Kittilän lumikylän upea Game of Thrones (video!)

Tältä se nyt näyttää: maailman suosituin tv-sarja lumilinnan sisään upotettuna.

Tunnustettakoon heti. En ole nähnyt Game of Thronesia jaksoakaan. Isäntä sen sijaan on sarjasta aivan liekeissä. Näistä asetelmista suuntasimme viime viikonloppuna Kittilän Snow Village -lumilinnaan, joka on teemoitettu miljoonayleisöt keränneen fantasiadraaman mukaan.

Yhteistyö sarjan tuottaneen HBO Nordicin kanssa on Kittilältä kerrassaan nerokas idea. Kuvat jäästä ja lumesta veistetystä White Walkerista, lohikäärmeistä, leijonista ja valtaistuimista ovat levinneet somettavien turistien ja CNN:n kaltaisten uutisjättien ansiosta ympäri maailmaa.

Ja olihan Snow Village vaikuttava. En voi käsittää, miten joku osaa veistää lumesta ja jäästä niin realistisia ihmis- ja eläinhahmoja. Kaikki on vielä toteutettu kolmiulotteisena ja upeilla valaistuksella niin, että luvassa on monenlaista silmänkääntötemppua. Aivan erityisen tunnelman lumilinnaan tuo akustiikka: paksujen seinien sisällä tuntuu kuin kulkisi aivan omassa kuplassa. Vain lumi narskuu kenkien alla.

4500-neliöisessä linnassa voi myös yöpyä. Tarjolla on hulppeita sviittejä ja pelkistetympiä tavallisia huoneita. Lisäksi Snow Villagessa on jääbaari ja oma kappeli, jossa on tänäkin talvena järjestetty useammat vihkiäiset.

Ainoa juttu, jota kummastelimme, oli kyyditys. Kittilän lentoasemalta on lumikylään 30 kilometrin matka, mutta tänne ei kulje busseja. Koska taksi kentältä olisi pelkästään yhteen suuntaan maksanut 90 euroa, tuli halvemmaksi vuokrata auto ja taittaa matkat sillä.

No mutta asiaan. Tässä filmiryhmä Walleniuksen tuotantoa. Videon kuvasi ja editoi Timppa, minä keskityin valokuviin:

P.S. Minkälaista on yöpyä lumihotellissa? Kokeilimme tätä eksoottista lomailumuotoa neljä vuotta sitten Rovaniemen Arctic Snow -hotellissa.







































Huomio! Jos jaksoit katsastaa postauksen tänne asti, niin tässä pieni vinkki: huomenna kannattaa etsiytyä tänne blogin puolelle uudestaan, sillä luvassa on melkoisen mehevä yllätys. Tästä ilmoitan myös uutiskirjeitse, jonka voit tilata tästä!