Pimeä kotimatka

Pimeä kotimatka

Olen nähnyt lapsesta saakka usein painajaista, jossa olen loukussa hämärässä huoneessa. Unessa yritän rämpyttää valokatkaisijoita, mutta kaikki lamput ovat rikki. Samanlainen musta huppu laskeutuu ylle oikeassa elämässä joka marraskuu. Tällaiselta näytti kotimatka tänään.

Ajan joka päivä 25 kilometriä töihin, ja toisen mokoman siivun takaisin. Kesällä matka taittuu kuin itsestään. Olen ihaillut monet jumalaisen kauniit auringonnousut paahtaessani Lahdenväylää Helsinkiin, ja rullannut ikkunat auki kotimatkan helteessä. Kuplivin onni valtaa mielen keväisin, kun tienpientareet puhkeavat täyteen neitseellistä nurmea ja keltaisia leskenlehtiä. Samalla tavalla rinnassa läikähtää lokakuussa ruskanäytöksen alkaessa.

Kunnes tulee marraskuu. Maisemasta katoavat värit ja valo. Kotikuja muuttuu kuravelliksi. Lahdenväylä loputtomaksi sadeputkeksi, jota tuulilasinpyyhkijät yrittävät turhaan hutkia pois. Lähden töihin pimeässä. Tulen kotiin pimeässä. Vuorokaudenajat hämärtyvät niin, että on oikeastaan sama, vaikka konttorille ajaisi kolmelta aamuyöllä. Koko ajan väsyttää.

Jossain vaiheessa hämäräänkin tottuu. Loputon apatiassa kieriskely alkaa tuottaa melkein perverssiä nautintoa. Kun mieli on saanut tarpeekseen synkistelystä, se ryhtyy laskemaan viikkoja. Enää kuukausi pimeydessä ajamista ja tulee joulu, uusivuosi ja ehkä ensilumi. Kolmen kuukauden päästä talviloma. Kuuden kuukauden päästä leskenlehdet.

Musiikki on parasta lääkettä. Tämä biisi soi kotimatkalla:


Insert

Insert

Insert

sanna image
sanna