutui tavalla tai toisella.

Kannatti sanoa kyllä ja uskaltaa.

Fjällräven Classic Sweden 2023 numeroina

1496 vaeltajaa, joista 56 % oli miehiä ja 43 % naisia (+ 1% unknown).
Naisten keski-ikä 39 vuotta, miesten 41 vuotta.
Osallistujia 44 eri maasta (Top 5: Ruotsi, Saksa, Korea, Thaimaa ja Alankomaat).
Ensikertalaisia 74,4%.
Keskimääräinen aika: 108 tuntia (4,5 päivää).
Vaelluksen keskeytti 66 osallistujaa