Kiitos vuosi 2016 näistä seikkailuista!

Kiitos vuosi 2016 näistä seikkailuista!

Muistelin, että tämä rupeama olisi ollut rauhallisempi. Sitten selasin matkakuvat.

Nauratti, kun luin viime uutenavuotena Facebookissa tekemäni lupauksen. Vakuuttelin, että vuonna 2016 tulen lomailemaan enemmän kotona.
Äsken laskin toteutuneet reissut: yhteensä 9 viikkoa hujahti maailmalla, vaikka jätimme kesälomalla pidemmät roadtripit tekemättä. Hyvinhän se sitten meni!

Kai tämä on luonnevika. En vain malta olla aloillani. Olen kuin lapsi karkkikaupassa, kun pääsen Google Earthin tai netin halpojen lentotarjousten ääreen: tuonne pitää päästä! Tuokin on vielä näkemättä! Asiaa ei luonnollisesti paranna se tosiseikka, että olen nainut toisen yllytyshullun, jonka mielestä kaikki on mahdollista: "Totta kai lähdetään! Jostain me ne rahat ja lomat kaivetaan!"

En tiedä, kuinka paljon pitäisi matkustaa, että tähän kyllästyisi. Milloin kipinä sammuu ja tulee varmuus siitä, että nyt on kaikki nähty? Missä vaiheessa koittaa hetki, jolloin sulkeudun levollisin mielin kotiini ja matkustan korkeintaan lähikauppaan?

Toivon, ettei vielä pitkään aikaan. Tämänkin vuoden matkojen ansiosta olen tavannut huikeita ihmisiä ja saanut kokemuksia, jotka tulen muistamaan aina. Se ei näy pankkitilillä varallisuuden karttumisena, mutta mielessä sitäkin arvokkaampana sijoituksena.

Kiitos vuosi 2016! Olit hyvä. Ja kiitos te rakkaat reissukaverini, jotka olette kulkeneet rinnalla ja jakaneet täällä blogissakin omia matkakokemuksianne. Tulkoon ensi vuodesta vieläkin makoisampi!

P.S. Sydän on muuten paras matkanjohtaja!

Insert

1. Berliini, Saksa

Olen tuntenut nämä ihanat naiset lapsuudestani saakka, muttemme ole koskaan matkustaneet yhdessä. Tammikuussa asia tuli korjattua: lensimme Tuulin ja Karoliinan kanssa viikonlopuksi Berliiniin. Hurmaannuimme Helmut Newtonin näyttelystä, jumppasimme saksalaisessa kuntokeskuksessa ja vedimme ähkyt korealaisissa ravintoloissa. Kolmen naisen luokkakokous Berliinissä onnistui yli odotusten. Seuraavaa seikkailua suunnitellaan.
Insert

2. Koh Chang, Thaimaa

Lasten hiihtoloma. Matkojen hinnat pilvissä, mutta jonnekin oli päästävä, koska talven loputon pimeys ahdisti. Tuntikausien nettisurffailun jälkeen löysin kohtuuhintaiset lennot Bangkokiin, ja sieltä edelleen Koh Changin vanhalle hippisaarelle. Kaksi viikkoa lempeää lämpöä ja näitä jumalaisia aamuhetkiä, jolloin aurinko kurkisti varovaisesti vuorten takaa, kukot kiekuivat ja kylänraitin ensimmäiset mopot pöristelivät ohi.
Insert

3. Bilbao, Espanja

Maaliskuun lopussa lensin kolmeksi päiväksi työmatkalle Pohjois-Espanjaan. Perillä satoi ja paistoi, mutta Bilbaon ailahteleva sää oli lopulta sivuseikka. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa syömään kolmen Michelin-tähden ravintolaan ja lumouduin Guggenheimista, joka oli kuin jättimäinen säihkyvä timantti. Kirjoitin reissusta jutun Eevaan.
Insert

4. Visby, Gotlanti

Huhtikuussa tein äitin kanssa viikonloppureissun Gotlantiin. Tai no, perillä Visbyssä ehdimme olla vain 1,5 päivää Tukholman lentokentällä tapahtuneen yllätyksen vuoksi. Ensin lievästi sanottuna risoi, mutta perillä aurinkoisessa Visbyssä vastoinkäymiset unohtuivat. Gotlanti on mieletön, ainutlaatuinen saari, jonka ravintolatarjonta hakee vertaistaan. Tänne on pakko päästä uudestaan paremmalla ajalla!
Insert

