Tältä näyttää jäätikkölaguunilla

Tältä näyttää jäätikkölaguunilla

Luulin, että jää on turkoosia vain satukirjoissa. Jökulsárlón muistutti, etteivät ääriolosuhteetkaan pysty latistamaan luonnon väripalettia. Hyisessä laguunissa ajelehtivat jäätimantit ovat hypnoottista seurattavaa.

Vajosin eilisiltana niin pohjattomaan Islanti-ikävään, että oli pakko kaivaa esille kuluneen kesän reissukuvat. Olen ajanut mielessäni matkareittiä ja muistellut, mitkä kohteet aiheuttivat Grand Canyon -efektin. Siis sen hetken, jolloin eteen levittäytyy jotain niin kaunista, ettei mieli enää käsitä kokemaansa.

Jökulsárlónin jäätikkölaguuni oli juuri sellainen.

Jo ensisilmäys teki vaikutuksen. Taustalla valkoisena hohkaa Euroopan suurin jäätikkö, Vatnajökull (8100 m2), joka valuu valtavana, lohkeilevana massana suoraan Jökúlsárlonin järveen. Laguuni syntyi jo vuonna 1935 ja kasvaa koko ajan ilmaston lämpenemisen seurauksena. Nyt se on kooltaan 18 neliökilometriä ja paikoitellen yli 200 metriä syvä.

Hypnoottisinta antia ovat jäälohkareet. Hopean, valkoisen ja turkoosin sävyissä hehkuvat veistokset seilaavat laguunissa hissukseen edestakaisin. Välillä kuuluu kumeita paukahduksia, kun möhkäleet halkeavat vedessä kahtia. Useimpien jäälohkareiden päällä on mustaa laavahiekkaa, jota ne keräävät jäätiköltä alas valuessaan.

Vähän väliä jäätimanttien välistä pintaan pulpahtaa hylkeenpää. Otukset viihtyvät Jökulsárlónissa hyvien kalavesien vuoksi.

Turisteillakin on mahdollisuus päästä lipumaan jäävuorien välistä amfibioveneellä, joka pystyy liikkumaan myös maalla järeiden pyöriensä ansiosta. Jätimme ajelun suosiolla väliin, koska koimme näkevämme ihan riittävästi rannaltakin käsin. Talviaikaan (marraskuu – maaliskuu) haluaisin sen sijaan ehdottomasti osallistua jääluolaretkelle.

Insert Insert Insert Insert Insert Insert Insert Insert Insert Insert

sanna image
sanna