Huh, mikä yllätysten vuosi!

Huh, mikä yllätysten vuosi!

Seuraavan kerran kun valitan, että on tylsää, muistuttakaa tästä postauksesta.

Vuoden 2014 reissut ja kohokohdat


Insert 1. HELSINKI. Paras joululahja: uusi vuosi hotellissa. A-luokan reissu. Lapset serkuille yökylään, äiti ja iskä Helsinkiin. Timppa oli buukannut meille huoneen Scandic Paasista.
Insert 2. ÅRE. Tammikuun lopussa oli ensimmäisen työmatkan vuoro. Pääsin Visit Swedenin mukana Ruotsin Åreen laskemaan kolmeksi päiväksi. Kylmää oli kuin Siperiassa, mutta maisemat ja ruoka olivat ykkösluokkaa.
Insert 3. PARIISI. Helmikuussa piipahdin parin päivän pikareissulla Pariisissa, jossa kävimme kuvaaja Veikko Kähkösen kanssa tekemässä juttua Irina Björklundista Me Naisiin. Euroopan pöyhkein pääkaupunki herätti yhä ristiriitaisia tunteita…
Insert
4. TUKHOLMA. Hiihtolomalla hyppäsimme lasten kanssa uuteen Viking Graceen. Tukholmassa tuli koluttua erityisesti Södermalmin ravintoloita ja puoteja. Scandic Malmenin perhehuone on suurin hotellihuone, jossa olen yöpynyt.
Insert 5. ROVANIEMI. Sain kyläilykutsun Suomen Lappiin, joten täytyihin tilaisuuteen tarttua. Yövyimme Timpan kanssa lumihotelli Arctic Snowssa ja viiletimme Ounasvaaran rinteitä. Elämäni ensimmäinen husky-kyyti hirvitti.
Insert 6. KALIFORNIA. Vuoden odotetuin keikka: kävimme kuvaaja Veikko Kähkösen kanssa maaliskuussa Sirpa ja Teemu Selänteen luona Coto de Cazassa. Matkasta en saanut hiiskua sanaakaan ennen kuin juttu ilmestyi Me Naisten pääsiäisnumerossa. Insert7. MADEIRA. Äitini on ihmenainen: hän selätti pirullisen rintasyövän. Sen kunniaksi buukkasimme viikon lomareissun Madeiralle. Ihan mahtava paikka! Ajelimme rehevän saaren serpentiiniteitä ristiin rastiin, ihailimme jumalaisia puutarhoja ja sukkuloimme Funchalissa.
Insert
8. HELSINKI. Toukokuussa osallistuin Sokos hotelsin bloggaajaohjelmaan ja vierailin hotelli Aleksanterissa Helsingissä. Seura oli mitä parhain: rakas siskoni.
Insert 9. VANTAA. Matkat eivät tuntuisi miltään ilman kotia. Tämä on rakkain paratiisini. Oma turvapaikkani, jonne maailman murheet ja työhuolet eivät ulotu.
Insert
10. NAUVO. Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Turun saaristossa. Tavoitteena on yhä päästä joka kesä ainakin kerran purjehtimaan äidin ja isän kanssa. Viime suvena seikkailimme Nauvon Berghamnissa.
Insert
11. ISLANTI. Pitkäaikainen haave, joka toteutui vihdoin. Teimme perheen kanssa 10 päivän roadtripin Islantiin, jossa olosuhteet olivat haastavat ja maisemat epätodelliset. Jökúlsárlonin jäätikkö oli kuin satukirjasta, Hveraröndin mutalammikot haisivat rikiltä (kuva alla).
Insert
Insert
12. MALLORCA. Islannin hyytävien tuulien jälkeen oli kiva lähteä lämmittelemään. Mallorca oli elokuun helteillä paikoitellen jopa tukala, mutta mielettömän monipuolinen kohdeAlcudian rannat vetävät vertoja Thaimaalle. Palma on kuin pieni Barcelona.
Insert
13. BONUKSET. Hiukan tuntuu siltä kuin eteen olisi tupsahtanut tänä vuonna monta keittiömestarin yllätystä. Helmikuussa skoolasin oman ryhmärämän kanssa Vuoden matkablogi -kisan voitolle ja lokakuussa 40-vuotissynttäreille (kiitos ystävät!). Runsas viikko sitten sain tietää, että aloitan tammikuussa Eeva-lehden tuottajana. Blogia vartenkin on roppakaupalla uusia suunnitelmia. Pysykää messissä, ja lähettäkää rohkeasti palautetta sekä postaustoiveita.

Rentouttavaa joulua ja huikeaa vuotta 2015! Toteutukoon unelmanne.

sanna image
sanna