5. Samos, Kreikka

Hyvin tulemme ilmeisesti äitin kanssa toimeen, sillä jo toukokuussa lähdimme kahdestaan uudelle matkalle. Viikko Kreikan Samoksella oli täynnä lepoa, vaellusta, vuoristoisia autoilureittejä ja jumalaista ruokaa. Asuimme viikon tässä Votsalakian pienessä kylässä sijaitsevassa perhehotellissa, jota pyöritti kuvassa oleva sympaattinen pariskunta. Lomaan mahtui muitakin ikimuistoisia kohtaamisia, jotka näyttivät Kreikan talouskriisistä toisen puolen.
Insert

6. Mikkeli

Kiitos Annin (13 v) intohimoisen Cosplay-harrastuksen, päädyin tänä vuonna spontaaneille viikonloppulomille ympäri Suomea. Yksi hauskoista kotimaan reissuista suuntautui toukokuun lopussa Mikkeliin, jossa vietimme pari päivää tyttöporukassa.
Insert

7. Kustavi

Olen viettänyt lapsuuskesinä paljon aikaa Turun saaristossa. Kesäkuussa pääsin palaamaan tuttuihin maisemiin, kun sain kutsun pressireissulle Kustaviin. Pieni kunta on kasvanut vuosien varrella monipuoliseksi ja idylliseksi käsityöläispitäjäksi, jossa on todella laadukas ravintolatarjonta. Kustaviin liittyy myös mielenkiintoista sotahistoriaa, sen edustalta löytyy Katanpään vankilasaari.
Insert

8. Raahe

Matkailu avartaa. Sen todisti päivän retki Raaheen, jonka olin luokitellut mielessäni tylsäksi teollisuuskaupungiksi. En suoraan sanoen tiennyt, että Raahen edustalla on upea saaristo. Pääsin melomaan ja Iso-Kraaselin luontopolulle. Parhaiten päivästä jäi mieleen jumalaisen makuinen savusiika.
Insert

9. Lissabon ja Sintra, Portugali

Kesäloman aluksi lähetimme lapset junalla mummolaan ja suuntasimme Timpan kanssa Lissaboniin. Perillä odotti aivan mieletön airbnb-koti ja seitsemän kukkulan kupeeseen rakentunut kulinaristien mekka. Lissabonista tuli heittämällä uusi Euroopan suosikkikaupunkini. Lisäjännitystä reissuun toi jalkapallon MM-huuma, joka päätyi Portugalin voitonjuhlaksi. Kiehtovan satumaailman löysimme vain puolen tunnin ajomatkan päästä Sintrasta, jossa on muun muassa tämä epätodellinen palatsi.
Insert

10. Benidorm, Espanja

Blogin kautta kohdalle osuu välillä kohteita, joita en ole tullut ennen ajatelleeksikaan. Sellainen oli Espanjan itärannikolla sijaitseva Benidorm, jonne kutsuttiin heinäkuussa pohjoismaisia bloggaajaperheitä. Me pääsimme reissuun Suomen edustajina. Neljän päivän kurkistukseksi kaavailtu matka venyi lopulta kuudeksi lomapäiväksi, kun Norwegianin paluulentomme vaihtui viime hetkillä. Se ei haitannut ollenkaan: ehdimme koluta rantakohdetta omin päin ja tutustua samalla kolmeen eri hotelliin.
Insert

11. Bad Gastein, Itävalta

Elokuussa tein paluun tutulla porukalla Bad Gasteiniin, jossa kävin viime talvena ensimmäistä kertaa laskettelemassa. Oli hauska nähdä sama kohde kesällä: sähköpyöräily vehreässä alppimaisemassa oli mieletön kokemus. Teimme myös kuuden tunnin vaelluksen jylhissä maisemissa ja testasimme Bad Gasteinin erikoisuuden, kylpylät.
Insert

12. Tallinna, Viro

En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen Tallinnassa käynyt. Silti kaupunki onnistuu tarjoamaan uutta nähtävää joka kerta. Viime syksynä piipahdimme päiväretkellä Eevan toimituksen kanssa. Tämän reissun elämykset: Kadriorgin palatsi ja Kumun hieno taidemuseo.
Insert

13. Levi

Levin talvikauden avajaiset on aina tapaus, josta riittää hilpeitä juttuja vielä vuosien päästä. Tämän vuoden kinkeröinti Lapin hangilla meni rauhallisemmin. Kävin tepastelemassa tunturissa ja nautin löylyistä hotellin saunassa.
Insert

14. Playa del Carmen, Meksiko

Meksiko ei olisi voinut olla parempi päätös kiireiselle työsyksylle. Vietimme perheen kanssa ensimmäistä kertaa joulua muilla mailla, Playa del Carmenissa. Loputon lotraaminen turkoosissa Karibianmeressä, zipline-puistossa seikkailu, ihana ruoka ja aurinkokylpy. Paras joululahja.

sanna image
sanna