Matkan paras hetki

Matkan paras hetki

Ymmärrän teitä, joiden mielestä kotiinpaluu on reissun masentavin osuus. Kaikki ihana loppuu veitsellä leikaten. Vielä eilen makoilit rannalla ja lilluit aikatyhjiössä. Tänään hukut pyykkivuoreen ja lasket tulevia luottokorttilaskuja kuin krapulainen eilisillan drinkkejä. Lähestyvä arki tuntuu välilevyn pullistumalta.

Minua ei satu lainkaan. Kun aloitin 17-tuntisen paluumatkan San Franciscosta maanantaina, odotin Helsinkiä kuin jouluaattoa. Kotiinpaluu on ollut minusta aina reissujen kohokohta. Se tajunnan räjäyttävä kokemus, jolloin pääsen katsomaan tuttua taloa kuin ensikertalainen. Pienien hotellihuoneiden jälkeen koti näyttää palatsilta ja oma sänky prinsessavuoteelta. Ja vaikka stressaan ennen reissuun lähtemistä kämpän sotkuisuutta, talo on palatessa aina siistimpi kuin muistin.

(Varoitus: seuraava kappale sisältää imelää suitsutusta. Lopeta tähän, jos et kestä…)

Sama pätee koko Suomeen. Liikutun joka kerta, kun lentokone kaartaa tuttujen plantaasien ylle. Tottahan se on, ettei alhaalla näy vaikuttavia pilvenpiirtäjiä eikä vitivalkoisia biitsejä. Sen sijaan siellä on silmänkantamattomiin hakkaamatonta metsää, syvänsinisiä järviä ja tilaa hengittää. Parasta on seurata ensikertalaisten reaktioita. Maanantaina vieressämme istui amerikkalaisperhe, joka tuijotti hullaantuneena koneen ikkunoista avautuvaa maisemaa ja kohkasi malttamattomana. Olin salaa hirveän ylpeä.

Eilisen haastavin osuus oli oikeastaan aikaerotaistelu. Meidän sakki jakaantui kahteen leiriin: Timo ja Anni posottivat olkkarin sohvalla viiden tunnin päiväunet. Me Lassin kanssa sinnittelimme ylhäällä iltayhdeksään asti. Vaikeaa oli. Ainoa tapa pitää itsensä jet lagissa hereillä on pysyä koko ajan liikkeessä. Niinpä ryhdyin heti pyykinpesurumbaan ja kampesin itseni pihahommiin viideksi tunniksi. Illan viimeisinä tunteina fiilis oli kuin kolmen promillen humalassa. Tiputtelin kamoja ja törmäilin seiniin.

Nyt, kymmenen tunnin yöunien jälkeen olo on kuin uudestisyntyneellä. Samalla on jotenkin haikea fiilis. Kun yritin eilen kertoa reissun huippuhetkistä äidille ja anopille puhelimessa, huomasin, että se on mahdotonta. 3300 kilometrin roadtrippiin mahtuu niin paljon uskomattomia kokemuksia, että tätä on itsekin ensin sulateltava. Kerron niistä pian lisää täällä blogissa. Luvassa myös matkavideoita, jahka ehdimme leikata ne Timpan kanssa enskarikuntoon. Insert

Insert Koneenvaihto Chicagossa. Odottelua 3 tuntia.

Insert Lentokoneessa aikaa voi tappaa monin tavoin.

Insert

Insert Askartelutuokio.

Insert Jälkkärit.

Insert Yksi tapa selvitä jet lagista.

Insert Toinen tapa selvitä jet lagista.

Insert Ensimmäinen koneellinen.

Insert En ole uskaltanut vielä avata.

Insert Onni on maailman parhaat appivanhemmat. Mumin ja faafun yllätys kotiinpalaajille.

sanna image
sanna