Huoltoasema olikin kolmen Michelin-tähden ravintola

Huoltoasema olikin kolmen Michelin-tähden ravintola

Ulospäin ravintola näytti moottoritien varteen rakennetulta ABC-huoltoasemalta. Sisältä löytyi herkkutaivas.

Toki olin kuullut, että Pohjois-Espanja on hyvän ruuan keidas. Silti yllätyin, kun paikallinen opas kertoi lukemat: Baskimaassa on kaikkiaan kaksikymmentä Michelin-ravintolaa, joista peräti kolme on saanut korkeimman mahdollisen luokituksen.

Yhteen näistä pääsin viime keväänä, kun ajelimme matkaryhmän kanssa pitkän päivän päätteeksi kohti Bilbaota. Hiukan oli nahkea ja väsynyt olo. Vettä oli roiminut taivaalta aamusta alkaen. Kun opas ilmoitti lounastauosta ja bussi koukkasi moottoritieltä huoltoaseman näköisen rakennuksen pihaan, varauduin perusmättöön.

Perillä kävi ilmi, että kyseessä onkin kolmen Michelin-tähden ravintola, Azurmendi. Iski hetkellinen paniikki: että ihan hupparissa ja farkuissa sitten tänne aterioimaan. Sisällä stressi hälveni. Muutkin asiakkaat ruokailivat rennosti arkivaatteissa, eikä henkilökunta katsonut tulijaa pitkin nenänvartta. Mutkattomasta hengestä kieli myös sisustus. Azurmendissa on käytetty paljon puuta ja vaaleaa seinäpintaa. Valkoiset pöytäliinat puuttuvat.

Mutta se ruoka. Huhhuh! Eteemme kannettiin kuuden ruokalajin lounas, joka sisälsi mm. chorizomakkaraa rapeissa taikinakuorissa, pieniä luksuspizzoja, kermaisen pehmeää keittoa, mustekalaa musteessa ja häränhäntää. Grande finale koettiin, kun maailman suloisin tarjoilijapoika rullasi eteemme jälkiruokakärryn, josta SAIMME ITSE VALITA mieleisemme kaloripommin. Pitkällisen valintaprosessin jälkeen päädyin tiramisuun ja porkkanajuustokakkuun, vaikka kaverin vadelmajäätelökin näytti kuin makealta unelta.

Perun muuten puheeni. Grande finale tulee tässä: kuuden ruokalajin lounas kolmen Michelin-tähden ravintolassa maksoi 38 euroa (viineistä päälle jokunen euro).

Väitän, että jo tämän ravintolan vuoksi kannattaa matkustaa Bilbaoon. Tuskin missään muussa kolmen Michelinin ravintolassa syöt näin edullisesti! Lounasaikaan voit saada pöydänkin ilman varausta.

Bilbaosta Azurmendiin on vain vartin ajomatka!

P.S. Azurmendi on valittu maailman 19. parhaaksi ravintolaksi.

Insert Eipä tulisi Suomessa mieleen rakentaa Michelin-ravintolaa moottoritien varteen.
No eikö tämä teidänkin silmään näytä ihan ABC:ltä?
Azurmendilla on oma puutarha, joka tuottaa satoa lautaselle asti.
Rapeaan taikinakuoreen piilotetut chorizot.
Insert Näissä luksuspizzoissa oli muistaakseni anjovista.
Pehmeän kermaisa keitto, jossa oli myös pekonia, perunamuusia ja uppomuna. Perinteinen baskiherkku kuulemma. Aivan jumalainen maku.
Häränhäntää ja metsäsieniä, joiden tuoksu oli huumaava.
Komea tarjoilijapoika ja jälkkärikärry. Päädyimme kuitenkin pelkkään jälkiruokaan.
Insert Valintani: tiramisu ja porkkanajuustokakku.
Vadelmajäätelö. Sain maistaa. Kieli suli.
Uskoisitko Michelin-ravintolaksi?

sanna image
sanna