Elämäni tärkein matka

Elämäni tärkein matka

Kun tulin äidiksi 12 vuotta sitten, kaikki varoittelivat, että siihen loppuu lystinpito. Väärässä olivat. Siitä se vasta alkoi.

Et voi enää bilettää aamukuuteen. Et voi enää tehdä maailmanympärimatkaa. Et voi enää nukkua koko päivää. Et voi enää tuhlata rahaa vain itseen. Et voi enää paeta. Et voi enää perua.

Nalkissa olet. Hamaan hautaan. Pallo jalassa.

Niin olen. En voi palauttaa näitä hankintoja kauppaan tai myydä kyllästyttyäni Huutonetissä.

Tekopyhää olisi väittää, etteikö synkkiä hetkiä olisi ollut. Tai no, sumeita. En muista äitiyteni alusta juuri mitään. Ensimmäiset vuodet valvoin (Annilla ja Lassilla on ikäeroa 1 vuosi ja 1 kk), kahlasin puklurättimeressä, tyhjensin ja täytin pesukoneita, torkahtelin hiekkalaatikolla, näytin keskitysleiriläiseltä, itkin väsymystäni, unohdin parisuhteeni, kaipasin vapautta ja olin kateellinen kaikille lapsettomille pariskunnille, jotka palasivat ruskettuneina Thaimaasta.

Pysyin hengissä haaveilemalla hulvattomista irtiotoista. Laskin, kuinka monta vuotta pitää vielä odottaa, että voimme jättää lapset kotiin ja karata Timpan kanssa kahdestaan lomalle New Yorkiin.

En enää. Nyt lasken, kuinka monta vuotta lapset suostuvat vielä matkustamaan meidän kanssa. Kun esiteinit tulevat koulusta, tekee mieli syöksyä kimppuun ja rutistaa lujasti. Silittää poskesta, katsoa silmiin ja sanoa, että rakastan. Luopuminen on alkanut pelottaa. Hirvittää, kuinka nopeasti aika menee. Hävettää, että joskus itsekkyyttäni valitin.

Aivan sama, vaikka Bahama jäisi väliin. Olen jo tehnyt omanlaisen maailmanympärimatkan. Äitinä.

Kiitos Anni, Lassi ja Timo!

Ja hyvää äitienpäivää omalle äiskälle! Ei ole tainnut olla mikään helppo retki sinullakaan...

Insert Insert Insert Insert Insert

Timo Wallenius image