Missä on vessa?

Missä on vessa?

Siinähän se on. Matkojen perimmäinen kysymys. Ihan sama, kuinka monta litraa olet lorottanut varastoon, pissahätä iskee heti, kun vessa on kaikonnut näköpiiristä. Tunisiassa päädyin kupla otsassa Saharan aavikolle, ja samalla elämäni hauskimmalle liftausreissulle.

Tapauksesta on jo iäisyys, mutta se jaksaa naurattaa yhä. Olin 19-vuotias, kun matkustin silloisen poikakaverini kanssa Tunisian Hammametiin. Viikon puolivälissä basaarien mattokauppiaat alkoivat käydä niin pahasti hermoille, että ostimme bussiliput Saharan reunalla olevaan aavikkokaupunkiin (en muista enää nimeä). Ahtaanpaikankammoiselle linja-auto olisi ollut painajainen: rämisevän peltikasan jokainen neliösentti oli tuupattu täyteen matkustajia, meteliä, hikeä ja tupakansavua. Ilmastoinnin virkaa toimittivat pienet ikkunanräppänät, joista punki sisään kuumaa pölyä.

Tajusin vasta matkan puolivälissä, etten ollut muistanut käydä vessassa. Kieli oli kuin santapaperia, mutta juomisesta tuli riskipeliä. Pienikin hörppy valahti suoraan virtsarakkoon. Yritin bongata kameleita aavikkomaisemasta, mutta pystyin ajattelemaan vain alaosaston painetta, joka kasvoi tien jokaisella töyssyllä. Pahinta oli epätietoisuus: kuinka kauan piina kestäisi? Missä kaikki vessat olivat? Poikaystävä sätti minua kuin lasta: miksi hitossa et käynyt kusella lähtiessä!

Kartoitin vaihtoehdot. Ne olivat a) housuun pissaaminen tai b) bussin pysäyttäminen siksi aikaa, että kävisin lorottamassa keskelle aavikkoa (yleisönä bussilastillinen arabeja ja poikaystäväni). Kumpikaan ei houkutellut, mutta räjähtämispisteessä oleva rakko muistutti, että ratkaisu olisi tehtävä pian. Olin jäykkä kuin toteemipaalu. Palelin ja hikoilin vuoronperään.

Kun erotin aavikkopölyn keskeltä bussipysäkin sekä kaatopaikkaa muistuttavan huoltoaseman, tiesin hetkeni koittaneen. Sanaakaan sanomatta nousin penkiltä ja ryntäsin ulos bussista vihainen poikaystävä kannoillani. Toisenlaisissa olosuhteissa huoltsikan huussi olisi aiheuttanut oksennusrefleksin, mutta tuolloin pahalta haiseva lattiareikä tuntui viiden tähden kylppäriltä.

Tunnelmaa ei voinut varsinaisesti kutsua hilpeäksi. Bussi oli mennyt. Takseja ei ollut. Virtsarakko oli tyhjä, syyllisyysosastoni täynnä. Mökötimme poikaystävän kanssa vaiti keskellä aavikkoa.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen huomasimme valkoisen pisteen aavikon laidalla. Luulimme sitä ensin kangastukseksi, kunnes möykky suureni ja kaarsi lopulta huoltoaseman pihaan. Citroenin kyydistä purkautui vanhempi pariskunta, joka tajusi heti tilanteen ja tarjosi meille kyydin pois maailman suurimmalta hiekkalaatikolta.

Ranskalaispari osasi vain muutaman sanan englantia, me emme senkään vertaa ranskaa. Silti onnistuimme parin tunnin ajomatkan aikana selvittämään elekielellä koko elämäntarinamme. Istuimme Citroenin takapenkillä, mutustelimme eväitä, ja kuuntelimme vannoutuneiden Tunisia-kävijöiden luentoa Pohjois-Afrikasta.

Liftausreissun kohokohta odotti Välimeren rannalla. Päädyimme vuorenrinteellä kohoavaan Sidi Bou Saidiin, joka oli kuin palkinto päivän kärsimyksistä. Jumalaisen kaunis taiteilijakylä täynnä valkoisia taloja, syvänsinisiä ovenpieliä ja söpöjä kulkukissoja. Kun illalla istuimme kukkulan huipulla ja ihailimme auringonlaskua, poikaystävä ei maininnut pissahädästäni enää sanaakaan.

Insert Death Valleyssakin on tullut pissattua. Vessa oli muhinut 50 asteessa. Kuvitelkaa haju.

Insert Massatapahtuma + liian vähän vessoja = Suomi.

Insert Borneossa peseydyttiin samassa joessa, johon pissattiin.

Insert Huom! Tämä on uimakoppi, ei vessa.

Insert Lontoolaisessa vessassa olisi voinut viihtyä pidempäänkin.

Insert San Franciscon vessa oli siisti ja tuoksui hyvältä.

Insert Saharan aavikkovessa (ei juuri se meidän huoltsikkamme). Kuva: Anne Roberts

Insert Pissatragedian kaunis loppu: Sidi Bou Said.

sanna image
sanna