Hyvä työntekijä osaa lomailla arkena

Hyvä työntekijä osaa lomailla arkena

Väitän, että vapaa-aikansa rajoista huolta pitävät ihmiset ovat tehokkaampia työntekijöitä.

Vaikka kirjoitan blogiin usein matkoista ja haaveilen aina seuraavasta lomasta, se ei tarkoita, että arki olisi minulle jotenkin vastenmielistä. Työ on ollut oleellinen osa minua vuodesta 1994 lähtien, jolloin aloitin toimittajan hommat. Joskus liiankin oleellinen: nuorempana suostuin epäinhimillisiin työaikoihin- ja määriin, enkä osannut sanoa ei. Olin aina käytettävissä, koska halusin niin vimmatusti tehdä vaikutuksen esimiehiini. Olin miellyttäjä pahimmasta päästä. Nyt ymmärrän, että olisin todennäköisesti saanut aivan samanlaisen uran, vaikka olisin hiukan hellittänyt tahtia. Ahkeruuden ja typeryyden välinen ero on hiuksenhieno.

Kuukauden työntekijä

Oman mittapuuni mukaan ihminen on löytänyt unelmatyönsä silloin, kun hän kokee säännöllisesti onnistumisen elämyksiä. Kun sisimmässään tietää olevansa tehtävässään taitava ja tarpeellinen, vaikkei palkintokaappi notkuisikaan Kuukauden työntekijä -pysteistä. Esimiehiä moititaan usein kiitoksen antamisen puutteesta, mutta mielestäni tärkein taito on kiittää itse itseään. Todeta, että olipa onnistunut päivä, vaikka en taaskaan saanut kaikkia ranskalaisia viivoja hoidetuksi.

Helpommin toki sanottu kuin tehty. Elämme työkulttuurissa, jossa epäinhimillisestä työkuormasta ja mahdottomien tavoitteiden asettamisesta on tullut jonkunlainen ihanne ja lisäpisteiden keräämisen muoto. Ainakin näennäisesti sankari on juuri se burn outin partaalla horjuva ihmisraunio, joka paiskii eniten ylitöitä ja päivystää etäyhteyksien päässä 24/7. Mitään liian rasittavaa ei saa pieninä vapaahetkinä tehdä, ettei tuottavuus maanantaina vain kärsi.

Useimmiten rakennamme tämän vankilan ihan itse. Kun nyt mietin hulluimpia työvuosiani, tajuan, ettei kyse mistään kunnianhimosta ollut. Halusin vain huomiota ja hyväksyntää.

Ahkeruuden illuusio

"Miten sä jaksat koko ajan matkustaa ja pitää sitä blogia?"

Juuri siksi, että olisin arkisin energisempi, luovempi ja motivoituneempi. Että saan raivattua päähäni muuta ajateltavaa, jotta siellä voisi syntyä jotain uutta. Sellaista työ luovilla aloilla nimittäin on: jatkuvaa ideointia. Työpäivä ei lopu hetkeen, jolloin otamme kulkukortin kaulasta ja poistumme suorituspaikalta.

Olen huomannut, että aina kun vaihdan maisemaa tai teen tutussa ympäristössä jotain rutiineista poikkeavaa, mieli alkaa toimia yllättävän tehokkaana ongelmanratkaisijana ja uusien innovaatioiden herättelijänä. Kaikki ideat eivät varmasti ole toteuttamiskelpoisia, mutta eivät ne virallisena työaikanakaan keksityt aina. Vai milloin viimeksi olit palaverissa, jossa syntyi jotain timanttisen uniikkia ja kuolematonta?

Koska en voi (valitettavasti) matkustaa koko ajan, olen yrittänyt keksiä, kuinka voisin lomailla arjessa enemmän. On ollut kiva huomata, että se ei vaadi massiivista taloudellista tai ajallista uhrausta.

Veronmaksaja latautuu

Lauantait olen jo kymmenen vuoden ajan aloittanut zumballa. Tiedän, että moni näkee lajin typeränä keski-ikäisten akkojen lanteiden vatkauksena, joka meni muodista jo viisi vuotta sitten. Minulle Sainion Marin vetämä tunti on kuin nousuhumalainen baari-ilta ilman viinaa ja iltaa. Ei ole hauskempaa kuin aloittaa viikonloppu salsalla, samballa ja reggaetonilla. Kun ohjaajana on taidokas ja motivoiva tanssinopettaja, voi olla varma, että jokaisella tunnilla oppii jotain uutta.

Viime talvena innostuin talviuinnista. Olen aina kammonnut kylpylöiden kylmäaltaita, mutta Kuusijärven savusaunaan ja avantoon koukutuin heti. Tapaan kaverini kanssa kerran viikossa Kuusijärven parkkiksella, josta pinkaisemme 7-9 kilsan lenkille. Hölkästä on tullut meille molemmille kuin ilmainen terapiasessio, jossa puramme kaikki mieltä painavat asiat ja oivallamme aina myös jotain uutta toistemme ammateista, ihmissuhteista, itsestämme ja elämästä ylipäätään. Kun mieli on juoksun jälkeen sopivan tyhjä, kipuamme savusaunan lauteille, jossa tapahtuu joka kerta mielenkiintoisia kohtaamisia. Huomaan, että eniten ideoita ja inspiraatiota saan ihmisistä, jotka tulevat aivan erilaisista taustoista, kulttuureista ja ammateista. Pulahtaminen avantoon on kuin piste iin päälle. Jäiden sekaan sulavat stressi ja kropan kolotukset.

Tämän talven paras juttu on perheemme lasketteluharrastus, joka on kahden teinin taloudessa nerokas tapa pitää yllä keskusteluyhteyttä ja yhdessäoloa. Jos kotona jokainen meistä vetäytyy mykkänä ruutujen ääreen, mäessä olemme toimiva tiimi. Aamu-unisia murkkuja ei tarvitse viikonloppuisin koskaan repiä sängystä, jos tiedossa on skimbausreissu johonkin lähimäistä. Maaliskuun laskettelumatkaa Italian Cerviniaan koko perhe odottaa jo malttamattomana.

Eläkekupla

Tiedän, että olen viimeinen ihminen luennoimaan yhteiskunnan rakennemuutoksista ja talouden tulevaisuudesta. Hyvä, kun osaan suunnitella omaa elämää viikon päähän. Mutta viisaampien puheista olen ymmärtänyt sen verran, että pitkistä eläkevuosista on sukupolveni turha haaveilla. Voi hyvinkin olla, että minut kärrätään työpisteen äärestä aikanaan suoraan arkkuun. Sitä paremmalla syyllä aion jatkossakin järjestää hengähdyshetkiä arjen keskelle. Uskon, että tästä hyötyy myös työnantaja ja viime kädessä Suomen valtio. Tietenkin välillä tulee kausia, jolloin ahnehdin kaikkea liikaa ja stressaan turhista, mutta lähtökohtaisesti pyrin siihen, etten tappaisi itseäni työllä. Kehosta ja mielestä huolehtimalla toivon säilyväni työkuntoisena vielä pitkään.

Tsemppiä uuteen työviikkoon, ahertajat!

P.S. Kiitos ihana Liisa Takala upeista avantokuvista! Liisa on muuten hyvä esimerkki luovan työn ammattilaisesta, jolla on ihailtavan rauhallinen ja inspiroiva asenne työhön. Liisan kuvia löydät täältä!

Journalisti-lehdessä puolestaan lisää avantoharrastuksestani.

Insert

sanna image
sanna