Elämäni pisin menomatka kesti kolme vuorokautta
Tein matkaa Indonesian Borneoon neljällä lentokoneella, maasturilla ja lopulta pitkähäntäveneellä.
Muistan, miten joskus valitin Helsinki-Phuket-lennon pituutta. Vuonna 2009 matkustin WWF:n ja toimittajakollegojen kanssa Indonesian Borneoon, jonne pelkkä menomatka kesti yli kolme vuorokautta.
1. Perussetti. Ensimmäinen etappi Helsingistä Frankfurtin kautta Jakartaan sujui kuin millä tahansa turistilennolla. Jonotimme turvatarkastukseen, askartelimme lentokoneruuan kanssa 30 sentin tilassa ja siirryimme niskatyynyt kainalossa jatkolennolle. Jakartassa olimme parinkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen.
2. Jännitys tiivistyy. Yhden hotelliyön jälkeen jatkoimme pienemmällä koneella suoraan Borneon saarelle, Palangkarayan kaupunkiin. Matka kesti runsaat puolitoista tuntia. Palangkarayan lentokentällä “herkuttelimme” karvaisilla lehmännahkanaksuilla. Nam.
3. Sademetsien yllä. Tuntien odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa Susi Air -lentoyhtiön (onneksi nimi ei ollut enne) pienellä Cessnalla. Sitä edelsi nöyryyttävä hetki: jokainen matkustaja PUNNITTIIN ennen koneeseen nousemista. Thank god, läpäisin painorajat. Vajaan parin tunnin lento korvasi kärsimykset. Kaartelimme aivan sademetsien yllä. Katselin alhaalla luikertelevia jokia, avohakkuita ja pölyäviä hiekkateitä.
4. Pomppuinen ralli. Keski-Kalamantanilla jatkoimme matkaa järeillä maastureilla. Tie oli niin täynnä töyssyjä, kivenlohkareita ja jyrkkiä mäkiä, että pelkät turvavyöt eivät riittäneet köyttämään matkustajia penkkeihin. Seuraavat kuusi tuntia roikuin katon kahvassa kaksin käsin, jokainen lihas jäykkänä. Välillä paikkasimme hajonneita renkaita ja ylitimme jokia konepelti vettä viistäen.
5. Palkitseva loppuetappi. Hylkäsimme maasturit ja siirsimme rinkat huojuvien pitkähäntäveneiden kyytiin. Ensin veneitä lykittiin nilkansyvyisessä vedessä, kunnes ranta jyrkkeni ja paatit jaksoivat kelluttaa matkustajien painon. Kyyti oli huumaavaa. Kostea tuuli puhalsi kasvoille, vene keinui unettavasti. Sademetsän puut kaartuivat joen ylle. Kun vihdoin kiinnitimme veneet Tumbang Jojang -kylän rantatörmään, heinikon takaa kurkisti kymmenen uteliasta dayak-heimon silmäparia.
Henkisesti matka oli ollut paljon pidempi kuin kolme vuorokautta.
Tässä kollegani, YleX:n Laura Satimuksen raporttia matkanteosta:
